Kuva:
Courtney Keating
iStockphoto
Uutistausta

Mitä vuosituhattavoitteiden jälkeen?

Ilmastokysymykset, eriarvoisuus ja työ nousevat keskusteluihin, kun YK:n vuosituhattavoitteiden umpeutumiseen valmistaudutaan. Suurin osa köyhistä ei enää asu maailman köyhimmissä maissa, joten kehitysavun merkityskin pienenee, arvelevat asiantuntijat.
Esa Salminen
21.3.2012

Vuonna 2000 sovitut YK:n vuosituhattavoitteet tulevat tältä erää tiensä päähän vuonna 2015. Osa niistä on jo saavutettu, kaikkia ei tulla saavuttamaan. Presidentti Tarja Halonen totesi Helsinki-prosessissa helmikuussa, että on varmaa, ettei kehitys olisi ollut näin nopeaa ilman vuosituhattavoitteita.

Kehityspiirit pohtivat nyt kuumeisesti, mitä tapahtuu vuosituhattavoitteiden jälkeen. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on asettanut työryhmän, jonka raportti vuosituhattavoitteiden jatkosta julkaistaan toukokuussa. Yksi isoista teemoista, joihin se joutuu ottamaan kantaa, on köyhyyden muuttunut maantiede.

"Nykyisin ylivoimaisesti suurin osa alle 1,25 dollarilla päivässä elävistä ihmisistä elää keskituloisissa nousevissa talousmahdeissa. Köyhät eivät ole muuttaneet, vaan taustalla on runsasväkisten maiden kuten Kiinan ja Intian nousu keskituloisten maiden joukkoon", kirjoittaa tietokirjailija Matti Ylönen Kepan tänään julkaisemassa ajankohtaiskatsauksessa "Kestääkö kehitys? – Maailma vuosituhattavoitteiden jälkeen".

"Köyhyyden maantieteen muutos vaikuttaa väistämättä työkaluihin ja tavoitteisiin, joilla köyhyyttä pyritään vuoden 2015 jälkeen poistamaan. Vaikka kehitysyhteistyön merkitys säilyy vahvana kaikista köyhimmissä maissa, painottuu köyhyysongelman laajempi ratkaisu yhä enemmän muualle."

Ylösen mukaan on oleellista kysyä, miten kehitys keskituloisissa maissa olisi aidosti kestävää: Miten sovitetaan nopea talouskasvu ympäristön kestokyvyn rajoihin? Miten varmistetaan, että nouseva yritystoiminta hyödyttää kansalaisia ja valtioita muun muassa kohtuullisina verotuloina? Millaisella tulonjako- ja sosiaalipolitiikalla talouden kasvusta hyötyvät muutkin kuin eliitti?

"Keskituloiset maat vastaavat viime kädessä itse omasta politiikastaan, mutta kansainvälisellä yhteistyöllä ja sopimuksilla voidaan luoda edellytyksiä ja esimerkkejä köyhyyden poistamiselle."

Työ, ilmasto ja eriarvoisuus

Tuoreessa Kehitys-Utveckling-lehdessä ajatushautomo ODI:n tutkija Jonathan Glennie on Ylösen kanssa samoilla linjoilla.

"Analyysit osoittavat, että köyhyyden vähentämisessä on kyllä edistytty, mutta usein taloudellinen eriarvoisuus on samalla lisääntynyt", Glennie kirjoittaa.

Glennien mukaan köyhyyslukuihin tuijottava vuosituhattavoiteajattelu ei kannusta vähentämään eriarvoisuutta, vaikka melkein kaikki tunnistavat sen olennaiseksi köyhyyden ja konfliktien taustatekijäksi yhteiskuntien sisällä ja välillä.

Uusien teemojen joukossa on ilmastonmuutos, joka on lunastanut paikkansa kansainvälisissä keskusteluissa.

"Hiilidioksidipäästöt uhkaavat vakautta ja köyhyyden vähentämistä. Ilmastomuutoksen hillitsemisen ohella meidän pitäisi kiinnittää huomiota mineraalien, kalakantojen, veden ja muiden rajallisten raaka-aineiden käyttöön. Kulutuksemme on kestämätöntä ja lisää kasvavassa määrin jännitteitä, konflikteja ja epäoikeudenmukaisuutta", Glennie kirjoittaa.

Kestävyyden ja eriarvoisuuden väliltä Glennie valitsee kuitenkin eriarvoisuuden — koska ympäristön kestävyydestä puhutaan jo.

"Minusta kampanjointi kannattaa nyt keskittää tasa-arvoon eikä kestävyyteen, joka on jo saanut tuulta purjeisiin."

Ilmaston ja eriarvoisuuden ohella kolmas suuri kysymys, johon vuosituhattavoitteet eivät monien mielestä ota riittävästi kantaa, on työ. Työn merkittävyyden osoittivat viimeistään levottomuudet Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa viime vuonna.

"Kestävät, kunnolliset työpaikat ovat paitsi toimeentulon ja köyhyyden vähentämisen, myös vakauden ja turvallisuuden kysymys", kirjoittaa Matti Ylönen.

"Uusien tavoitteiden tulee tukea sellaista työ- ja teollisuuspolitiikkaa, joka auttaa kehitysmaita kasvattamaan tuotteidensa jalostusastetta sekä luomaan vahvoja pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Haasteena on työllisyys- ja ympäristötavoitteiden yhdistäminen esimerkiksi kaivosteollisuudessa."

Kestävän kehityksen tavoitteet

Näyttää ilmeiseltä, että kesäkuussa Rio de Janeirossa järjestettävän YK:n kestävän kehityksen agendalla ovat niin sanotut Kestävän kehityksen tavoitteet. Toistaiseksi on epäselvää, korvaavatko nämä jatkossa vuosituhattavoitteet vai tehdäänkö niiden pohjalta myöhemmin uudet sellaiset.

Jonathan Glennien mielestä lähtökohta on ainakin hyvä, sillä kestävän kehityksen tavoitteet koskevat kaikkia maailman maita. Kahdeksasta vuosituhattavoitteesta seitsemän koskee vain kehitysmaita, ja viimeinen tavoite keskittyy kehitys- ja teollisuusmaiden välisen kumppanuuden parantamiseen.

"Erityisen omituista tämä on ympäristöä koskevan seitsemännen vuosituhattavoitteen kohdalla. Ikään kuin teollisuusmaat eivät olisi vastuussa ympäristön tilasta, vaikka ne kuluttavat henkeä kohti paljon enemmän luonnonvaroja."

Kolumbian ja Guatemalan hallitukset ovat tehneet jo esityksen kestävän kehityksen tavoitteiksi. Se sisältää kahdeksan tavoitetta: köyhyyden vähentämisen, kulutusmallien muuttamisen, kestävän asumispolitiikan, luonnon monimuotoisuuden ja metsäkysymykset, valtamerien suojelun, vesihuollon, ruokaturvan sekä energiakysymykset.

"Joukko Rio+20-kokoukseen osallistuvia kansalaisjärjestöjä esitti syyskuussa 2011 oman, Kolumbian ja Guatemalan esitystä laajemman ehdotuksen uusiksi kestävän kehityksen tavoitteiksi", kirjoittaa Matti Ylönen.

"Kansalaisjärjestöjen ehdottamiin tavoitteisiin kuuluisivat kulutus ja tuotanto; elinympäristöt, koulutus ja nuoriso; ilmastopolitiikka; puhdas energia; luonnon monimuotoisuus; vesikysymykset; merten tila; terveet metsät; maatalous; vihreät kaupungit; tukiaiset ja investoinnit; uudet kehitysmittarit; oikeus tietoon; oikeus julkiseen osallistumiseen; oikeusturva; köyhyydessä elävät ja marginalisoidut ihmiset; sekä terveydenhuolto."

Kehitysyhteistyö ei jatka keskiössä

Vaikuttaa selvältä, että kehitysyhteistyöllä ei ole jatkossa nykyisen kaltaista paikkaa globaalien tavoitteiden parrasvaloissa.

"Nousevien kehitysmaiden vaikutusvalta ja köyhyyden muuttuva maantiede tekevät mahdottomaksi rakentaa uudet tavoitteet ensisijaisesti kehitysyhteistyön ympärille", kirjoittaa Ylönen.

Ylösestä ymmärrys köyhyyden poistamisen esteenä olevista maailmantalouden rakenteellisista ongelmista on myös syventynyt. Esimerkiksi verotusta kehittämällä voidaan parantaa hyvää hallintoa, ja veronkiertoa suitsimalla voidaan päästää köyhiä maita apuriippuvuudesta.

"Vuosituhattavoitteisiin liittyvä ajattelu lähti rahoituksen osalta nopeasti väärille urille", kirjoittaa puolestaan Glennie. "Rikkaiden maiden rooli supistui avuntarjoamiseen, ja köyhien maiden osaksi muodostui avun odottaminen."

"Vielä suurempi virhe oli rahoituksen samastaminen kehitysyhteistyövaroihin. Kehitysapu on ulkomainen rahavirta, joka voi olla ratkaisevan tärkeä vain joissakin konteksteissa. Suurin osa vuosituhattavoitteiden edistämiseen käytetystä rahoituksesta on tullut yksityistä lähteistä ja on peräisin omasta maasta. Ja näin tulee olemaan myös vuoden 2015 jälkeen."

Muiden muassa ilmastonmuutosta, kauppaa, verotusta, tukiaisia ja tutkimusta koskeva politiikka on Glennien mukaan kehityksen kannalta tärkeämpää kuin apu.

"Keskustelu vuosituhattavoitteiden jälkeisestä ajasta tarjoaa mahdollisuuden nostaa kansainvälinen etiikka, taloudellinen analyysi ja poliittiset toimet uudelle tasolle. Lyhyesti sanottuna: Nyt on aika olla radikaali ja muistaa samalla poliittiset realiteetit."