Kuva:
Tiut Vlad
Shutterstock
Uutinen

Maailmantalouden sanakirja yrittää helpottaa talouskeskustelua

Attacin tänään julkaisema Maailmantalouden ABC ja D -hakuteos haluaa tehdä taloudesta ymmärrettävää.
Esa Salminen
15.2.2013

"Globaalin talouden sanasto on kuin vieras kieli, jonka hallitsemisesta tietyissä tilanteissa on hyötyä", kirjoittaa Matti Ylönen tänään julkaistun Maailmantalouden ABC ja D -kirjan esipuheessa.

Ylönen ja kirjan toinen toimittaja Hanna Kuusela haluavatkin tuoda talouskeskustelun kaikkien jutuksi.

"Talouspolitiikka näyttäytyy julkisuudessa usein yhden totuuden salatieteenä. Kuitenkin talouden ideat ja opit ovat yhtä kiisteltyjä kuin missä tahansa muissa ihmistieteissä, vaikkapa sosiologiassa tai valtio-opissa", Ylönen kirjoittaa.

Maailmantalouden ABC ja D esittelee kaikki tarvittavat peruskäsitteet talouspolitiikan ymmärtämiseen ja siitä keskustelemiseen: lukija oppii hallintarekisterin ja hedge-rahastot, maakohtaisen kirjanpidon ja maataloustuet sekä pankit ja perustulon.

Seassa on muutamia epätavallisia "talouskäsitteitä", kuten pyykinpesukone, joka "vapautti 1900-luvulla kodinhoidosta suurimman vastuun kantaneita naisia muuhun työhön, ja oli siten luomassa pohjaa sukupuolten tasa-arvon etenemiselle laajemminkin."

Ylösen ja Kuuselan kirja on uudistettu laitos kaksikon Maailmantalouden ABC -kirjasta, jonka he tekivät syksyllä 2008, juuri ennen finanssikriisin puhkeamista. Sen jälkeen uusklassisen taloustieteen peruspilareita on kyseenalaistettu ja monista talouspolitiikan kysymyksistä kiistellään.

"Yksien totuuksien aika alkaa murtua", Ylönen kirjoittaa.

"Taloudesta saa — ja pitää — olla mielipiteitä"

Attacin julkaisema teos toimii samalla pikaoppaana attaclaiseen ajatteluun: hyvä ja paha ovat reilusti läsnä, eivätkä kirjoittajat peittele mielipiteitään maailmantalouden epätasa-arvoisesta luonteesta.

"Puhe taloudesta on täynnä mielipiteitä, kiistelyä, tulkintaa, kamppailua, unelmia, epäilyksiä ja toiveita", Ylönen kirjoittaa.

"Kirjan selitykset sisältävät ajatuksia siitä, miten nykyistä maailmantaloutta voisi lähestyä tai miten sitä lähestytään siellä, missä ollaan huolissaan nykypolitiikan suunnasta. Siksi kirjaa kannattaa lähestyä tutkaillen, pohtien ja toisinaan epäillen."

Sanakirja on osa Attacin Kansalaisen opas muuttuvaan maailmantalouteen -hanketta, jonka toinen pääosio on verkkosivusto www.maailmantalous.net.