Uutinen

Maailma kylässä: Mitä ihminen tarvitsee, Paavo Väyrynen?

Viime kädessä ihmiset ovat itse vastuussa ratkaisuistaan. Käytöstä voidaan kuitenkin ohjailla yhteiskunnallisilla päätöksillä ja arvovalinnoilla, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri korostaa.
Henri Purje
24.5.2009

Paavo Väyrynen ja Jani Toivola"Olen sairaalloisen säästäväinen ja saanut siitä vähän huonoa mainettakin", Paavo Väyrynen kuvailee omaa suhdettaan kulutukseen.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri vastaili Maailma kylässä -festivaaleilla lauantaina 23. toukokuuta näyttelijä Jani Toivolan kysymyksiin siitä, mitä ihminen tarvitsee.

Häneen on tehnyt vaikutuksen filosofi Georg Henrik von Wrightin toteamus, että ihmiset haluavat paljon sellaista, mitä eivät tarvitse, ja tarvitsevat paljon sellaista, mitä eivät halua.

"Minusta siihen sisältyy suuri viisaus."

Von Wrightin ajatus tulisi ymmärtää tarpeeksi laajasti. Takertuminen materiaan johtaa helposti masennukseen, kun ei voi saada kaikkia maailman tavaroita. Tilanne pahenee laman aikana, Väyrynen sanoo.

"Tajuntateollisuus ja mainonta kasvattavat keinotekoisia haluja. Olisi nähtävä arvojen oikea järjestys. Voimia pitää hakea yhteisöllisyydestä ja muista arvoista."

Globaalissa mittakaavassa Väyrystä huolestuttaa, että vaurastuvat kehitysmaat pyrkivät kopioimaan pohjoisen tuhlailevan ja kestämättömän elämäntavan. Kehityksen tulisi ottaa "terveempi suunta".

Politiikka muokkaa tarpeita

Ministerin mukaan jokainen on viime kädessä itse vastuussa omista päätöksistään, mutta yhteiskunnallisten olosuhteiden vaikutusta henkilökohtaisiin ratkaisuihin ei pidä aliarvioida.

"Kyse on poliittisista arvovalinnoista. Yhteiskuntakehitykseen vaikuttavilla linjaratkaisuilla voidaan viedä kehitystä oikeaan suuntaan."

Erilaiset haittaverot ovat yksi keskeinen käytännön ohjauskeino. Väyrysen mielestä ne ovat osoittaneet hyödyllisyytensä ja niitä tulisi lisätä merkittävästi.

Myös uuden teknologian käyttöönotto on hänestä välttämätöntä kestävän kehityksen kannalta. Sitä on mahdollista vauhdittaa erilaisin kannustimin. Kepin lisäksi tarvitaan porkkanoita.

Ihmiskuntapolitiikasta vientituote?

Väyrysen ajattelun keskiössä on ihmiskuntapolitiikan käsite. Se kattaa "kaiken poliittisen päätöksenteon, joka vaikuttaa ihmisten tulevaisuuteen". Hyvä ihmiskuntapolitiikka johtaa ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen.

Maailman mittakaavassa tämä tarkoittaa Väyrysen mukaan muun muassa nykyistä "parempaa" kehityspolitiikkaa, josta hän nostaa esimerkiksi taannoin esittämänsä transatlanttisen kumppanuusaloitteen. Sen tavoite on tehostaa EU:n ja Yhdysvaltain kehityspoliittista yhteistyötä ja vahvistaa kehittyvien maiden yksityissektoria.

"Aloite on otettu innostuneesti vastaan", ulkopolitiikan konkari kehuu.

EU-ministerit käsittelivät aihetta edellisen kerran viime viikolla Brysselissä. Keskustelu jatkuu laajemmalla porukalla tulevana keskiviikkona Pariisissa.

"Se on yksi Suomen panos globaaliin kehitykseen."