Uutinen

Monterrey: Saksa haluaa Tobinin veron

Saksan hallituksen tuoreen selvityksen mukaan valuutanvaihdon verottaminen olisi toimiva keino valuuttaspekulaation suitsemiseen.
Lotta Valtonen
21.3.2002


Saksan hallituksen raportin mukaan valuutanvaihdolta perittävä, niin sanottu Tobinin vero on sekä tehokas, teknisesti mahdollinen että toteuttamiskelpoinen. Saksan hallitus päätyi näin päinvastaiseen lopputulokseen kuin Suomen valtiovarainministeriö vuoden takaisessa raportissaan. Saksalainen raportti julkaistiin tänään Monterreyn kehitysrahoituskokouksessa.

Julkistamistilaisuudessa puhunut Saksan kehitysyhteistyöministeri Heidemarie Wieczorek-Zeul (sd) korosti, ettei hallituksilla ole varaa olla tarkastelematta uusia, innovatiivisia rahoituslähteitä poliittisten tabujen takia.

Pääomamarkkinoiden vapautta korostavat taloustieteilijät ovat vastustaneet kiivasti valuutanvaihtoveroa.

Tehokas ja toimiva



"Ilman lisärahoitusta YK:n vuosituhattavoitteita ei tulla saavuttamaan. Myös niin sanotut globaalit julkishyödykkeet, kuten puhdas ympäristö, rauha, finanssimarkkinoiden vakaus, vaativat lisärahoitusta toteutuakseen", Wieczorek-Zeul sanoi.

Vero on nimetty Nobelin palkinnon saaneen taloustieteilijän James Tobinin mukaan. Pari viikkoa sitten kuollut Tobin esitteli idean valuuttakaupan verottamisesta alunperin 1970-luvulla.

Saksan hallituksen tilaaman raportin "Feasibility of a Tax on Foreign Exchange Transactions" on kirjoittanut Frankfurtin yliopiston professori Paul Bernd Spahn. Hän on luonut verosta nimeään kantavan kaksitasoisen mallin. Ministeri Wieczorek Zeul totesi, etteivät veron vastustajien argumentit päde kaksitasoiseen "Spahnin malliin".

Puuttuu vain poliittista tahtoa



Raportti osoittaa, että vero lisää valuuttamarkkinoiden vakautta ja se on teknisesti toteutuskelpoinen, sillä uudet elektroniset järjestelmät tekevät veron toteuttamisen suhteellisen halvaksi ja helpoksi. Vero on mahdollista toteuttaa vain yhdellä aika-vyöhykkeellä, esimerkiksi EU-maissa, ilman Japanin tai Yhdysvaltojen mukanaoloa.

Ministeri Wieczorek-Zeulin mukaan suurin este veron toteutumiselle onkin nyt poliittisen tahdon puuttuminen eikä niinkään tekniset yksityiskohdat. Hän totesi kuitenkin, ettei valuutanvaihtovero ole ihmelääke finanssikriisejä vastaan, vaan yksi varteenotettava osa vakautta edistäviä toimia. Julkistamistilaisuudessa oli läsnä myös Ranskan kehitysyhteistyöministeri Charles Josselin (sd), joka muistutti Ranskan parlamentin aikaisemmin tänä vuonna tekemästä päätöksestä, jonka mukaan Ranska on valmis ottamaan veron käyttöön, mikäli keskeisimmät yhteistyötahot, lähinnä EU-maat, tulevat siihen mukaan.

Vero iskee keinotteluun



Raportin tavoitteena oli tarkastella mahdollisuuksia lisätä valuuttamarkkinoiden vakautta ja etsiä uusia verotuslähteitä. Raportti päätyi suosittamaan kaksitasoista mallia. Normaalioloissa valuuttakaupoista perittäisiin 0,01 prosentin vero. Tämä vero vähentäisi reaalitalouteen perustumatonta valuuttakeinottelua. Se tuottaisi EU-alueelta noin 17-20 miljardia dollaria ja antaisi arvokasta tietoa kansainvälisistä valuuttamarkkinoista.

Veron toinen taso otettaisiin käyttöön vain valuuttakriisien uhatessa. Vero soveltuu ensisijaisesti kehitysmaille ja siirtymätalousmaille. Sen etuna perinteiseen keskuspankin interventioon nähden on, että se noudattaa markkinaperiaatteita, on ennakoitavissa ja tekee keskuspankeista itsenäisempiä.

Steve Tibbet, englantilaisesta War on Want-järjestöstä, totesi osuvasti "If governments are serious about confronting financial instability, and the damages it does to developing countries, surely they are missing one of the obvious solution".

Saksan Tobin-raportin yhteenveto löytyy osoitteesta

Kepan kehitysrahoituskokoussivuille