Uutinen

Maailmanpankin kehitysraportti: Nuoriso on avainasemassa

Nuorison terveydenhuoltoon, koulutukseen ja työllistämiseen panostavilla kehitysmailla on mahdollisuus lisätä talouskasvua ja vähentää merkittävästi köyhyyttä, todetaan Maailmanpankin "World Development Report" -katsauksessa.
Sanna Jäppinen
18.9.2006

Kehitysmaissa elää nykyään 1,3 miljardia 12-24-vuotiasta nuorta, eli enemmän kuin koskaan. He ovat terveempiä ja paremmin koulutettuja kuin aiemmat sukupolvet, joten nyt jos koskaan on hyvä aika sijoittaa nuorisoon, todetaan Maailmanpankin vuotuisessa "World Development Report" -katsauksessa. Raportti julkistettiin pankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston Singaporessa pidettävän vuosikokouksen yhteydessä.

"Tässä on suuri mahdollisuus, sillä monilla mailla on entistä laajempi ja ammattitaitoisempi työnhakijoiden joukko. Mutta näiden nuorten täytyy olla hyvin valmistautuneita voidakseen luoda ja löytää hyviä työpaikkoja", totesi Maailmanpankin pääekonomisti François Bourguignon.

Raportin mukaan edelleenkin esimerkiksi noin 130 miljoonaa nuorta on luku- ja/tai kirjoitustaidottomia, ja lähes puolet maailman työttömistä on nuoria. Yksin Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tarvittaisiin sata miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä, jotta taloudellinen tilanne saataisiin vakautettua.

Vaikka päättäjät useimmissa maissa tiedostavat nuorison huomattavan vaikutuksen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen, ei ole löydetty keinoja panostaa nuoriin. Raportissa suositellaan kolmea strategiaa, jotka voisivat edistää asiaa.

Ensinnäkin pitäisi laajentaa nuorten mahdollisuuksia sekä paremman koulutuksen että kattavamman terveydenhuollon avulla, mutta myös tarjoamalla nykyistä enemmän osallistumismahdollisuuksia poliittisissa ja yhteiskunnallisissa organisaatioissa.

Toinen strateginen ohjenuora kehottaa valistamaan nuoria oikeuksistaan, muun muassa lisääntymisterveyden ja koulutusmahdollisuuksien suhteen, jotta nämä osaisivat tehdä elämänsä suuntaan myönteisesti vaikuttavia päätöksiä.

Kolmanneksi raportti suosittaa päättäjiä antamaan toisen tilaisuuden nuorille, jotka olosuhteiden takia ovat syrjäytyneet tai luisuneet kaidalta tieltä.

Lisää tietoa aiheesta