Uutinen

Latinalainen Amerikka kohti tietoyhteiskuntaa

Latinalaisen Amerikan maat ovat saaneet teollisuusmaita kiinni informaatioteknologian käytössä. Samaan aikaan alueen valtioiden sisäiset erot ovat kuitenkin kärjistymässä. Ilman julkisen sektorin aktiivista roolia uudesta teknologiasta uhkaa tulla vain harvojen etuoikeus.
Kent Wilska
5.2.2003

Latinalaisen Amerikan valtiot valmistautuivat 29.1. - 31.1. Bavarossa, Dominikaanisessa Tasavallassa järjestetyssä konferenssissa Yhdistyneiden kansankuntien (YK) tietoyhteiskuntaa käsitteleviin huippukokouksiin, jotka järjestetään Genevessä ensi joulukuussa sekä Tunisiassa 2005.

Vauhdilla kehittyvä informaatioteknologia (IT) on muuttamassa useita elämämme osa-alueita. Kehitysmaille IT-vallankumouksen uskotaan tarjoavan mahdollisuuden harpata kohti teknologian eturintamaa. YK:n massiivinen koneisto ympäri maailmaa on valjastettu kaksivaiheisen huippukokouksen järjestämiseen. Myös Suomi on aktiivisesti mukana valmisteluissa. Tähän asti aiheesta ovat keskustelleet lähinnä yritykset ja viranomaiset. Rivikansalaisten ääntä ei Bavarossakaan kuultu, paikalle oli eksynyt vain kourallinen kansalaisjärjestöjä.
 

Digitaalikuilu uhkaa kasvaa



Kokouspaikalla matkapuhelimet pirisevät ja tekstiviestit kilahtelevat. Kokousta voi seurata reaaliajassa internetin välityksellä. Työpajoissa keskustellaan elektronisesta kaupasta, hallinnosta, demokratiasta..."e"-etuliite valtaa yhä uusia aloja. Latinalaisen Amerikan eliitti on ajan hermolla. Samaan aikaan konferenssikeskuksen muurien ulkopuolella tuhannet siirtotyöläiset leikkaavat sokeriruokoa käsin ansaiten pari dollaria tonnilta. Machete-veitset ja härkävankkurit ovat kaukana teknologian eturintamasta.

Latinalaisessa Amerikassa internetin käyttäjien kasvu on ollut viime vuosina maailman nopeinta. Ulkomaisia yrityksiä on vyörynyt IT-alalle, joka on ollut talouskasvun kärjessä. Alueen maat ovatkin saaneet teollisuusmaita kiinni informaatioteknologian käytössä, mutta samaan aikaan alueen valtioiden sisäiset erot ovat kasvamassa. Latinalaisessa Amerikassa vallitsee maailman epäoikeudenmukaisin tulonjako ja yli 40 prosenttia alueen asukkaista on köyhiä. Monessa alueen maassa vain alle puolet työvoimasta on palkkatyössä, muut saavat toimeentulonsa epäviralliselta sektorilta. Kengänkiillottajia, kulkukauppiaita, tyhjien pullojen kerääjiä, kotiapulaisia, siivoojia, korjaajia, mopotakseja...heille IT-huumasta ei ole ollut vielä suurta iloa.

"Latinalaisen Amerikan nykyisillä rakenteilla voimme nähdä alueelle kehittyvän tietoyhteiskunnan, jossa on pieniä täysin tähän uuteen yhteiskuntaan kytkeytyneitä saaria, keskellä sen hyötyjen ulkopuolelle jäävää kansalaisten valtamerta", kertoo YK:n Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (CEPAL) pääsihteeri José Antonio Ocampo.

"Yhteiskuntiemme sisälle on kehittymässä uusi syrjäytymisen muoto. Digitaalinen syrjäytyminen on vallitsevien sosiaalisten epäoikeudenmukaisuuksien jatke. Meille kotimaisten erojen kasvu on itseasiassa kansainvälistä digitaalikuilua vakavampi uhka", Ocampo selittää.

"Kyse ei ole vain kuilusta rikkaiden ja köyhien välillä. Kykyyn käyttää uutta teknologiaa vaikuttavat myös koulutustaso, ikä, sukupuoli, asuinpaikka sekä etniset tekijät", hän jatkaa.

Julkisen sektorin oltava aktiivinen



Tietoyhteiskunta ei synny yksin yritysten voimalla. Sähköttömät syrjäseudut eivät tarjoa suuria liiketoimintamahdollisuuksia. CEPAL korostaa julkisen sektorin aktiivista roolia tiellä kohti digitaaliaikaa. Tarvitaan infrastruktuuria, verkot, koneet ja laitteet, palveluita, sääntelyä, rahoitusta ja koulutusta. Tämän toteuttamiseksi julkisen ja yksityisen sektorin on toimittava yhteistyössä, muuten uudesta teknologiasta tulee vain harvojen etuoikeus.

Samalla on muistettava, että teknologia on vain väline, ei yleislääke kehitysongelmiin. Onko IT:sta kehityksen moottoriksi etelässä riippuu siitä onnistutaanko sovelluksia käyttämään hyödyksi tuotannossa, koulutuksessa, terveydenhuollossa, hallinnossa ja elämän muilla aloilla.


Mikä on tietoyhteiskuntakokous? Lue lisää UM:n sivulta
formin.finland.fi/wsis/