Kaikki eivät ole tehneet kotiläksyjään.
Kuva:
iStockphoto
Uutistausta

Miten veroparatiisit suljetaan?

Taloustieteilijä Christer K. Lindholm kertoo kansantajuisesti, mitä veroparatiisit ovat, miten niiden toiminta haittaa melkein jokaista ihmistä maailmassa, ja miten nämä "maailmantalouden mustat aukot" voitaisiin hävittää.
Christer K. Lindholm
10.2.2015

Eduskuntavaalien lähestyessä puolueet ovat alkaneet esittää arvioitaan siitä, kuinka paljon julkisia menoja pitää ensi vaalikaudella leikata. Vaikka arvioiden vaihteluväli on melko suuri, lähes kaikki puolueet ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että leikata täytyy.

Samanlaisia leikkauspuheita kuuluu tänä päivänä miltei kaikissa rikkaissa maissa, ja perustelut leikkausten välttämättömyydellekin ovat aina samat: meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa nykyisen kokoiseen julkiseen sektoriin.

Kaikilla mailla ei kuitenkaan edes ole mistä leikata. Globaalista etelästä, erityisesti Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta, löytyy paljon sellaisia maita, jotka eivät valtavista luonnonrikkauksistaan huolimatta ole koskaan saaneet tilaisuutta kehittää juuri minkäänlaisia julkisia hyvinvointipalveluja. Kuitenkin maailmantaloudessa on tänä päivänä enemmän varallisuutta kuin kertaakaan aikaisemmin ihmiskunnan historian aikana. Jossain siis mättää, mutta missä?

Maailman veropohja rapautunut

Yhteinen nimittäjä niin rikkaiden kuin köyhienkin maiden resurssipulan – tai, oikeammin sanottuna, julkisen sektorin resurssipulan – taustalla on veropohjan rapautuminen. Selkokielellä tämä tarkoittaa, että globaalit paineet verotuksen keventämiseksi – erityisesti suurimpien tulojen, voittojen ja varallisuuksien osalta – ovat viimeisen 20–25 vuoden aikana kasvaneet merkittävästi.

Tämä puolestaan tarkoittaa, että niin julkisten hyvinvointipalvelujen kehittäminen kuin tuloerojen tasaaminen progressiivisen verotuksen ja tulonsiirtojen avulla on käynyt entistä vaikeammaksi.

Kansallisvaltioiden veropohjan rapautumiseen ovat ratkaisevasti myötävaikuttaneet niin sanotut veroparatiisit, eli maat (tai, joissakin tapauksissa, itsehallintoalueet) jotka vetävät puoleensa niin yritysten kuin varakkaiden yksityishenkilöidenkin rahaa äärimmäisen kevyellä tai olemattomalla verotuksella.

Eikä kyse ole suinkaan mistään pikkusummista: Tax Justice Networkin arvion mukaan näihin maailmantalouden mustiin aukkoihin, verottajan ulottumattomiin on kadonnut 21–32 biljoonaa – siis 21 000–32 000 miljardia – dollaria, eli saman verran kuin Yhdysvaltain ja Japanin yhteenlaskettu bruttokansantuote. Ja tämä arvio koskee vain yksityishenkilöiden omistamaa rahoitusomaisuutta, eli pankkitalletuksia ja erilaisia arvopapereita. Jos tähän vielä lisätään yksityishenkilöiden muu omaisuus (esimerkiksi veroparatiiseihin rekisteröidyt kiinteistöt) ja yritysten veroparatiisien kautta tapahtuva "verosuunnittelu", summa kasvaa huomattavasti suuremmaksi.

On sanomattakin selvää, että näin valtavan varallisuuden saattaminen normaalin verotuksen piiriin lisäisi verotuloja merkittävästi. Tax Justice Networkin tekemän, varsin varovaisen laskelman mukaan pelkästään veroparatiiseihin piilotetun yksityisen rahoitusomaisuuden tuoton verottamisesta kertyisi vuositasolla 190–280 miljardin dollarin verotulot. Summaa voi verrata vaikkapa koko maailman yhteenlaskettuun kehitysapuun, joka on noin 130 miljardia dollaria vuodessa.

Veronkierto johtaa tuloerojen kasvuun

Kansallisen veropohjan rapauttaminen on merkittävin, muttei suinkaan ainoa veroparatiisien aiheuttama ongelma. Suuntaamalla "palvelujaan" vain ja ainoastaan kaikkein varakkaimmille yksityishenkilöille veroparatiisit myötävaikuttavat toiminnallaan jo ennestään ennätyksellisen suurten tulo- ja varallisuuserojen kasvattamiseen.

Kun sen enempää varallisuutta kuin sen tuottamia pääomatuloja ei veroteta, suuret yksityisomaisuudet voivat kaikessa rauhassa lihottaa itsensä vieläkin suuremmiksi. Samalla tavallinen kaduntallaaja joutuu kantamaan yhä suuremman vastuun maansa julkisen sektorin rahoituksesta joko tuloverojen tai välillisten verojen kautta.

Monissa etelän maissa tämä "rikkaiden rintamakarkuruus" on johtanut varsin nurinkuriseen tilanteeseen. Virallisten tilastojen perusteella mailla on suuri nettomääräinen ulkomaanvelka, mutta kun veroparatiiseihin sijoitetut varat otetaan huomioon, mailla onkin yhtäkkiä enemmän ulkomaista varallisuutta kuin velkaa.

Koska nämä veroparatiisisijoitukset ovat poikkeuksetta pienen eliitin hallussa, voi perustellusti sanoa, että veroparatiisien aiheuttamat tappiot ovat kaikkein suurimmat juuri niissä maissa, jotka kaikkein kipeimmin tarvitsisivat lisää verotuloja. Myös suurten, monikansallisten yritysten harjoittama verosuunnittelu – joka siis pitkälti tapahtuu juuri veroparatiisien kautta – sattuu kaikkein kipeimmin juuri maailman köyhimpiin maihin.

… ja kilpailun vääristymiseen

Sen lisäksi, että veroparatiisit aiheuttavat yksittäisille maille suuria tappioita menetettyjen verotulojen muodossa, ne siis kasvattavat niin maiden sisäisiä kuin maiden välisiä tuloeroja. Vaikka tässä on jo ongelmia kerrakseen, veroparatiisien "syntirekisteri" ei lopu tähänkään; muiden ongelmien lisäksi suurten monikansallisten yritysten verosuunnittelu aiheuttaa nimittäin varsin merkittävää kilpailun vääristymistä. Tätä ongelmaa voi havainnollistaa yksinkertaisella esimerkillä.

Maassa X toimii kaksi yksityistä terveydenhuoltoalan yritystä, A ja B. Siinä missä A toimii pelkästään kotimarkkinoilla ja on kokonaan kotimaisessa omistuksessa, B on osa monikansallista konsernia ja pystyy näin ollen hyödyntämään veroparatiisien tarjoamat mahdollisuudet verosuunnitteluun. Tämän seurauksena yritys B selviää kahden prosentin yhteisöverolla kun taas yritys A joutuu maksamaan voitoistaan veroa 25 prosenttia.

Terveydenhuoltopalvelujen ulkoistamisen yhteydessä molemmat yritykset tekevät tarjouksen lonkkaleikkausten suorittamisesta. Tämän toimenpiteen tuotantokustannukset ovat yritys A:ssa 3 000 ja yritys B:ssä 3 200 euroa. Olettaen, että kummankin yrityksen osakkeenomistajille on samat tuottovaatimukset, yritys A siis voittaisi kustannustehokkaampana tarjouskilpailun, mikäli yritykset olisivat samalla lähtöviivalla yhteisöverotuksen suhteen

Koska yritys B maksaa verosuunnittelun ansiosta huomattavasti vähemmän yhteisöveroa kuin A, se pystyy kuitenkin tarjoamaan halvemman hinnan ja silti tekemään suuremman voiton jokaisesta lonkkaleikkauksesta. Jos esimerkiksi A:n tarjous lonkkaleikkauksesta on 5 000 euroa ja B:n tarjous 4 800 euroa, vastaavat voitot ennen veroja ovat 2 000 ja 1 600 euroa per leikkaus. Verojen jälkeen yritys B:n osakkeenomistajille jää silti hieman enemmän jaettavaa: 0,98 x 1 600 = 1 568 euroa verrattuna 0,75 x 2 000 = 1 500 euroa yrityksessä A.

Tähän voisi tietysti huomauttaa, että julkinen sektori sentään saa ulkoistamansa lonkkaleikkaukset 200 euroa halvemmalla yritys B:n verosuunnittelun ansiosta. Tämä pitää paikkansa bruttokustannusten osalta, mutta nettokustannuksia laskettaessa täytyy ottaa huomioon myös se, kuinka suuri osa leikkauksen hinnasta palautuu julkiselle sektorille verotulojen muodossa. Yritys A maksaisi jokaisesta 5 000 euron lonkkaleikkauksesta yhteisöveroa 500 euron verran, jolloin leikkauksen nettokustannukseksi jäisi 4 500 euroa. Yritys B maksaa puolestaan veroa vaivaiset 32 euroa, mikä tarkoittaa 4 768 euron nettokustannusta – eli 68 euroa enemmän kuin yritys A:lla.

On turvauduttava raskaaseen tykistöön

Pidemmällä tähtäimellä verosuunnittelusta johtuvalla kilpailun vääristymisellä voi olla myös muita kielteisiä seurauksia. Hinnoittelemalla pienemmät kilpailijat ulos markkinoilta suuret, monikansalliset toimijat pystyvät luomaan markkinoille niin sanotun oligopolin, eli tilanteen jossa kourallinen suuryrityksiä hallitsevat markkinoita kokonaan. Tällainen kehitys on jo nähtävissä Suomessa niin terveydenhuolto- kuin hoivapalvelujenkin markkinoilla. Ja mitä vähemmän markkinoilla on kilpailijoita, sitä paremmat ovat yksittäisten yritysten mahdollisuudet nostaa hintojaan.

Niin useimmille maailman valtioille kuin 99 prosentille maailman väestöstä veroparatiiseista on siis pelkkää haittaa. Mitä siis on tehtävissä näiden varallisuutta roppakaupalla nielevien maailmantalouden mustien aukkojen sulkemiseksi?

Yksi viime aikoina paljon julkisuutta saanut keino on tehdä yritysten niin sanotun veronjalanjäljen julkaiseminen pakolliseksi. Yrityksen veronjalanjälki on selvitys siitä, kuinka paljon yritys maksaa veroa niissä eri maissa, joissa sillä on liiketoimintaa.

Jotta veronjalanjäljen todenmukaisuus ei jäisi yksinomaan yritysten hyvän tahdon varaan, on veroparatiisit kuitenkin pakotettava nykyistä avoimempaan tiedonvaihtoon. Tässä asiassa – ehkä hieman yllättäen – Yhdysvallat on edennyt kaikkein pisimmälle. Jos jokin yksittäinen veroparatiisi ei suostu täysin avoimeen tietojenvaihtoon Yhdysvaltain veroviranomaisten kanssa, kaikelle maksuliikenteelle Yhdysvaltain ja kyseisen veroparatiisin välillä lätkäistään 30 prosentin rangaistusvero!

Näinkään järeät keinot eivät kuitenkaan välttämättä riitä "veroparatiisimatkailun" lopettamiseksi. Veroparatiiseista hyötyvällä pienellä eliitillä on paljon menetettävää, ja siksi se tekee kaikkensa pysyäkseen vähintään askeleen sääntelyn ja valvonnan edellä. Ja kun kysyntää löytyy 21–32 biljoonan dollarin edestä, löytyy takuuvarmasti myös tarjontaa: kun vanhoja veroparatiiseja painostetaan avoimuuteen ja tietojenvaihtoon, uusia putkahtaa esille eri puolilla maailmaa, jopa niinkin eksoottisissa paikoissa kuin Tiibetissä.

Jos todella haluamme päästä eroon veroparatiisien aiheuttamista valtavista taloudellisista ongelmista, me joudumme siis turvautumaan todella raskaaseen tykistöön: kansainvälisten pääomaliikkeiden sääntelyyn.

Tämä ei ole aivan niin utopistista kuin miltä se saattaa kuulostaa. Siihen turvautui Malesia vuoden 1998 Kaakkois-Aasian kriisin aikana, ja Islanti teki saman tempun kymmenisen vuotta myöhemmin. Ja onhan jopa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, joka aikaisemmin puolusti isoon ääneen talouden täydellistä liberalisointia myöntänyt, ettei pääomaliikkeiden nopea vapauttaminen 1980- ja 1990-luvulla ehkä sittenkään ollut niin onnistunut veto.

Kirjoittaja on taloustieteilijä ja vapaa kirjoittaja.