Uutinen

Maakiistoja ratkomassa Nicaraguassa

Kepan Nicaraguan toimisto keskittää voimavaransa Karibian rannikolle ja siellä asuvan alkuperäisväestön oikeuksien puolustamiseen.
Kimmo Lehtonen
19.10.2002

kuva: Kimmo Lehtonen
Kepan toiminnalla Nicaraguassa on pitkä historia. Se alkoi vuonna 1989, kun maahan lähetettiin neljä kehitysjoukkolaista. Kaikkiaan kehitysjoukko-ohjelmaan osallistui Nicaraguassa yli 60 suomalaista.

Kepan kehitysjoukko-ohjelma ajettiin alas vuonna 1995 suoritetun arvioinnin jälkeen, jolloin Nicaraguassakin siirryttiin kumppanuusohjelmaan tekemään yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa. Kehitysjoukko-ohjelmasta saatua kokemusta pystyttiin hyödyntämään esimerkiksi Siunan kaupungissa, jossa yhä jatkuva naisten terveys- ja ravitsemusprojekti alkoi kehitysjoukkolaisten työnä.

Nykyään Kepan toiminta keskittyy Karibian puoleiselle rannikolle, joka on Nicaraguan köyhintä aluetta. Kepan kumppanit yrittävät kaikki löytää ratkaisuja köyhyyden vähentämiseksi. Kumppanit on valittu siten, että niiden toiminta on Kepan kehityspoliittisten painopistealueiden mukaista (esimerkiksi kehitysmaiden velka, kauppa, ruokaturva, kansainväliset rahoituslaitokset, alkuperäisväestöt, demokratia.)

Maaoikeuksia puolustetaan hengen uhalla

Kumppaneiden työ Karibian rannikolla ei ole riskitöntä. Kepan kumppanijärjestön CALPIn asianajajan María Luisa Acostan puoliso murhattiin, koska Acosta on menestyksekkästi auttanut alkuperäiskansoja ja etnisiä ryhmiä maaoikeuksien puolustamisessa. Murhan takaa on paljastunut maakaupoilla rikastuneen liikemiehen Peter Tsokosin lakimies Peter Martínez.

Liikemies Tsokosilla on enemmänkin uhreja. Kun Rama-intiaanien alueella hakattiin vuosi sitten metsää, intiaaniperheitä häädettiin aseilla uhaten ja useita naisia raiskattiin. CALPI on ollut tukemassa intiaaneja, ja tällä hetkellä oikeusistuimissa puidaan ramayhteisön oikeutta maihinsa sekä väkivaltaisuuksia.

Kepan ja CALPIn yhteistyötä rama-väestön ja Monkey Pointin yhteisön asukkaiden auttamiseksi voidaan monellakin mittarilla mitattuna kutsua menestykseksi. Liikemiesten kovat otteet tehtiin julkisiksi, kaikki maanomistuskiistat ovat nyt oikeuskäsittelyssä ja väkivaltaisuuksia tutkitaan. Nicaraguassa jo se on merkittävä asia, että alkuperäiväestö pääsee puolustamaan maitaan ja ihmisoikeuksiaan oikeusistuimiin.

Kumppanit toteuttavat

Kepalla ei ole erillisiä hankkeita Nicaraguassa, koska hankekeskeistä toimintaa ei ole nähty tehokkaaksi tavaksi vaikuttaa kehityspoliittisiin kysymyksiin. Kepan toimintamallissa ei välttämättä tarvita suuria taloudellisia resursseja, vaan työ on kumppaneiden toiminnan ja verkostojen tukemista, jossa keskitytään muutamiin teemoihin tietyllä alueella. Erilaisia yhteistyötahoja ovat esimerkiksi valtion instituutiot, parlamentin jäsenet, kansainväliset kansalaisjärjestöt, alueelliset koordinaatioelimet, yliopistot, kansalliset tai alueelliset järjestöt sekä paikallistason viranomaiset ja järjestöt.

Kepan yhteystoimitsija palvelee Kepan jäsenjärjestöjä niiden hankkeissa ja avustaa paikallisia järjestöjä luomaan suhteita suomalaisjärjestöjen kanssa.

Kehityspoliittinen toiminta "pelottavaa"

Centro Humboldt, yksi Kepan suurimmista ja tärkeimmistä yhteistyökumppaneista, on arvioinut, että Kepan siirtymistä toimimaan poliittisesti herkkien kysymysten parissa voidaan pitää jopa "pelottavana".

Toisaalta Centro arvioi toiminnan kehityspoliittisten kysymysten, kuten velkakysymyksen, rakennesopeutusohjelmien, maakysymyksen, biodiversiteetin ja tekijänoikeuksien parissa olleen hyödyllistä ja stimuloivaa.

Tänä syksynä valmistuneen Kepan Karibian toiminnan ympäristöanalyysin yksi keskeinen johtopäätös ja suositus oli, että Kepa jatkaisi tukeaan maakysymyksen ratkaisemiseen tähtääville organisaatioille.

Maakysymyksen lisäksi myös monet muut kehityspoliittiset teemat ovat ongelmallisia, sillä poliittisen sensitiivisyyden lisäksi niissä on kysymys myös vaikeista ja monisyisistä Nicaraguan rakenteellisista sisäisistä ongelmista. On tahoja, jotka mielellään näkevät Kepan toiminnan ulkopuolisena puuttumisena maan sisäisiin asioihin ja siten kyseenalaisenakin.

 

Kepa maailmalla 3/9: Nicaragua

  • toiminta alkoi 1989

     

  • Kepan Managuan toimistossa työskentelevät koordinaattori, ohjelmatyöntekijä, yhteystoimitsija taloudenhoitaja, tiedottaja, puolipäiväinen tekninen avustaja sekä sihteeri

     

  • tärkein tehtävä vahvistaa Nicaraguan Karibian puoleisen rannikon autonomisen alueen kansalaisyhteiskuntia köyhyyden vähentämisessä