Uutinen

Lastenpäivä 2.10: Interpedia laajentaa Nepaliin

Ritva Mertaniemi
1.10.2000

2.10. vietetään jälleen kansainvälistä lastenpäivää, jolloin kaikki maailman lapset ovat ajatuksissamme myös täällä Suomessa. Kummitoiminnan kautta lukemattomat suomalaiset ovat osa kehitysmaiden lasten elämää joka päivä.

Interpedia ry on aloittanut yhteistyön Nepalissa kummitoiminnan muodossa. Suomalaisten kummien tuella Kathmandussa sijaitsevan Graceland Schoolin 40 vapaaoppilasta saa mahdollisuuden koulunkäyntiin köyhistä lähtökohdistaan huolimatta.

Nepalin 22,6 miljoonaisesta väestöstä alle 18-vuotiaita on puolet. Alle 5-vuotiaita on 3,6 miljoonaa. Lapsia on paljon, mutta tytöistä vain 60 % käy ala-astetta. Poikien kohdalla luku on hieman suurempi. Koulunsa aloittaneista noin puolet ei kuitenkaan etene viidennelle luokalle. Monille lapsille köyhyys muodostaa ylitsepääsemättömän kynnyksen koulutien aloittamiselle. Graceland Schoolin tavoitteena on mahdollistaa myös näiden lasten koulunkäynti.

Graceland School on perustettu vuonna 1999 ja se toimii sekä kunnanhallinnon että opetusministeriön rekisteröinnin turvin. Koulun toimintaa ja taloutta seuraa ja ohjaa Nepalin opetusministeriön alainen District Office of Education. Kaiken kaikkiaan koulussa on 98 oppilasta, joista ilmaisen opetuksen piirissä on 40 lasta.

Opetuksen laatu on tärkeää. Opetuskielenä on englanti, kuten nepalilaisissa yksityiskouluissa useimmiten. Oppiaineiden joukossa on Suomenkin koululaisille tuttuja oppiaineita aina matematiikasta kuvaamataitoon. Myös käytännön taidot ovat lapsille tärkeitä. Ne antavat pääomaa tulevaisuutta varten.

Osa lapsista asuu koulun asuntolassa, osa käy koulua kotoa käsin. He kaikki saavat päivittäisen ateriansa koululla. Tämän merkitys on suuri maassa, jossa alle 5-vuotiaista 47 % kärsii alipainosta ja riittävän ravinnon puutteesta.

Yhteistyössä Graceland Schoolin kanssa - kuten kummitoiminnassa ylipäätään - on keskeisenä ajatuksena auttaa koulutielle niitä lapsia, joiden elämässä köyhyydellä on päärooli. Edesauttaa lapsen oikeuksien toteutumista. Tätä kautta annetaan lapsille myös sellaisia eväitä, joiden avulla he ehkä pystyvät katkaisemaan köyhyyden kierteen. Niin, että tulevaisuudessa jo heidän lapsilleen koulunkäynti, riittävä ravinto, terveydenhuolto ja leikki ovat itsestäänselvyyksiä.

Interpedia on tehnyt kehitysyhteistyötä yli 20 vuotta. Kokemus on opettanut sen, että suora tuki luotettaville paikallisille järjestöille ja sitä kautta lapsille itselleen on paras tapa tukea ihmisiä auttamaan itse itseään. Vuonna 1999 noin 2 350 suomalaista kummia tuki Interpedian kautta yli 3000 lapsen koulunkäyntiä ja elämää eri kehitysmaissa. Pienimuotoisella kehitysyhteistyöllä on suuret jäljet.

LISÄTIEDOT: Kehitysyhteistyövastaava Ritva Mertaniemi, Interpedia ry puh: (06) 3209 722