Uutinen

Lukijatutkimus: Kepan verkkosivuihin ollaan yhä tyytyväisiä

Kepa.fi-sivustoa lukevat ennen kaikkea 1970-luvulla syntyneet akateemiset naiset.
Jukka Aronen
16.5.2006

Noin 92 prosenttia Kepa.fi-sivuston lukijoista on tyytyväisiä sivustoon, kertoo helmi-maaliskuussa tehty lukijatutkimus.

Tutkimuksen perusteella laadittu kuvitteellinen peruskäyttäjä on pääkaupunkiseudulla asuva 25-29-vuotias akateeminen nainen, joka seuraa Kepan sivuja henkilökohtaisesta mielenkiinnosta. Hän on mukana kansalaisjärjestötoiminnassa niin, että toimii ainakin yhden järjestön hallituksessa/aktiivina ja on seurannut Kepan sivuja 2-5 vuotta.

Juuri 25-29-vuotiaat ovat myös kaikkein tyytyväisimpiä palveluun. Heidän mielestään sivut on tehty ammattitaitoisesti eikä niiltä saatua tietoa helposti löydä muualta.

Nuorimmat käyttäjät ovat selvästi kriittisempiä. Alle 25-vuotiaille netin suurkuluttajille Kepa.fi-sivusto on vain yksi lähde muiden joukossa, vaikka peräti 81 prosenttia heistä sanoo, että sivusto on muuttanut heidän toimintaansa jollain tavalla.

Paljon ruusuja, vähän risuja

Sivuston hyviksi puoliksi listattiin monipuolinen ja ajantasainen sisältö. Palautteessa kehuttiin ennen kaikkea uutisia ja kolumneja.

"Olen erityisen tyytyväinen Suomessa tapahtuvan kehitysyhteistyön toiminnan ja kansainvälisten asioiden tiedottamiseen."

"Erityisen tyytyväinen olen yleisesti ottaen Kepan sivujen laajaan uutisointiin."

Sen lisäksi annettiin ruusuja navigaation ja sisältörakenteen selkeydestä sekä miellyttävästä ulkoasusta.

"Tieto löytyy paremmin kuin ennen."
"Olette kehittäneet sivustoja viime vuosina hyvään suuntaan."
"Järjestöinfo on kätsysti vasemmassa palkissa."
"Uusi ulkonäkö on erinomainen, ja teki sivujen käytettävyydestä huomattavan paljon helpompaa."
"Graafisesti ja visuaalisesti 'ilmavat' & toimivat."

Ruusulistaa huomattavasti lyhyemmän risulistan kärkeä piti "epälooginen tai epäselvä rakenne".

"Uudistumisen jälkeen ollut vähän vaikeampi löytää tietoa (kun oli tottunut vanhaan systeemiin)."
"Liikaa materiaalia sivuilla."

Toiseksi eniten puutteita nähtiin ulkoasussa.

"Ulkoasu on sekava, värit epätasapainossa ja epäammattimaisen oloinen."
"Haluaisin kirahvin takaisin."
"Yläreunan linkit ovat vaikeasti huomattavissa."

Myös sisältöön kaivattiin suunnanmuutoksia tai lisäyksiä.

"Kepan toimintaan nähden sivuilla on vähän informaatiota siitä, mitä Kepa tekee. Ennen kaikkea ongelmana on tiedon vähäisyys Kepan toiminnasta yhteistyömaissaan."
"Sivuston sisältö on turhan paljon valtavirtaa kulkeva. Muotiasiat tai 'kaikkien' kannattamat asiat (kummitoiminta, reilu kauppa, 0,7% tms.) saavat korostetusti tilaa. Kaipaisin välillä särmää sen sijaan että pysytään keskellä tietä."

Kepan verkkosivut uudistettiin viimeksi 9.11.2005. Netissä olleeseen lukijakyselyyn vastasi 131 ihmistä helmi-maaliskussa 2006. Kysymyslomake vastauksineen on luettavissa alla olevan linkin kautta.

Lisää tietoa aiheesta