Uutinen

Maailman elintarvikeohjelma rahapulassa

Aliravittujen määrä on noussut yli miljardiin. Maailman elintarvikeohjelma WFP ei ole kuitenkaan saanut tarvitsemastaan tämän vuoden rahoituksesta kuin noin puolet.
Joona Saulamaa
31.7.2009

Viimevuotisen ruokakriisin ja ruoan maailmanmarkkinahinnan laskun jälkeen aliravittujen määrän on odotettu laskevan. Sen sijaan nälkää näkevien määrä on noussut selvästi. Nyt aliravittuja on 1,02 miljardia.

"Ruokakriisi ei ole ohi kehittyvässä maailmassa. Monissa maissa tilanne on pikemminkin pahentunut vuoden takaisesta", kertoi Maailman elitarvikeohjelman WFP:n pääjohtaja Josette Sheeran Reutersin mukaan. Hänen mukaansa kolmannes kehittyvien maiden lapsista kärsii aliravitsemuksesta.

Ruoka-avun tarve on kasvanut, mutta rahoitus on ongelmissa: alkuperäisistä sitoumuksista poiketen WFP on saanut neuvoteltua täksi vuodeksi hallituksilta vain 3,7 miljardia dollaria, vaikka se tarvitsisi 6,7 miljardia, kirjoittaa AFP.

Sheeranin mukaan lahjoitusten väheneminen johtuu osin viime vuonna alkaneesta talouskriisistä, joka on pakottanut länsimaat tiukentamaan budjettejaan. Kuitenkin länsimaat ovat käyttäneet yhteensä tuhansia miljardeja dollareita pankkiensa tukemiseen ja talouselvytyspaketteihin.

Ruokaohjelma on joutunut vähentämään ruoka-aputoimintaansa muun muassa Keniassa ja Bangladeshissa rahapulan vuoksi.

Sheeran kehui Yhdysvaltain presidentti Obaman hallinnon esimerkillisyyttä aliravitsemuksen vähentämisessä. Hän kieltäytyi nimeämästä maita, jotka eivät ole täyttäneet lupauksiaan.

Lisää tietoa aiheesta