Uutinen

Mitä maanjäristyksestä opittiin?

El Salvadorissa yritetään luoda lainsäädännöllistä pohjaa ja etsitään yhteistä näkemystä yhteiskunnallisuuden haavoittuvuuden vähentämiseksi ympäristötuhojen yhteydessä.
Kimmo Lehtonen
10.10.2002

Toukokuussa San Salvadorissa sai taas muistutuksen siitä, kuinka haavoittuvia Keski-Amerikan maat ovat luonnonmullistusten yhteydessä.

Kuva: Kimmo Lehtonen Vapaaehtoiset auttajat vetävät lapsipiiriä
maanjäristyksen jälkeen Cafetalonin pakolaisleirillä. Kuva: Kimmo Lehtonen

Juttumatka piti keskeyttää päivää suunniteltua aiemmin, koska kotikaupunki Managua oli jäämässä samaan aikaan tulvivien vesimassojen alle. Oli varmistettava kotiinpääsy ennen kuin kuin rankkasateet pyyhkisivät osan panamericanan valtatiestä pientareelle ja paluu autolla ei siten enää onnistuisi.

Onneksi sillä kertaa sateet päättyivät paluupäivänä ja Nicaraguaan jo julistettu hätätila laukesi. Hondurasilaisten ja salvadorilaisten epäonneksi sadepilvet tulivat matkalla vastaan ja juuttuivat sitten naapurimaiden ylle useiksi päiviksi. Seuraavaksi tulvikin sitten San Salvador.

Ironista sävyä matkaan toi se, että juttumatkalla piti keskittyä haastattelemaan henkilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat mukana viime vuotisen maanjäristyksen jälkeiseen jälleenrakennukseen ja luonnonkatastrofien ehkäisyyn liittyvässä työssä.

Haavoittuvuudesta keskustellaan



Tammikuun 13. päivänä viime vuonna El Salvadoria vavahduttaneet kaksi peräkkäistä maanjäristystä jättivät jälkeensä aineelliset tuhot, jotka on arvioitu noin 1,2 miljardin dollarin suuruisiksi. Henkensä menetti 1 200 ihmistä ja suuruudeltaan 6,3 miljoonaisesta väestöstä joka viidennen elämään järistykset vaikuttivat jollain tavalla heikentävästi. Joko he menettivät asuntonsa kokonaan tai se vaurioitui tai sitten heiltä katosivat terveyspalvelut terveyskeskusten tuhouduttua. Kymmeniltä tuhansilta koululaisilta luhistuivat koulut ja hengenravintoa kaipaavilta kirkot.

Maanjäristykset nostivat keskusteluun taas kerran koko Keski-Amerikassa ja muuallakin Latinalaisessa Amerikassa kysymyksen maiden kyvystä varautua etukäteen luonnonmullistuksiin, jotka useimmissa maissa jollakin tasolla ovat jokavuotisia. Maanjäristyksen lisäksi maita koettelevat vuosittain joko tulvat, kuivuusjaksot tai hurrikaanit tai sitten kaikki yhdessä.

Pyörremyrskyistä Mitch vuonna 1998 runteli kannaksen maita pahoin. Jo silloin Keski-Amerikan maille myönnetyn jälleenrakennusavun yhtenä ehtona oli se, että mailta edellytettiin toimia yhteiskunnallisen haavoittuuden vähentämiseksi.

Maissa alkoikin keskustelu ympäristökatastrofeihin valmistautumisen taloudellista ja sosiaalisesta merkityksestä. Maanjäristyksen jälkeen jo puolittain haudattu keskustelu sai uutta puhtia ja esimerkiksi El Salvadorin parlamentissa on parhaillaan käsittelyssä lakiesitys luonnonkatastrofeihin varautumisesta ja maan haavoittuuden vähentämisestä sekä ehdotus uudeksi maankäyttölaiksi. Hallituksen edustajien lisäksi ohjelman valmistelussa on ollut mukana myös kansalaisjärjestöjä.

El Salvadorissa asiaa on lähestytty useista eri näkökulmista. Monet järjestöt ja instituutiot katsovat sitä yksipuolisesti vain kriisinhallinnan ja jälleenrakennuksen organisoinnin ja hallinnon perspektiivistä. Varsinkin viime vuoden opetuksen jälkeen monet "urbaanit" sosiaalista työtä tekevät järjestöt ovat keskittäneet huomionsa rakennus- ja maankäyttöpolitiikan merkitykseen. Ympäristöjärjestöt korostavat erikseen vielä ympäristön ja luonnonvarojen kestävää, ympäristöhaavoittuvuutta vähentävää käyttöä.

Köyhyyden vähentämistä vaaditaan



El Salvadorin Kansallisen hätäapukomitean COENin (Comisión de Emergencia Nacional) johtaja Mauricio Ferrer ei salaile tyytymättömyyttään lainsäätäjien työn hitautta kohtaan, mutta esittelee kuitenkin tyytyväisenä hallituksen uunituoretta ohjelmaa kuivuusjaksoihin varautumisesta.

"Nyt työskentelemme parhaillaan kuumeisesti maankäyttölain kimpussa", Ferrer kertoo. Hänen mukaansa jo joitakin satoja riskialueilla asuvia perheitä on jo siirretty turvallisimmille aluille. "Kyseessä on kuitenkin valtava projekti", Ferrer painottaa.

Lainsäädäntötyö alkoi jo ennen maanjäristyksiä, mutta Ferrerin mukaan siihen ei ollut riittävästi mielenkiintoa ja asiat etenivät siksi hitaasti. Nyt hän uskoo siihen, että kansanedustajilla olisi viime vuoden tapahtumien jälkeen riittävästi mielenkiintoa saada laki hyväksyttyä.

"Paikallistasolla virkamiehillä on periaatteessa velvollisuus toimia ehkäisevässä työssä ja varsinaisessa kriisitilanteessa, mutta heikko lenkki tässä ovat olleet kunnanjohtajat", Ferrer tulkitsee. "Heitä tämä työ ei tähän asti ole kiinnostanut, mutta eipä heillä siihen ole ollut paljon resurssejakaan. Tulevaisuudessa heidät pitäisi lain voimalla velvoittaa toimimaan ennaltaehkäisevässä työssä."

"Kaksi vuotta siten esiteltiin lakiehdotus valmistautumisesta kriiseihin. Sen suhteen olemme päässeet yhteistyöhön esimerkiksi ympäristöjärjestö UNESin (Unidad Ecológica Salvadoreña) kanssa, joka on painottanut kriisien ennaltaehkäisyä, me puolestamme toimintaa kriisitilanteessa."

"Täytyy kuitenkin muistaa, että Keski-Amerikan maat ovat köyhiä ja yksi laki ei siten voi muuttaa kaikkea", hän sanoo. Ferrerillä ei työssään ole ollut vaikeaa huomata sitä, että kaikista luonnonkatastrofeista kärsivät eniten aina köyhät.

Perinteinen rakennuskanta on savea ja tiiltä eikä rakennelma kestä voimakkaita järistyksiä. Jonkinlainen ratkaisu tähän ongelmaan voisi olla rakennusmääräysten tiukentaminen, mutta kenellä on sitten varaa rakentaa niiden mukaan?

"Köyhyyttä ei poisteta yhdellä lailla ja asiantilan muuttaminen ei ole meidän käsissä. On kuitenkin tehtävä se mikä pitää, eettisesti ja vastuullisesti pyrkien muuttamaan ne asiat, joihin me voimme vaikuttaa."

Instituutioita voimistettava



Viime vuoden maanjäristyksen ensi päivinä kriisinhallinta varsinkin paikallistasolla ei ollut juuri kenenkään käsissä. Kriisikomiteoita syntyi spontaanisti, joissakin kunnanjohto oli vetoroolissa, joissakin armeija ja joissakin kansalaistoimijat.

Ferrer puolustautuu sanomalla, että kriisin jälkeinen ensimmäinen sekava tila kestää kaikkialla ensimmäiset kolme päivää ja usein ajaudutaan kaaosmaiseen tilanteeseen huolimatta hyvästäkään valmistautumisesta. Myös kansalaisjärjestöjen usein nopea, mutta omavaltainen toiminta vajavaisella logistiikalla sekavassa tilanteessa voi aiheuttaa lisäongelmia.

Tähän kaikkeen Ferrer haluaa uusien lakien pureutuvan. "Niihin pitäisi sisällyttää kuntatasolla pakollisuus valmistautua kriiseihin. Konkreettisesti sitä voitaisiin nostaa toiselle tasolle esimerkiksi palkkaamalla jokaiselle kaupungin- ja kunnanjohtajalle oikeaksi kädeksi kriisitilanteiden asiantuntija, jonka vastuulla olisi kriisivalmistautuminen ja väestönsuojelu", Ferrer pohtii.

"Ja mikä tärkeintä, tämän asiantuntijan olisi oltava poliittisista sidoksista vapaa eikä hän siten vaalien jälkeisten poliittisten muutosten myötä menettäisi virkaansa", hän lisää.

"Olemme kouluttaneet 30 kaupunginjohtajaa ja lähitulevaisuudessa järjestämme kaksi työpajaa, yhteensä 60 kaupunjohtajalle. Ensi vuoden maaliskuussa meillä on kunnallisvaalit, valitaan uudet kaupunginjohtajat ja on hyvin mahdollista, että monet kuntahallinnossa joutuvat jättämään paikkansa."

Ferrer osuu tässä kaikkia Keski-Amerikan maita yhdistävän ongelmavyyhdin ytimeen, sillä poliittinen putsaus vaalien jälkeen kaikissa valtiollisissa ja kunnallisissa elimissä on edelleenkin yksi maiden poliittiseen kulttuuriin omaksuttu menettely.

"Pitäisi voimistaa instituutioita ja ehkäistä se, ettei kokenut työvoima katoa", sanoo Ferrer, joka itse on pysynyt "kriisijohtajan" virassaan jo yhdeksän vuotta.

Kansalaiset mukaan



Ympäristöjärjestö UNESin koordinaattori Mauricio Sermeño pitää ajatusta pysyvästä asiantuntijasta hyvänä, koska se tarkoittaisi samalla pysyvän infrastrukstuurin luomista ja siten institutionaalisuuden voimistamista. Hänen mukaansa se ei kuitenkaan saisi olla kansalaisten aktiivisuuden lisäämisen vastapaino tai este, vaan päinvastoin.

Sermeño näkeekin maan kriisinhallinnan yhtenä perusongelmana sen, että kansalaistoimintaa ei haluta rohkaista, vaan pikemminkin sitä yritetään tukahduttaa.

"Viime vuoden kaltaisessa laajassa onnettomuudessa tarvitaan kansalaisten toimintaa paikallistasolla, sillä mikään erinomaisesti järjestäytynyt organisaatiokaan ei kykene toimimaan niin laajalla alueella ja eri tasoilla."

Sermeñon mukaan hallituksen elinten pelko on se, että kansalaisten itsenäinen liikehdintä saattaa myös helposti muuttua poliittiseksi toiminnaksi. Oman ongelmansa muodostaa sekin, että Ferrerin johtama COEN toimii tiiviissä yhteydessä armeijan kanssa ja se ei miellytä kaikkia, varsinkaan heitä, jotka joutuivat armeijan sortotoimien kohteeksi pitkän sisällissodan aikana.

COEN toimi järistyksen jälleenrakennuksessa läheisessä yhteistyössä yritysmaailman kanssa hallituksen toivomuksesta. Sermeño kritisoi myös sitä, että Madridin avustuskokouksessa viime vuonna Salvadoria edustivat hallituksen lisäksi yritysmaailman edustajat omine jällenrakennusintresseineen. Avustusrahavirtoja haluttiin suunnata infrastruktuurirakentamiseen järistyksessä kärsineiden köyhien suoran auttamisen sijasta.

Sermeñon UNESin puitteissa esimerkiksi San Salvadorin lähiöissä on keskusteltu uusista lakiehdotuksista ja he ovat yhdessä yhteisöjen kanssa valmistaneet riskikarttoja, joihin sisältyy myös ehdotukset valmistautumisesta ja ensi vaiheen toiminnasta kriisitilanteessa.

"Hehän alueensa parhaiten tuntevat", Sermeño perustelee. "Se on myös psykologista valmistautumista, sillä siten heillä on jonkinlainen mekanismi käytettäväksi kriisitilanteessa. Tilanne on erilainen alueilla, joissa ihmiset eivät tiedä, miten toimia kriisitilanteessa. On suuri ero alueilla joissa ihmiset toimivat itse ja joissa eivät."

Artikkeli julkaistu muokattuna myös Kansainvälisen solidaarisuussäätiön Apuraportti-lehdessä 2/2002.