Uutinen

Maitokahvi ja maailmankauppa

Ruoka-aika-kampanja aloittaa kevään maitokahviteemalla. Caffè latte -tempaus kiinnittää huomion maitokahvin raaka-aineisiin, joiden avulla nostetaan esiin ongelmia, joita maailmankauppa aiheuttaa köyhien maiden ruoantuotannolle ja taloudelle.
Kirsi Pihlaja
25.2.2004

Caffè latte -kampanjoinnilla halutaan kertoa, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa kulutustottumuksillaan maailmankauppaan. Ostamalla reilun kaupan kahvia ja suomalaista luomumaitoa voi vaikuttaa kehitysmaiden kahvinviljelijöiden asemaan ja tukea kekstävämpää maidontuotantoa.

Toreilla tapahtuu



Monet Ruoka-aika-kampanjan järjestöt ovat mukana järjestämässä eri paikkakunnilla Mahdollisuuksien toreja, joissa paikalliset järjestöt voivat verkostoitua ja tuoda toimintaansa esiin. Toreilla on hyvä mahdollisuus saada näkyvyyttä myös Ruoka-ajan teemoille. Suunnitteilla on kampanja kevään ja kesän Mahdollisuuksien toreja ajatellen. Ideana on järjestää yleisölle Caffè latte -vaalitilaisuus: mahdollisuus äänestää reilun kaupan, lähiruoan ja luomutuotteiden puolesta.

Kansanäänestyksen ohella keitellään kahvia ja keskustellaan kahvista ja maidosta sekä niiden maailmankaupan vaikutuksista kehitysmaissa. Tapahtumassa saa tietoa reilun kaupan kahvista ja luomumaidosta. Tapahtuman järjestäjät voivat kehitellä paikalle myös muuta toimintaa kuten kahvipapujen jauhamista. Mahdollisuuksien torien lisäksi kansanäänestyksiä voidaan toki järjestää muissakin tapahtumissa.

Paikalle voi kutsua äänestämään esimerkiksi yrittäjiä, euro- tai kunnallisvaaliehdokkaita sekä valtakunnantason poliitikkoja. Äänestyksen tulokseen palataan myöhemmin vaikka vaalipaneeleissa ja huima äänivyöry reilun kaupan puolesta varmasti herättäisi ehdokkaat lupaamaan omaan kuntaan reilun kaupan valintoja. Lehdistön ja paikallisradiot voi kutsua paikalle.

Miksi reilua ja luomua?



Kehitysmaissa kahvin viljelystä toimeentulonsa saavat ovat maailmanmarkkinahintojen heilahtelujen armoilla. Hintojen painuessa ylitarjonnan vuoksi alas pienviljelijät voivat joutua jopa nälkärajalle. Suomalaisten suosikkijuoma maito on myös ongelmallinen. EU tukee maidontuottajiaan niin rajusti, että ne pystyvät viemään tuotteitaan kehitysmaihin alle tuotantokustannusten. Kehitysmailla ei ole mahdollisuutta estää EU:sta tulevaa halpatuontia, ja niiden oma maidon tuotanto ja -tuottajat kärsivät siitä.

Hintojen sääntelyn ja vakauttamisen onnistumiseksi, tuottajamaat tarvitsevat teollisuusmaiden hallitusten sekä yritysten tuen. Kehitysmailla tulisi olla mahdollisuus tuontisuojiin sekä oman maidontuotantonsa tukemiseen. Maitotuotteiden viennillä ei saa romuttaa kehitysmaiden paikallista taloutta. Samalla tavoin kuin Suomessa myös kehitysmaissa tarvitaan tukia maataloudelle.

Vaikuta päättäjiin



Tänä vuonna Suomessa pidetään kahdet vaalit, joten nyt on otollinen aika vaikuttaa poliitikkoihin. Suomen eduskunnan sekä EU:n parlamentin jäsenet voivat vaikuttaa maailmankaupan muuttamiseen oikeudenmukaisemmaksi, ja siksi on tärkeää että he tietävät mitä äänestäjät heiltä odottavat. Tapahtumissa ja keskustelupaneeleissa voi tentata ehdokkaiden ajatuksia esimerkiksi luomumaidon tarjoamisesta päiväkodeissa ja kouluissa. Kepa suunnittelee tekevänsä opasvihkon kuntavaikuttamisesta kevään aikana.

Kepa järjestää eri puolilla Suomea koulutustilaisuuksia, joissa saa lisää tietoa Caffè lattesta, Ruoka-ajasta ja reilusta kaupasta. Järjestöt voivat tilata Kepasta äänestyslipukkeita, vaaliuurnia, julisteita ja muita esitteitä tapahtumien järjestämistä varten.

Lisätietoja: kampanja-assistentti Kirsi Pihlaja, 09-58423242, kirsi.pihlaja@kepa.fi