Afrikkakin keskiluokkaistuu: jo yli kolmannes kuuluu koulutettuun, kuluttavaan ja muutoksia haluavaan luokkaan, ja heidän osuutensa kasvaa koko ajan.
Kuva:
Peeter Viisimaa
iStockphoto
Uutistausta

Maailman köyhät asuvat keskituloisissa maissa

Kaksi kolmasosaa maailman köyhistä, noin miljardi ihmistä, asuu muualla kuin maailman köyhimmissä maissa. Valtaosa lopuista asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, joka keskiluokkaistuu hiljalleen sekin. Muuttuva köyhyys tarkoittaa haasteita myös köyhyyden vähentämiselle.
Esa Salminen
11.5.2011

YK:n maailman köyhimpiä maita käsittelevä huippukokous kokoontuu Istanbulissa 9.—13. toukokuuta hyvin erilaisessa maailmassa kuin sen edellisen kokouksen aikaan kymmenen vuotta sitten, saati verrattuna kahden vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen.

Vuonna 1990 arviolta 93 prosenttia maailman köyhistä asui Maailmanpankin määritelmän mukaan pienituloisissa maissa. Nyt arvioidaan, että kolme neljännestä maailman köyhistä asuu keskituloisissa maissa. Noin 370 miljoonaa ihmistä, eli neljännes maailman köyhistä, asuu enää pienituloisissa maissa, joista valtaosa on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Eli noin miljardi köyhää asuu vakaissa keskituloisissa maissa, kuten Indonesiassa, Intiassa, Kiinassa, Nigeriassa ja Pakistanissa. Köyhyyden "siirtyminen" keskituloisiin maihin johtuu pitkälti siitä, että nämä maat ovat vaurastuneet ja nousseet keskituloisiksi, mutta vaurastuminen ei ole nostanut kaikkia köyhyydestä.

Aiemmin on ajateltu myös, että kolmannes maailman köyhistä asuu hauraissa, konflikteille alttiissa valtioissa. Nyt osuus on laskenut 23 prosenttiin — ja siitäkin noin puolet asuu keskituloisissa, mutta hauraissa valtioissa.

Mihin keskittää apua?

Luvut perustuvat ajatushautomo IDS:n viimevuotiseen tutkimukseen "Global Poverty and the New Bottom Billion".

Tämä Andy Sumnerin tutkimus oli vastine Oxfordin yliopiston taloustieteen professorin Paul Collierin huippusuositulle kirjalle "Bottom Billion", jossa Collier vuonna 2007 esitti, että kehitysapu pitää keskittää maailman köyhimpiin maihin, joissa asuu maailman köyhin miljardi. Sumnerin mukaan ei asu enää.

Collier itse on edelleen sitä mieltä, että apu kannattaa keskittää maailman köyhimpiin maihin. Keskituloisten maiden köyhistä ei nimittäin ole niin kovin väliksi, ja tulevaisuuden köyhin miljardi asuu taas köyhimmissä maissa.

"Sukupolven päästä keskituloisten maiden köyhät eivät enää ole köyhiä. Mutta jos emme tee mitään, silloin maailman köyhimpien maiden lapset ovat maailman köyhimpiä aikuisia", Collier kommentoi Sumnerin tutkimusta IDS:n haastattelussa.

Jos siis keskitymme köyhimpiin maihin — joissa on nyt neljäsosa maailman köyhistä, voimme pelastaa maailman köyhän enemmistön, joka syntyy köyhimpiin maihin paraikaa.

Sumnerin mukaan taas köyhyyden siirtyminen keskituloisiin maihin vaatii uudenlaista ajattelua: köyhyydestä on tullut etupäässä maiden sisäinen tulonjakokysymys, ja kehityspolitiikassa ja -tutkimuksessa olisi tärkeämpää keskittyä epätasa-arvoon köyhyyden vähentämisen sijaan.

Kehitysavusta muunlaiseen apuun?

Kansainvälinen kehitysapu on murroksessa. Avun tekijät, tavoitteet ja toimijat monipuolistuvat, ja uusia ajattelutapoja tarvitaan, sanoo Sumner. Kenen vastuulla on huolehtia keskituloisten maiden köyhistä? Avunantajien, keskituloisten maiden hallitusten vai molempien? Ja pitäisikö apu keskittää edelleen köyhiin maihin, vaikka suurin osa köyhistä on muualla?

Collierin mukaan kyllä. Hänestä kansainvälisellä yhteisöllä ei ole järin suurta roolia keskituloisissa maissa.

"On loukkaavaa näitä maita kohtaan, jos niiden sisäisiin asioihin sotkeudutaan liikaa. Tulonjako on lähtökohtaisesti kotimaan asia."

Sumnerin mielestä yhteistyötä keskituloisten maiden kanssa tarvitaan, mutta yhteistyön ei tarvitse olla apua, vaan yhteyksiä voidaan etsiä kauppa-, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikan aloilla. Näin siis ainakin demokraattisten keskituloisten maiden, kuten Indonesian ja Intian kanssa. Tilanne voi olla toinen vaikka Bangladeshin ja Pakistanin kanssa.

"Monissa epädemokraattisissa maissa taistellaan demokratian ja kansalaisoikeuksien puolesta, ja se on hyvin eri asia kuin tulonjako", Collier sanoo. "Kun taistellaan oikeuksien puolesta, mukana on usein kansainvälinen ulottuvuus."

"Entä Nigeria?" Sumner kysyy Collierilta IDS:n haastattelussa. Se on kuitenkin keskituloinen maa, jollaiset pitäisi Collierin mukaan jättää avun ulkopuolelle.

"Nigeria on köyhä maa, jolla on paljon taloudellisia mahdollisuuksia ja haasteita. Kansainvälisellä yhteisöllä on suuri rooli auttaa Nigerian kaltaisia yhteiskuntia taloudellisessa hallinnossa, jotta ne voivat käyttää mahdollisuutensa", Collier vastaa.

Nigeria onkin Collierista hyvä esimerkki köyhyyden laskentatapojen yksinkertaistavuudesta: öljyn hinta nostaa sen keskituloiseksi, mutta sen monet haasteet ovat samat kuin ennenkin.

Tulevaisuuden köyhät keskiluokkaistuvassa Afrikassa

Sumnerin laskelmat paljastavat maailmasta myös toisenlaisen kehityssuunnan: köyhyys afrikkalaistuu. Afrikan osuus maailman köyhistä on yli kaksinkertaistunut, kun Aasian nousevat taloudet vähitellen nostavat väestöään köyhyydestä.

Afrikan kehityspankin uusien lukujen mukaan kuitenkin myös yhä suurempi osa afrikkalaisista kuuluu keskiluokkaan. Nyt 34 prosenttia Afrikan mantereen väestöstä on pankin laskelmissa keskiluokkaista, kun vielä vuonna 2000 osuus oli 27 prosenttia.

Tämä keskiluokka vastaa väestöltään Kiinan tai Intian keskiluokkaa, ja monissa maissa kulutus on kasvanut sen mukana merkittävästi. Monissa eteläisen Afrikan maissa on jo nyt kolme kertaa enemmän kännyköitä henkeä kohden kuin Kiinassa tai Intiassa.

Afrikan kehityspankki arvioi keskiluokkaisuuden absoluuttisesti, eli niiden ihmisten osuudeksi, jotka pystyvät kuluttamaan kahdesta kahteenkymmeneen dollariin päivässä. Afrikan keskiluokan erityispiirre on, että se keskittyy tämän skaalan alapäähän: ihmisiin, jotka kuluttavat kahdesta neljään dollaria päivässä.

Pankki kutsuu tätä "kelluvaksi luokaksi", joka pyrkii ylöspäin, mutta on vaarassa pudota takaisin köyhyyteen. Kelluva luokka on tärkeä yhteiskunnalliselle kehitykselle: kun on varaa syödä ja käydä koulua, ihmiset alkavat odottaa ja vaatia hallituksiltaankin enemmän. Tämä väestönosa on Afrikassa viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kasvattanut osuuttaan eniten, suurimmillaan se on Tunisiassa, Marokossa ja Egyptissä.

Kehitysaiheista Global Dashboard -portaalia toimittava Sumner on jo ehtinyt kommentoida Afrikan keskiluokkaistumista. Hän yhdessä toisen kehitysajattelun johtohahmon Nancy Birdsallin kanssa on kehitellyt teoriaa, jonka mukaan kehitysmaissa on nousemassa uusi ryhmä, niin sanottu katalyyttinen luokka — ryhmä ihmisiä, jotka ovat kaukana länsimaisen keskiluokan turvallisuudesta, mutteivät enää köyhiäkään.

Teoria kuuluu, että kun tällainen luokka on riittävän suuri, se katalysoi poliittista ja taloudellista painetta kohti parempaa hallintoa ja taloudellisia uudistuksia, jotka hyödyttävät keskiluokan lisäksi myös yhteiskuntien köyhimpiä.

Sellaisille muutoksille on tarvetta, sillä kasvavasta katalysoivasta luokasta huolimatta 61 prosenttia Afrikan väestöstä elää edelleen kahden dollarin köyhyysrajan alapuolella, ja 44 prosenttia ei ylitä 1,25 dollarin absoluuttista köyhyysrajaa.

Eli uskommepa Collieria, joka haluaa tukea köyhiä maita, tai Sumneria, joka haluaa tukea köyhiä ihmisiä, tulevaisuudessa avun suunta lienee sama: yhä suurempi osuus Afrikan köyhien maiden väestöstä olisi saatava köyhyysrajan yläpuolelle, tuottavaan, kuluttavaan ja demokratisoivaan keskiluokkaan.