Uutinen

Maailman metsien tila heikkenee yhä

Mikko Eerola
8.10.2001

Maailman trooppiset metsät hupenevat nopeaa vauhtia, toteaa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO tuoreessa State of the World's Forests 2001 -raportissaan. Keskiviikkona julkaistun raportin mukaan viimeisten 10 vuoden aikana maapallolta hävisi keskimäärin 9,4 miljoonaa hehtaaria metsää vuosittain.

Hävikki oli korkeinta kehitysmaissa, etenkin Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Määrällisesti eniten metsää tuhoutui Argentiinassa, Brasiliassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Indonesissa, Burmassa, Meksikossa, Nigeriassa, Sudanissa, Sambiassa ja Zimbabwessa. Monissa teollisuusmaissa metsäpinta-ala puolestaan on lisääntynyt kuluneen vuosikymmenen aikana, pitkälti sen johdosta, että maanviljelyksen merkitys tulonlähteenä on pienentynyt.

Metsän tuhoutumiseen on monissa kehitysmaissa syynä laittomat hakkuut ja korruptio. FAO:n raportin mukaan kaupan vapautuminen ja globalisaatio ovat lisänneet laittomia hakkuita. Kansainvälisen huomion kiinnittyminen metsänhoidon epäkohtiin osaltaan kuitenkin vaikuttaa positiivisesti myös kehitysmaiden metsien kohteluun, koska yrityksille on entistä riskialttiimpaa ostaa laittomasti hakattua puuta.

Vuonna 1992 pidetyssä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa Rio de Janeirossa laadittiin kestävää kehitystä käsittelevä Agenda 21 -ohjelma, jonka mukaan metsänhoidossa tulee ottaa huomioon kestävän kehityksen näkökulmat. Vaikka Rion konferenssin jälkeenkin metsien hävikki on jatkunut, todetaan raportissa asenteiden olevan muuttumassa parempaan päin.

Rion konferenssin aikaansaannoksia tarkastellaan ensi vuonna Johannesburgissa järjestettävässä Rio + 10 -konferenssissa.

Lisätietoja:
>State of the World's Forests 2001 -raportti
>Agenda 21
>Johannesburg Summit 2002
>Suomen YK-liitto