Mistä päästöhuutokaupassa on kyse, ja mihin rahat lopulta käytetään?
Kuva:
Mark Wragg
iStockphoto
Uutistausta

Mihin Suomi käyttää päästöhuutokaupasta saadut rahat?

Keskustelu EU:n vuodenvaihteessa alkaneesta päästöoikeuksien huutokaupasta on keskittynyt teollisuudelle ja kuluttajille aiheutuviin kustannuksiin, kuten kaukolämmön kallistumiseen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mihin Suomi aikoo käyttää huutokaupasta saatavia tuloja.
Niklas Kaskeala
22.2.2013

Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä (EU Emission Trading Scheme ETS) käynnistyi vuonna 2005. Päästökauppajärjestelmän tavoitteena on EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Järjestelmässä ilmaston kannalta haitallisia päästöjä tuottavat laitokset ovat velvollisia omistamaan kutakin tuottamaansa päästömäärän yksikköä kohti tietyn määrän päästöoikeuksia, joita nämä laitokset voivat ostaa ja myydä keskenään. Ideana on, että markkinoiden ohjaamana päästöjen vähentäminen tapahtuisi siellä, missä se on edullisinta.

Vuoden alussa alkoi EU:n päästökauppajärjestelmän kolmas vaihe. Kahden ensimmäisen vaiheen aikana päästöoikeudet jaettiin energiatuotanto- ja teollisuuslaitoksille pääosin ilmaiseksi, mutta nyt kolmannen päästökauppakauden eli vuosien 2013-2020 aikana yli puolet jaettavista päästöoikeuksista myydään huutokaupalla.

Huutokauppatuloista täytettä 0,7-vajeeseen

Päästöoikeuksien markkinahinnat ovat tällä hetkellä alhaalla, ja arviot tulevasta hintakehityksestä vaihtelevat huomattavasti. Varovaisten arvioiden mukaan valtion kassaan olisi kilahtamassa tänä vuonna hieman alle 75 miljoonaa euroa.

Mihin tämä noin 75 miljoonaa euroa tulisi sitten käyttää? Hallitusohjelmassa sitoudutaan ohjaamaan päästöoikeuksien huutokauppatuloja kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin hallituskauden puolivälistä lähtien. Samalla kun päästöt vähenevät Euroopassa, voidaan huutokaupasta saatuja tuloja käyttää tukemaan niitä maita, jotka kärsivät kaikkein eniten ilmastonmuutoksesta.

Lisäksi tuloilla voidaan paikata Suomen kehitysyhteistyörahoituksen vajetta. Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyön määrärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantulostaan vuoteen 2015 mennessä. Samaan aikaan hallitus on kuitenkin jäädyttänyt vuosien 2013-2014 kehitysyhteistyömäärärahat vuoden 2012 tasolle. Vuonna 2015 määrärahoista on tarkoitus leikata 30 miljoonaa euroa. Päästöhuutokaupasta saatavilla euroilla pyritään pitämään Suomen edes jonkinlaisella kurssilla kohti 0,7 prosentin tavoitetta.

Epävarmaa rahaa – ja liian vähän

Lähtökohdat huutokaupparahojen käytölle kuulostavat hyvältä.  Ratkaisu ei kuitenkaan ole yksinkertainen tai ongelmaton.

Ensinnäkin EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on nykyisellään hyvin epävarma tulonlähde, sillä se on riippuvainen päästöoikeuksien markkinahinnasta. Markkinoilla on tällä hetkellä päästöoikeuksien ylitarjontaa, mikä pitää hinnan alhaisena. Vielä muutama vuosi sitten, kun päästöoikeuden hinta liikkui ihan eri tasolla, arvioitiin Suomen vuotuisiksi huutokauppatuloiksi useita satoja miljoonia euroja. Nyt luvassa on siis alle sata miljoonaa.

Toinen ongelma on päästöhuutokauppatulojen riittämättömyys. Tämänhetkisen arvion perusteella  päästöhuutokauppatulojen avulla 0,7 prosentin tavoitetta ei voida mitenkään saavuttaa vuonna 2015. Tavoitteen saavuttamiseksi tulojen tarve olisi tänä vuonna 135 miljoonaa euroa, vuonna 2014 noin 300 miljoonaa ja vuonna 2015 jo lähes 500 miljoonaa.

Hintaan voitaisiin vaikuttaa vähentämällä markkinoilla olevien päästöoikeuksien määrää, eli asettamalla tiukemmat päästövähennysvelvoitteet. Mitä suurempi päästövähennysvelvoite on, sitä vähemmän päästöoikeuksia tulee myyntiin ja sitä korkeammaksi niiden hinta nousee. Päästöoikeuksien markkinoilla on tällä hetkellä ylitarjontaa muun muassa talouden taantumasta johtuen.

EU:n komissio on esittänyt 900 miljoonan päästöoikeuden huutokaupan viivyttämisestä vuosille 2019 ja 2020, jotta markkinoille syntyisi uutta kysyntää ja päästöoikeuksien hinta saataisiin nousemaan. Markkina-analyytikot arvioivat, että esityksen toteutuessa päästöoikeuden hinta voisi jopa kaksinkertaistua nykyisestä. Hinta-arvioita on kuitenkin aiemminkin toistuvasti korjattu alaspäin, joten niihin ei voi varmuudella luottaa.

Varmin tapa nostaa oikeuksien hintaa olisi nostaa päästövähennysvelvoitteita ja vähentää pysyvästi huutokaupattavien päästöoikeuksien määrää.

Vaikka päästöoikeuksien hinta saataisiinkin nousuun, olisivat tuoton vakaus ja ennustettavuus kuitenkin edelleen huonoja. Päästöhuutokauppatuloihin turvautuminen heikentäisi selkeästi kehitysyhteistyön ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Korvamerkit huutokauppatuloille?

Kolmas epävarmuustekijä, joka liittyy päästöoikeuksien huutokaupasta saataviin tuloihin on luonteeltaan poliittinen. Hallitusohjelman sitoumus tulojen ohjaamisesta kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin on loppujen lopuksi vain poliittinen lupaus. Muutaman viikon päästä maaliskuussa käytävissä hallituksen kehysriihineuvotteluissa on vaarana, että hallitusohjelman kirjaus revitään auki. Tiukassa taloustilanteessa rahoille riittää varmasti ottajia.

Ratkaisu tähän ongelmaan olisi päästöhuutokauppatulojen korvamerkitseminen, jolloin niiden ohjaaminen kehitysyhteistyöhön ja kehitysmaiden ilmastotoimiin voitaisiin varmistaa yli poliittisten ja taloudellisten suhdanteiden.

Korvamerkintä olisi mahdollista toteuttaa perustamalla päästöhuutokauppatuloille oma, budjetin ulkopuolinen rahasto. Tähän ei kuitenkaan tunnu olevana haluja. Valtionvarainministeriön mukaan tavoitteena on pikemminkin päinvastainen kehitys, eli pyritään eroon budjetin ulkopuolisista rahastoista muun muassa läpinäkyvyys- ja tehokkuussyistä sekä eduskunnan budjettivallan turvaamiseksi.

Uutta ja lisäistä – vai lukujen kaunistelua?

Neljäs ongelma, joka liittyy päästöhuutokauppatulojen käyttöön, on kehitysyhteistyömäärärahojen ja ilmastorahoituksen suhde.

Kehitysyhteistyösitoumuksensa lisäksi Suomi on sitoutunut rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia. Suomi on toistaiseksi nipistänyt rahoitusosuutensa köyhyyden vähentämiseen tarkoitetuista kehitysyhteistyömäärärahoista. Näin siitä huolimatta, että vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa nimenomaan sovittiin, että ilmastorahoitus olisi uutta ja lisäistä.

On selvää, ettei pienestä potista riitä kahden valtavan haasteen, ilmastonmuutoksen ja globaalin köyhyyden, hillitsemiseen. Kehitysyhteistyömäärärahojen käyttäminen ilmastonmuutoksen torjuntaan kaivaa maata tärkeiden kehitystavoitteiden alta.

EU:n päästökauppadirektiivi sisältää suosituksen, että noin puolet huutokauppatuloista tulisi suunnata ilmastotoimiin. Nyt Suomen hallitusohjelman muotoilu ei tarkenna, miten päästöhuutokauppatuloista saatavat varat tulevat jakautumaan kehitysyhteistyön ja ilmastorahoituksen välillä. Yksi arvio kuuluu, että ne käytettäisiin ”ilmastotoimiin kehitysyhteistyön sisällä”. Näin Suomi voi kaunistella lukujaan ja raportoida uudet varat sekä kehitysyhteistyöksi että ilmastorahoitukseksi.

Ei kuulosta kovin ”uudelta ja lisäiseltä”.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen asiantuntija, joka seuraa erityisesti ilmasto-oikeudenmukaisuutta.