Uutinen

Maailma kylässä -festivaalin ohjelma valmis

Janne Sivonen
20.5.2001

Maailma kylässä -festivaalia vietetään neljättä kertaa 26.-27.5. Tänäkin vuonna tapahtumaan on tulossa yli 150 kehitysyhteistyöstä ja globaalikysymyksistä kiinnostunutta kansalaisjärjestöä.

Yksi niistä on Suomi-Gambia-seura, jonka edustaja Kebba Sabally kertoi festivaalin tiedotustilaisuudessa seuran olleen mukana festivaalilla joka kerta gambialaista kulttuuria esittelemässä.

Gambialaisyhteisölle festivaalin hyöty on kuitenkin paljon laajempi: "Suurin osa yhdistyksemme varoista kertyy festivaalilla myydyistä tuotteista. Saamillamme varoilla olemme hankkineet muun muassa tuberkuloosilääkettä, jonka olemme lähettäneet Gambiaan", kertoi Sabally.

Festivaalin kolmenkymmenen bändin joukossa on Apulannan ja Ultra Bran lisäksi jamaikalainen ska-legenda the Skatalites, siperialainen kurkkulauluyhtye Yat-Kha, Kwan, Mari Rantasila Band, Tasavallan Presidentti, Piirpauke, J. Hearthill Trinity, senegalilainen Galaxy sekä Audience Espanjasta.

Lisäksi tapahtumassa esiintyy ulkomaisia taiteilijavieraita, kuten ecuadorilainen Huaca-teatteri, vietnamilainen kuva-ja performanssitaiteilija Ngyuen Manh Thang sekä bangladeshilainen naamiotaiteilija Saidul Haque.

Kansalaisjärjestöt rakentavat festivaalialueelle myös Maailma kylässä Expo -näyttely, johon tuodaan vetonauloja myös tiedekeskus Heurekan ja Helinä Rautavaaran museon kokoelmista.

Lisätietoa esiintyjistä ja koko festivaaliohjelma kellonaikoineen löytyy osoitteesta www.kepa.fi/maailmakylassa/esiintyjat.