Uutinen

Maailmanpankilta lisää lainoja Afrikan maataloudelle

Maataloustuotannon kasvu on Afrikan kehityksen ydinkysymyksiä, arvioivat maailman talouspäättäjät.
Eeva Eronen
12.3.2008

Maailmanpankki on ilmoittanut, että se lähes tulkoon tuplaa lainojensa määrän Afrikan maataloustuotannolle kohonneiden energian ja ruuan hintojen vuoksi. Asiasta uutisoi Reuters.

Asiantuntijoiden mukaan ruuan ja öljyn hintojen nousu sekä ilmaston lämpeneminen ovat vakavin uhka kehitykselle, esimerkiksi YK: vuosituhattavoitteiden saavuttamiselle. Raakaöljyn hinta on käynyt jo 106 dollarissa barrelilta, ja vehnän, maissin sekä soijapapujen hinnat hipovat ennätyksiä. Hintojen nousu kurittaa erityisen pahasti kehitysmaita.

Maailmanpankki vastaa YK:n pääsihteerin Ban Ki-Moonin arvioon, jonka mukaan ruuan hintojen nousu korostaa tarvetta investoida Afrikan maataloustuotantoon.

"Yritämme tukea maataloustuotannon kasvattamista enemmän, jottei tuki jäisi lyhytaikaiseksi", Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick kertoi uutistoimisto Reutersille.

Lainoituksen määrä nousee 420 miljoonasta dollarista 700 miljoonaan kesäkuussa alkavana rahoitusvuonna. Suunnitelmien mukaan summa voidaan nostaa jopa 850 miljoonaan lähivuosina. Lainaraha aiotaan suunnata koko tuotantoketjulle omistusoikeuksista kastelujärjestelmiin.

Ohjausryhmä kokoutui uudelleen

Afrikan kehitys oli alkuviikosta maailman talousjohtajien huulilla YK:n vuosituhattavoitteiden (MDGs) toteutumista Afrikassa seuraavan ohjausryhmän kokouksessa. MDG Africa Steering Group oli koolla toista kertaa, ja siihen otti osaa edustajia esimerkiksi Afrikan kehityspankista, Afrikan unionista, Euroopan komissiosta, Kansainvälisestä valuuttarahasto IMF:stä, Maailmanpankista ja OECD:stä.

YK:n mukaan Afrikka on ainoa manner, joka ei näytä saavuttavan YK:n vuosituhattavoitteita. Ryhmän mukaan mantereella pitäisi saada aikaan niin sanottu vihreä vallankumous, maataloustuotannon kiihtyminen, joka edistäisi esimerkiksi talouskehitystä ja nälän vastaista taistelua.

Uutistoimisto Xinhuan mukaan Ban Ki-Moon arvioi, että maataloustuotannon kehittämiseen ja nälän voittamiseen tarvittaisiin välittömästi vähintään 500 miljoonan dollarin lisäresurssit.

Pääsihteeri vaati myös kehitysmaille parempaa pääsyä Pohjoisen markkinoille ja kehittyneiden maiden maataloustukien vähentämistä. Hän toivoikin, että kaikki osapuolet tekisivät "tarvittavia päätöksiä", jotta Maailmankauppa järjestö WTO:n meneillään olevissa neuvotteluissa päästäisiin eteenpäin.

Lisää tietoa aiheesta