Uutinen

Maailmanpankki: Kehitysmaiden suojaksi perustettava hätärahasto

Talouskriisi voi muuttua äkkiä inhimilliseksi kriisiksi, jollei maailmalla ryhdytä toimiin taantuman vaikutusten hoitamiseksi, varoittaa Maailmanpankki.
Jari Nousiainen
16.2.2009

Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick esitteli perjantaina 13. helmikuuta varakkaiden teollisuusmaiden G7-ryhmän kokoukselle ehdotuksensa erityisen "haavoittuvuusrahaston" perustamisesta kehitysmaiden talousongelmien varalta. Ehdotuksen mukaan kehittyneet maat osoittaisivat 0,7 prosenttia omista elvytyspaketeistaan rahastoon "eniten tarvitsevien" hyväksi, AFP:n uutinen kertoo.

Zoellick huomautti, että nykyinen talouskriisi on globaali ja siten edellyttää globaalia ratkaisua, jossa kehitysmaiden köyhät on huomioitava. Maailmanpankin G7-kokouksen alla julkaisemat arviot kertovat, että taantuman jatkuessa 1,25 dollarin köyhyysrajan alle jää 46 miljoonaa ihmistä lisää, ja kahden dollarin rajan alle jäävienkin määrä lisääntyy 53 miljoonalla, raportoi Reuters.

Maailmanpankin analyysin mukaan kriisi vaikuttaa pahimmin niihin maihin, joissa köyhyys oli ongelma jo ennenkin kriisiä, eikä budjetissa ole joustovaraa ja rahoituslaitokset ovat valmiiksi heikossa asemassa. Nämä ongelmat koskevat suurta osaa kehitysmaista.

Rikkaiden maiden ei pidä Zoellickin mukaan keskittyä vain omien pankkiensa pelastamiseen, koska kehitysmaiden ongelmat ovat paljon vakavampia, kirjoittaa Reuters.

Seuraavan kerran esitystä "haavoittuvuusrahastosta" käsitellään G20-ryhmän kokouksessa 2. huhtikuuta, jossa on mukana myös kehittyviä maita kuten Brasilia, Intia ja Kiina. AFP:n uutisen mukaan Zoellickin mielestä rahaston perustaminen on "tehtävissä, ja se olisi hyvin positiivinen tulos G20-kokoukselle".

Lisää tietoa aiheesta