Kiinan presidentti Xi Jinping vierailulla Balilla, Indonesiassa vuonna 2013.
Kiinan presidentti Xi Jinping puolustaa vapaakauppaa.
Kuva:
APEC 2013
Uutistausta

Maailmankaupan uudet kuviot: Kiina vahvistaa asemiaan, USA hapuilee

Maailmalla on nähty radikaali kauppapoliittisten roolien uudelleenjako. Kiina saarnaa vapaakaupan ilosanomaa Yhdysvaltain mitätöidessä omia kauppasopimuksiaan.
Christer K. Lindholm
15.5.2017

”Meidän on sitouduttava vapaakaupan ja vapaan investoinnin edistämiseen. Kaupan ja investoinnin edistäminen, liberalisaatio ja avautumisen tuomat mahdollisuudet. Ja ’ei’ protektionismille. Protektionismin tavoittelu on samaa kuin lukitsisi itsensä pimeään huoneeseen. Tuuli ja sade pysyvät kyllä loitolla, mutta niin pysyvät valo ja ilmakin.”

Yllä oleva, kansainvälisen vapaakaupan ja vapaiden kansainvälisten investointien kaunopuheinen puolustuspuheenvuoro voisi hyvinkin olla Liberan, ruotsalaisen Timbron tai jonkin muun markkinaliberalismia ajavan ajatushautomon muotoilema. Sen esitti kuitenkin Kiinan – maailman viimeisen, ainakin muodollisesti kommunistisen supervallan – presidentti Xi Jinping Sveitsin Davosin tämän vuoden talousfoorumissa.

Xi Jinpingin puheenvuoro oli harvinaisen suorasanaisen talousliberaalin viestinsä lisäksi kiinnostava myös siksi, että se oli ensimmäinen kerta, kun Kiinan ylin poliittinen johto esiintyi Davosin talousfoorumissa, tuossa jokavuotisessa poliitikkojen, pankkiirien ja suuryritysjohtajien huipputapaamisessa.

Lähes samaan aikaan kun Xi Jinping puolusti Davosissa vapaakauppaa, Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump käänsi oman maansa kauppapolitiikan täysin päinvastaiseen suuntaan mitätöimällä hiljattain allekirjoitetun Tyynenmeren kauppasopimuksen TPP:n. Yhdysvaltain lähdöllä on merkittävät vaikutukset myös muihin sopimuksessa mukana olleisiin 11 valtioon.

Tämä on vähintäänkin yhtä huomionarvoista ja yllättävää kuin presidentti Xi Jinpingin profiloituminen vapaakaupan vankimpana kannattajana: onhan Yhdysvallat aina 1980-luvun lopulta näihin päiviin asti yrittänyt aktiivisesti painostaa maailman kehittyviä talouksia avautumaan niin yhdysvaltalaisille tuotteille kuin yhdysvaltalaisyritysten investoinneillekin.

Dohan vesittyneet kierrokset

Mistä tämä radikaali kauppapoliittisten roolien uudelleenjako oikein juontaa juurensa? Vastausta täytyy hakea Maailmankauppajärjestö WTO:n puitteissa vuonna 2001 alkaneesta, niin sanotusta Dohan neuvottelukierroksesta, jonka tavoitteena oli köyhien maiden taloudellisen kehityksen edistäminen.

Käytännössä tämän piti tapahtua epäsuhtaisen kaupan vapauttamisen kautta, eli avaamalla rikkaiden maiden markkinat kehittyvien talouksien vientituotteille vaatimatta niiltä vastavuoroisesti omien tulliensa ja muiden tuontirajoitustensa purkamista samassa suhteessa. Näin kehittyvät taloudet saisivat mahdollisuuden kasvattaa omaa vientiään merkittävästi ja samalla suojella omaa, orastavaa teollisuuttaan ulkomaiselta kilpailulta.

Kiinan ja monien muidenkin kehittyvien talouksien osalta epäsuhtainen kaupan vapauttaminen onnistui niin hyvin, että niiden ulkomaankauppa rikkaiden maiden kanssa kääntyi varsin pian vahvasti ylijäämäiseksi. Silloin EU ja Yhdysvallat alkoivat vaatia, että myös kehittyvien talouksien olisi nopeutettava niin tuontirajoitustensa purkamista kuin kaupan esteenä pidettyjen maataloustukiaistensakin leikkaamista.

Tätä eivät Intia ja Kiina kuitenkaan hyväksyneet, ja he saivat taakseen myös monia muita, pienempiä kehittyviä talouksia. Siinä vaiheessa EU ja Yhdysvallat joutuivat toteamaan, etteivät ne enää entiseen tapaan pystyneet sanelemaan WTO-neuvottelujen ehtoja, ja vuonna 2013 Dohan neuvottelukierros päättyi Balin julkilausumana tunnettuun laihaan ja kauppapoliittisesti kutakuinkin merkityksettömään kompromissiin.

Kaksi vuotta myöhemmin pidetyssä Nairobin kokouksessa tehtiin vielä viimeinen yritys Dohan kierroksen elvyttämiseksi, joka kuitenkin jäi tuloksettomaksi.

Länsimaiden aikakausi ohi?

Dohan neuvottelukierroksella Kiina toisin sanoen kokeili kauppapoliittisia lihaksiaan ensimmäistä kertaa, ja totesi niiden olevan odotettua vahvemmat. Vastaavasti kansainvälisen kauppapolitiikan johtavana maana koko sodanjälkeisen ajan toiminut Yhdysvallat joutui toteamaan, ettei sen vaikutusvalta ollut enää entisensä.

Menetetyn hegemonia-aseman lisäksi Yhdysvaltain kauppapoliittiseen täyskäännökseen on myötävaikuttanut myös lisääntynyt tietoisuus siitä, miten epätasaisesti vapaakaupan hyödyt ja haitat ovat jakautuneet. Esimerkiksi vuonna 2016 ilmestyneen, paljon julkisuutta saaneen tutkimuksen mukaan ulkomaankauppa Kiinan kanssa on tähän mennessä tuhonnut huomattavasti enemmän työpaikkoja Yhdysvalloissa kuin mitä se on luonut.

On vielä ennenaikaista vastata siihen, mitä tämä uusi asetelma merkitsee maailmankaupan tulevaisuuden kannalta. Koska Kiinasta ei yksinään – ainakaan vielä – ole kansainvälisen kauppapolitiikan uudeksi hegemoniksi, se haluaa kuitenkin mitä todennäköisimmin pitää kiinni muiden kehittyvien talouksien kanssa Dohan neuvottelukierroksen aikana syntyneestä yhteistyöstä.

Jos tämä onnistuu, länsimaisen sanelun aikakausi kansainvälisessä kauppapolitiikassa on lopullisesti ohi.