Uutinen

Maanjäristyspakolaiset kuormittavat Haitin maaseutua

Haitin hallitus tahtoo maalle "kasvukeskuksia", mutta ei tue lähtijöitä.
Eeva Eronen
11.6.2010
EEVA ERONEN
20100611eeronen_haitin_pako.jpg

Moselette Jean-Francoisin viidestä lapsesta vain yksi käy koulua.

Moselette Jean-Francoisin turhautumisen näkee kauas. Viiden lapsen äiti puree huulta ja kiskoo pipoa syvemmälle päähänsä. "Täällä on kylmää. Mutta pakkohan sitä oli lähteä, sillä meiltä tuhoutui koko talo. Vain vaatteet jäivät päälle", hän selittää kädet puuskassa.

Ollaan Thiottessa, neljän tunnin kuoppaisen ajomatkan päässä Haitin pääkaupungista lähellä Dominikaanisen tasavallan rajaa. Lämpöasteita on parikymmentä, reilusti vähemmän kuin hikisessä Port-au-Princessä.

Lähteminen oli Jean-Francoisille tavallaan helppoa: mitään pakattavaa ei ollut - vain lapset, veli ja äiti - ja oli selvää, että maaseudulla asuva aviomies ottaisi heidät vastaan. Parin aiemmassa asumisjärjestelyssä ei ollut haitilaisittain mitään kummallista, sillä maassa on tavallista, että perheet asuvat hajallaan sen mukaan, missä on työtä.

Nyt eletään yhdessä, mutta on nälkä ja ahdasta. "Aloimme pienentää ruoka-annoksia jo maaliskuussa", kahden huoneen talon rappusilla istuskeleva aviomies Sobner Bernand sanoo.

Telttaleiri hurrikaanien pelossa

Port-au-Princen yli tuhannessa telttakylässä elää edelleen lähes miljoona ihmistä sadekauden riepoteltavina. Yli 600 000 ihmistä puolestaan on lähtenyt kaupungista Jean-Francoisin perheen tapaan sukulaisten ja tuttujen luokse maaseudulle.

Ennen järistystä lähes kolmasosa Haitin yhdeksänmiljoonaisesta kansasta oli pakkautunut pääkaupunkiin, jonka väkiluvun arvioidaan jopa kaksinkertaistuneen parissakymmenessä vuodessa.

Tilanne oli jo ennen maanjäristystä kaoottinen, sillä jätevesijärjestelmä ja muu infrastruktuuri raahasivat raskaasti väkiluvun perässä.

Ja nyt kaupunki on loputonta telttaleiriä, missä pelätään hurrikaanikauden alkamista. Liikenne on tukkoista, ja katujen varsin reunustavat edelleen raunioit.

"On pidettävä huolta siitä, etteivät ne 600 000 ihmistä tule takaisin. Jos ne lisätään tähän, ollaan todella ongelmissa", Luterilaisen Maailmanliiton Haitin-toimiston johtaja Sylvia Raulo kuvaa Port-au-Princen tilannetta.

Jos haja-asumista ei tueta, pääkaupunki voi paisua jopa kuusimiljoonaiseksi, YK:n kaupunkisuunnittelija ja erikoislähettilä Leslie Voltaire arvioi New York Timesissa.

"Siitä tulee rikollisuuden ja väkivallan hautumo. Taloudelliset mahdollisuudet löytyvät maataloudesta ja turistimista, ja niitä harjoitetaan luonnostaan hajallaan", Voltaire sanoo.

Haitin hallitus on ymmärtänyt saman, ainakin paperilla. Sen jälleenrakennussuunnitelmissa maalaillaan Haitia, jossa olisi useita "kasvukeskuksia" pääkaupungin ja henkitoreisen viruvan maaseudun sijaan. Vauhtia pitäisi potkia etenkin onnettoman tehottomaan omavaraismaatalouteen, josta lähes kaikki pääkaupungin ulkopuolella elävät ovat riippuvaisia.

Työn lisäksi maaseudulla on pulaa esimerkiksi kouluista ja terveyspalveluista. Lisäksi maan tieverkosto on onneton - tie Thiotteenkin kulkee melkein tunnin ajan muutaman vuoden takaisen mutavyöryn jättämää uomaa pitkin.

Matkan varrella näkee muutamasta kalikasta ja pressunpalasta kyhättyjä kojuja, joissa paikalliset yrittävät kaupata vaatimattomimmillaan muutamaa mangoa.

Bussilasteittain pakolaisia

Pelkät suunnitelmat eivät kuitenkaan auta satojatuhansia ihmisiä, jotka asuvat sukulaistensa hoivissa vailla tuloja. Etenkin kahvinviljelystä elävän Thiotten tilanne on kuin Haitin maaseutu pienoiskoossa.

"Tilanne alkaa olla melkoisen vaikea", paikallisen kansalaisjärjestö Codabin nokkamies Levou Wileinot sanoo.

Vajaan 30 000 asukkaan Thiotteen tuli järistyksen jälkeen yli 6 000 pakolaista. Järjestön bussi suhasi kolme viikkoa pääkaupungin ja Thiotten väliä, sillä kaupungissa haluttiin auttaa sieltä pois muuttaneita ja heidän sukulaisiaan.

Wileinot sanoo majoittaneensa itse parhaimmillaan 25 ihmistä.

Codab ja esimerkiksi YK:n elintarvikejärjestö WFP järjestivät aluksi tulijoille ruoka-apua. Sen lisäksi ihmisiä on palkattu parin viikon pätkiksi esimerkiksi ympäristön suojelutöihin noin viiden dollarin päiväpalkalla. Töitä ei kuitenkaan riitä kuin murto-osalle, ja heillekin vähäksi aikaa.

"Viime syksyinen kuivuus vei satoa, ja nyt meillä on näin paljon enemmän ihmisiä ruokittavina", Wileinot selvittää. Kaupunkia alkaa kiusata nälkä.

Ruuan lisäksi Wileinoit on huolissaan siitä, että kaupunki ei ole kyennyt omin avuin järjestämään uusia lapsia kouluun. Ihmiset ovat alkaneet senkin vuoksi palata Port-au-Princeen - sen mahdottomasta tilanteesta huolimatta.

Hallitukselta ei ole herunut minkäänlaista tukea, Wileinot sanoo. Hänen mukaansa Thiotessa onkin alettu suunnitella ison mielenosoituksen järjestämistä. Ihmisiä on nimittäin alkanut ihmetyttää, mihin kaikki ulkomailta luvattu apuraha menee, jos siitä ei riitä heille rovon ropoa.

"Näyttää siltä, että hallinto käyttää rahat itseensä eikä anna niitä haitilaisille", Codabin sihteeri Jean Robert-Jean sanoo.

Rommikauppaa ja kahvinviljelyä

"Mietimme kovasti, mitä voisimme myydä tai mitä viljellä", Bernand kertoo järistyksen jälkeisistä viikoista.

Jean-Francoisin pikkubisnes puuhiilen myyjänä oli mennyttä, ja hänen vanhat tienestinsä eivät olisi riittäneet koko perheelle. Ensihätään saatiin apua järjestöiltä.

Lopulta he päätyivät laajentamaan Bernandin pientä banaani- ja kahviviljelmää. Lisäksi tämä on kulkenut Thiotten ja Port-au-Princen väliä kauppamiehenä. Menomatkalla Bernandilla on ollut kassit täynnä paikallisia papuja sekä maissia ja tuomisina rommia, jota kaupata kotikaupungin kaduilla.

"Kun saamme sadon kesäkuussa, tilanne voi parantua. Jos sen kanssa käy huonosti, en tiedä, mitä tapahtuu."

Bernandin mukaan perhe tahtoisi pysyä yhdessä ja rakentaa talon, sillä kahden huoneen vuokratalo on liian pieni. Ainoa sänky on varattu Jean-Francoisin äidille, ja keittiönä toimii avotuli takapihalla.

Mutta kun on vielä se koulukysymyskin, Bernand huokaa. Vain lapsista vanhin, 14-vuotias teini, on päässyt Thiottessa kouluun.