Malin kriisissä on kyse paljon muustakin kuin lännen taistosta islamisteja vastaan.
Kuva:
Dan Kite
iStockphoto
Uutistausta

Malin kriisi on esimerkki uudesta globaalista vastuunjaosta

Yhdysvallat koordinoi eurooppalaisten toimia Malissa. Taustalla häilyvät myös Kiina ja vuosikymmeniä kestänyt tuaregien kapina. Kaikilla on lisäksi voimakkaat intressit Saharan mineraali- ja energiavaroihin.
Esa Salminen
8.2.2013

Pohjois-Malin suuret kaupungit on saatu ranskalaisten ja malilaisten joukkojen hallintaan, ja niitä hallinneet islamistiset taistelijat ovat pitkälti pakosalla.

Timbuktussa koulut ovat helmikuun alussa alkaneet availla oviaan. Avustusjärjestöt tekevät paluuta, ja syystäkin: YK:n uutistoimisto Irinin tietojen mukaan Pohjois-Malin 1,3 miljoonasta asukkaasta yli puoli miljoonaa elää vailla ruokaturvaa. Paljon arvokasta infrastruktuuria on tuhottu.

Malin kriisiin puuttunut Ranska on julkisuudessa korostanut operaation ihmisoikeusnäkökulmaa ja puhunut humanitaarisesta interventiosta. Ranskaa logistisesti tukenut Yhdysvallat taas on toistellut sitä, ettei Pohjois-Malista saa tulla pysyvää turvapaikkaa Al-Qaidan terroristeille.

Kriittisemmät äänet puhuvat uuskolonialismista ja siitä, että vanha länsi haluaa vaikka väkivalloin paremman jalansijan Afrikasta, jonka maita Kiina liehittelee. Malin sopassa on niin monta lusikkaa, että täysin kirkasta kuvaa lienee mahdotonta saada.

"Operaatio yleisavain"

"Harvoin tällaista isoa prosessia laitetaan liikkeelle ilman, että siihen liittyisi monenlaisia näkökulmia", sanoo ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.

Humanitaaristen syiden lisäksi Ranskaa motivoi Aaltolan mukaan lisäksi esimerkiksi energiahuollon turvaaminen, Malin strategiset mineraalit kuten uraani, Ranskan suurvaltastatus ja kolonialistinen perinne, suhteet Malin hallitsevaan eliittiin sekä halu kukistaa tuaregikapina, joka on ollut akuutti aina Malin itsenäistymisestä saakka, siis 1960-luvun alusta. Tuaregit ovat vähemmistökansa, joka asuu Malin lisäksi lähinnä Algeriassa ja Nigerissä. He pyrkivät kohti itsenäistä Azawadin valtiota.

"Operaatiot ovat kuin yleisavaimia, joilla voidaan puuttua moneen asiaan", Aaltola sanoo.

Aaltolan mukaan osapuolten luoma julkikuva on propagandistinen.

"Mutta niinhän se on aina."

Malin kriisiä seurannut senegalilainen kirjailija Boubacar Boris Diop kuvaa Warscapes-verkkolehden haastattelussa, kuinka kansainvälinen politiikka muistuttaa yhä enemmän Hollywood-elokuvaa, jossa koko juoni riippuu siitä, että katsojat saadaan "hyvisten" puolelle.

"Kun saa tietää, että huumeterroristit pitävät hallussaan kahta kolmasosaa Malista, ja että nämä tuhoavat moskeijoita ja pyhimysten hautoja, sytyttävät Ahmed Baban kirjaston tuleen ja leikkaavat ihmisten käsiä irti, on ensimmäinen impulssi olla myötämielinen niille, jotka yrittävät auttaa hädässä olevia viattomia", Boris Diop sanoo.

Uusi geostrategia

Aaltolan mukaan Malin kriisin taustalla on kuitenkin nähtävissä suurempi geostrateginen visio, jossa Yhdysvallat on Irakin ja Afganistanin sotien jälkeen siirtänyt Euroopan suurvalloille vastuun Euroopan lähialueista. Yhdysvalloilla ei ole erityisen läheisiä suhteita Afrikan maihin, kun taas siirtomaa-ajan peruina Euroopan maiden suhteet Afrikkaan ovat paljon vahvemmat.

"Yhdysvallat haluaa, että Ranska ja Britannia hoitavat tällaisia tilanteita, kun se itse tyytyy täsmävaikuttamiseen esimerkiksi lennokki-iskuilla ja erikoisoperaatioilla. Se ei halua osallistua suuriin maaoperaatioihin, mutta koordinoi taustalla", Aaltola sanoo.

"Tässä on kyse uudenlaisesta vastuunjaosta, jossa Yhdysvallat on keskiössä."

Yhdysvaltojen koordinointihaluja lisää toki se, että sen arkkivihollinen Al-Qaida hääräilee Pohjois-Malia yhdeksän kuukautta hallinneiden islamistien liepeillä ja taustalla.

Mali ei ole viimeinen näytös

"Mali on Pandoran lipas, niin kuin olivat Libya ja Syyriakin. On vaikeaa tietää, kuka niitä hallitsee, ja millä strategialla. Nähtävästi ei kukaan", Aaltola sanoo.

Entä onko syytä olettaa, että tämä uusi geostrategia tuo tulevaisuudessa lisää vastaavanlaisia operaatioita muihin maihin?

"Kyllä, ja se politiikka on muuttumassa", Aaltola sanoo. "Ranskan nykyisessä operaatiossa korostuvat kepeys ja nopeus. Ei haluta tehdä suuria maaoperaatioita, vaan nopeita operaatioita strategisten päämäärien saavuttamiseksi."

Ketään ei enää kiinnosta lähteä maajoukkojen kanssa sotimaan loputtomia konflikteja Irakin tai Afganistanin tyyliin. Ranskakin haluaa antaa operaation YK:n käsiin maaliskuun aikana, ja Aaltolan mukaan Yhdysvalloissa vallitsee nykyään mielikuva siitä, että lennokki-iskuilla voidaan hoitaa pahimpia turvallisuusriskejä paremmin ja tehokkaammin kuin lähettämällä maajoukkoja miehittämään poliittisesti tärkeitä paikkoja.

Arabikevään jälkimainingit pärskyvät

Boubacar Boris Diopin mielestä Malin kriisiä ei saisi tarkastella yksittäisenä tapauksena, vaan arabikevään ja etenkin Libyan sisällissodan kontekstissa. Gaddafin kanssa liittoutuneet tuaregit iloitsivat mahdollisuudesta vihdoin saada oma valtionsa.

Aaltolan mukaan Malin kriisi tokin on osa arabikevään jälkimaininkeja, ja liittyy osittain Libyaan. Sitä, että tuaregit marssivat aseineen kotimaihinsa aiheuttamaan hämminkiä, tavataan kuitenkin liioitella.

"Ei se kriisiä selitä, vaan kapinalla on syvä historia Malissa. Toki aseita on nyt paljon liikkeellä, ja länsi osallistui arabikevään hengen muuttamiseen sotilaallisemmaksi. Syyriassahan näytellään nyt sen näytelmän seuraavaa osaa."

Kiinalle kampoihin?

Värikkäämmät länsikriitikot maalailevat Malista länsimaille tekosyytä uuskolonialismin kiihdyttämiseen. Kritiikin mukaan Yhdysvallat ja entiset siirtomaaisännät kiihdyttävät interventioita Afrikassa pistääkseen kampoihin Kiinalle, joka on viime vuosina vallannut yhä suuremman jalansijan Afrikan maista.

Mika Aaltolan mukaan Kiina on taustalla häilyvä tekijä, muttei Ranskan ja Yhdysvaltain päähuolenaihe.

"Kiinalla on osuutensa Nigerin uraanikaivoksilla, ja Kiina on tukenut voimakkaasti erityisesti isoja infrastruktuurihankkeita eri puolilla Afrikkaa."

Jihadistien isku Amenasin kaasukentille Algeriassa herätti huolta kaikissa ulkovalloissa, joilla on strategisia sijoituksia alueella. Ranska on lähettänyt erikoisjoukkoja suojelemaan kaivoksia Nigerissä, ja Kiinaa huolettaa se, kuka heidän kaivoksensa turvaa.

"Silloin turvaudutaan privaattiarmeijoihin ja heikkojen hallitusten hyväksi käyttämiseen, niin kuin esimerkiksi Nigeriassa öljy-yhtiöt jo tekevät", sanoo Aaltola.

Saavatko Tuaregit Azawadinsa?

Entä Malin tulevaisuus? Pystyykö maan hallitus pitämään kiinni koko alueestaan vai saavatko tuaregit Azawadinsa, viidenkymmenen vuoden kapinan päätteeksi?

Boubacar Boris Diop väittää, että Malin territoriaalinen yhtenäisyys on mennyttä pitkäksi aikaa, ja että Ranska tuskin antaa Malin virkaatekevälle presidentille Dioncounda Traorélle avaimia Pohjois-Maliin. Ranskalla on Boris Diopin mukaan aitiopaikka Saharan luonnonvaroihin, ja Ranska painostaakin Malia neuvottelemaan maltillisten tuaregien kanssa. Traoré on jo ilmoittanut halukkuutensa neuvotteluihin.

Boris Diop arvelee, että tuaregit saavat Pohjois-Malin poliittiseen hallintaansa ensimmäistä kertaa kansan historiassa. Se tarkoittaisi Boris Diopin mukaan sitä, että Pohjois-Afrikan ja muun Afrikan symbolinen raja piirtyisi Pohjois-Maliin.

Myös Mika Aaltolan mukaan Ranska voi hyvinkin käyttää maltillisia tuaregeja hyväkseen.

"Totta kai Ranskan pitää toimia älykkäästi, ja sillä on halu lähteä pois Malista maaliskuun aikana. Täytyy käyttää keppiä, porkkanaa ja hunajaa tilanteen kurissa pitämiseksi. Tuaregikapinallisethan eivät ole sitoutuneet Al-Qaidaan, se on heidän taistelussaan vain yksi elementti."

Tuaregien kapina on kestänyt koko Malin itsenäisyyden ajan. Se on vuosikymmeniä polveillut tuaregien toteuttamista pienistä ja suuremmista iskuista Malin hallituksen tekemiin myönnytyksiin — ja petettyjen lupausten kautta uusiin turhaumiin ja iskuihin. Kovin nopeaa ratkaisua Maliin lienee turha odottaa.

"Peli on monimutkainen ja ristiriidat yhteen sovittamattomia", Aaltola kuvaa.