Uutinen

Meksikon zapatistien kansannoususta 10 vuotta

Köyhien intiaanien kansanliikkeestä on tullut kansainvälinen ilmiö. Myös Suomessa juhlistettiin zapatistien merkkipäivää.
Leonardo Sevilla
12.1.2004

Tammikuun alussa tuli kuluneeksi 10 vuotta Meksikon zapatistiliikkeen yllättävästä kansannoususta. Eteläisen Meksikon maya-intiaanien parista kummunnut kansanliike hyökkäsi alueen valtakeskuksiin tammikuun ensimmmäisenä päivänä 1994. Samana päivänä oli astunut voimaan Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus, jota zapatistit olivat vastustaneet.

Itse asiassa juhlapäiviä oli vuodenvaihteessa kaksi: zapatistien suurta julkisuutta saanut hyökkäys tapahtui 10 vuotta sitten ja zapatistiliikkeen (Ejercito Zapatista de Liberacion Nacional, EZLN) perustamisesta tuli kuluneeksi 20 vuotta.

Zapatisteja juhlittiin Helsingissä



Kasvot peittävistä naamioistaan ja karismaattisesta johtajastaan komentaja Marcosista tunnetut zapatistit ovat innoittaneet monia suomalaisia opiskelijoita, tutkijoita, taiteilijoita ja kansalaisjärjestöaktiiveja.

Zapatistien kriittiset mielipiteet globalisaatiosta ja uusliberalismista nähdään mielenkiintoisina, Suomessakin. Etenkin kiinnostusta on herättänyt se, että liike ei halua joidenkin perinteisten vallankumousliikkeiden tapaan ottaa valtaa itselleen vaan painottaa nimenomaan demokratian vahvistamista niin eteläisessä Meksikossa kuin muuallakin maailmassa.

Helsingissä juhlistettiin zapatistien vastarinnan vuosipäivää "Tuli ja sana" -juhlassa täpötäydessä KokoTeatterissa loppiaisena. Juhlien nimi lainattiin zapatistiyhteisöissä vuosia asuneen meksikolaisen toimittajan Gloria Muñozin kuuluisan "El Fuego y la Palabra" -kirjan nimestä.

Vaikka zapatistiteema veti juhlapaikan täyteen, tilaisuuteen osallistunut toimittaja Johanna Sarjas piti zapatistien saamaa huomiota suomalaisissa tiedotusvälineissä vähäisenä: "Suomalaisella lehdistöllä ei ole ollut tapana kohdistaa mielenkiintoaan tämäntyyppisiin uutisiin."

Osa juhlan järjestäjistä innostui analysoimaan omaa suhdettaan kaukaiselta vaikuttavaan kansanliikkeeseen. "Oma kiinnostukseni on tunteenomainen", tunnusti toimittaja Jaana Kanninen. "Toisaalta zapatistien seuraaminen on tuonut yhden lisän globalisaatioon ja uusliberalismiin liittyvään tietämykseeni."

Tunnepuolta painottivat myös muutamat muut, jotka kertoivat tuntevansa sympatiaa zapatisteja kohtaan. Monelle tuntui olevan tärkeää, että juuri zapatistit ovat painottaneet aseetonta toimintaa.

Zapatistit ajavat omaa hallintoa



Vaikka zapatistiliike koostuu pääosin maya-intiaaneista, sen yhtenä näkyvänä johtohahmona on ollut komentaja Marcos, joka ei ole kotoisin intiaanialueelta. Marcosin kirjoitustaidot ja kyky käyttää internetiä tiedottamiseen jo vuodesta 1994 alkaen ovat pitäneet liikettä esillä kansainvälisissä tiedotusvälineissä.

Zapatistit ovat välttäneet vastaaville liikkeille tyypillisen eristäytymisen tekemällä pesäeron perinteisiin vasemmistopuolueisiin ja muodostamalla vahvat siteet kansalaisyhteiskuntaan. Tämä - yhdessä internet-diplomatian ja ulkomaisten järjestön osoittaman tuen kanssa - on "suojellut" liikettä sen kamppailussa periaatteessa ylivoimaista Meksikon armeijaa vastaan.

Zapatistien kansannousun aikana vallassa ollut PRI-puolueen hallinto ei antanut periksi liikkeen vaatimuksille. Silloisen presidentin Carlos Salinasin aikana, vuoden 1994 alussa maa liittyi Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueeseen yhdessä Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa, ja huhtikuussa samana vuonna Meksiko liitettiin OECD-maiden joukkoon. Zapatistien kansannousu tapahtui Salinasin modernin Meksiko-kuvan rakentamisen kannalta huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Kansainväliseen julkisuuteen pikaisesti levinneet kuvat kurjistuneesta ja kapinoivasta eteläisestä Meksikosta olivat suuressa ristiriidassa hallituksen tavoitteleman julkisuuskuvan kanssa.

Myöhemmin hallitus ja zapatistit sopivat aselevosta ja allekirjoittivat rauhansopimuksen, mutta siinä sovitut, intiaaneille tehdyt myönnytykset eivät käytännössä toteutuneet.

Nykyinen presidentti Vicente Fox puolestaan mainosti vaalikampanjassaan ratkaisevansa "zapatistiongelman" varttitunnissa. Valtaan päästyään hän huomasi rauhan solmimisen vaikeammaksi kuin oli luullut.

Vuonna 2001 julkistettiin lakiuudistus, jolla pyrittiin parantamaan eteläisen Meksikon intiaanien asemaa, mutta zapatistit eivät hyväksyneet sitä, koska katsoivat, että se ei kunnioita riittävästi heidän identiteettiään ja tapojaan.

Vuoden 2003 aikana noin 30 000 zapatistia oli mukana kehittämässä paikallista hallintomallia, joka perustuu autonomisiin, paikallisista tarpeista lähteviin yksikköihin. Näissä uusissa "kunnissa" on tarkoitus toimia sellaisten perinteisten arvojen mukaisesti, jotka antavat hyvin vähän painoarvoa muun muassa rahalle ja kiireelle. Kunnat vastaavat myös koulutuksesta, joka pohjaa mayojen jälkeläisten omaan historiaan ja yhteiskuntanäkemykseen.

Omalla esimerkillään zapatistit haluavat osoittaa, että nykyisenkin kaltaisessa maailmassa on vielä mahdollista harjoittaa valtavirrasta poikkeavaa poliittista toimintaa, jolla on vaikutusta myös muihin maihin.


Kirjoittaja on Suomessa asuva meksikolainen kirjailija.