Paljon yleisötapahtumissa ja katukuvassa näkyvä panimo Beer Lao on yksi seuraavista yrityksistä, jotka listautunevat Laosin uunituoreeseen pörssiin.
Kuva:
Timo Kuronen
Kepa
Uutinen

Maailman pienin pörssi avattiin Laosissa

Kaakkois-aasialainen Laos ottaa askelia kohti kapitalismia. Laos liittyi globaaliin osakemarkkinakerhoon tammikuun toisella viikolla. Toistaiseksi kauppaa käydään vain kahden valtio-omisteisen yrityksen osakkeilla.
Timo Kuronen
14.1.2011

Kesäkuussa 2009 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama julisti, ettei Laosin kansantasavalta ole enää marxilais-leninistinen maa, sillä se on lupautunut avaamaan markkinoitaan. Obama poisti Laosin kauppasaarrossa olevien maiden listalta.

Tammikuussa 2011 yksipuoluemaa Laos otti uuden askeleen kapitalistisella tiellä avaamalla arvopaperipörssin, jonka toivotaan tuovan uutta pääomaa maan yrityksille.

"Laosin rahoitusjärjestelmä on ollut haavoittuva ja epätasapainoinen, sillä kotimaiset yritykset ovat olleet täysin riippuvaisia lyhytaikaisista pankkilainoista", Laosin finanssivalvontakomission pääsihteeri Vathana Dalaloy kertoi medialle pörssin avajaistilaisuudessa.

"Osakemarkkinat vähentävät tätä ongelmaa tarjoamalla uusia pitkäaikaisen pääoman lähteitä."

Alkuvaiheessa osakekauppaa käydään vain kahden valtiollisen yhtiön, sähköyhtiö Électricité du Lao:n (EdL) tytäryhtiön EDL Generationin sekä liikepankki Banque Pour Le Commerce Exterieur Lao:n (BCEL) osakkeilla arkiaamuisin kolmen tunnin ajan.

Ennen pörssin avaamista molemmat yhtiöt järjestivät listautumisannin, joissa laosilaiset ja ulkomaiset investoijat merkitsivät 20 prosenttia BCEL:n ja 25 prosenttia EDL Generationin arvosta. Ensimmäisenä pörssipäivänä BCEL:n osakkeen arvo kipusi noin 50 prosentilla ja kauppaa käytiin 1,6 miljardin kipin (150 000 euron) arvosta.

Itse Laosin LSX-pörssi on 49-prosenttisesti Etelä-Korean pörssin omistama.

Luonnonvarat kasvun takeena

Laosin pörssin kasvu ei ainakaan alkuvaiheessa tule olemaan nopeaa, sillä maan yksityisyritykset ovat pieniä ja vain muutama valtionyritys täyttää listautumiseen vaadittavat edellytykset.

Uutistoimisto AFP:n haastatteleman Laosin arvopaperipörssin puheenjohtajan Dethphouvang Moularatin mukaan kolmesta viiteen yksityistä yhtiötä saattaa listautua pörssiin vuoden 2011 aikana. Paikallisen olutpanimon ja suurimman kahvinviljelijän arvellaan olevan niistä ensimmäisiä.

Laosin talouskasvu perustuu kuitenkin suuremman mittakaavan luonnonvarojen hyödyntämiselle. Kullan ja kuparin maailmanmarkkinahintojen nousu on tuonut tuloja Laosin valtion kassaan, vaikka kaivokset ovat ulkomaisten yhtiöiden hallussa. Maahan ollaan avaamassa myös suurta bauksiittikaivosta.

Pörssiyhtiö EDL Generation aikoo puolestaan kasvaa vesivoimalla. Yhtiön oma sähköntuotantokapasiteetti oli viime vuonna 287 megawattia, mutta vuonna 2020 sen arvellaan olevan 2300 megawattia. Edelleen Laosin valtion 75-prosenttisesti omistama EDL Generation on vähemmistöosakkaana useissa Mekongin sivujokiin rakennettavissa padoissa. Mekongin pääuomaan suunnitellut jättipadot olisivat sen sijaan kokonaan ulkomaisten investoijien hallussa ensimmäiset 25 vuotta.

Laosin kansantalous kasvoi vuonna 2010 noin kahdeksan prosenttia. Henkeä kohden laskettu kansantuote on noussut ripeästi ja on nyt noin 1000 dollaria henkeä kohden, ostovoimapariteetilla korjattuna noin 2300 dollaria. Köyhyys ei kuitenkaan ole vähentynyt samaa vauhtia, ja Maailmanpankin mukaan edelleen lähes puolet väestöstä kärsii kroonisesta aliravitsemuksesta. UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksin 182 maasta Laos on sijalla 133.