Perulainen poika ja OLPC-tietokone. Perussa vain seitsemän prosenttia opettajista sai pedagogisia ohjeita laitteiden käyttöön.
Kuva:
Joshua Debner
Uutistausta

Läppärit lapsille -hanke epäonnistui

Vihreiden pikkukannettavien piti valloittaa maailma. Pelkästä teknologisesta vempaimesta ei ole kuitenkaan hyötyä, jos sen käyttöä ei ole tukemassa hyvä opettaja, todettiin projektin arvioinnissa.
Jukka Aronen
13.10.2014

Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla, että Vantaan kaupunki ostaa 27 000 oppilaalle taulutietokoneet eli tabletit. Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothin mukaan "tavoitteena on lisätä lasten kansalaistaitoja ja tasa-arvoista koulutusta".

Suurin piirtein samoilla tavoitteilla lähdettiin liikkeelle aikoinaan myös One Laptop Per Child -hankkeessa (OLPC), jonka tarkoituksena oli viedä sadan dollarin hintaisia vihreitä läppäreitä kehitysmaiden lapsille.

Hankkeen laittoi alulle noin kymmenenen vuotta sitten MIT:n professori Nicholas Negroponte, joka uskoi, että teknologia ei ainoastaan poista tietämättömyyttä vaan sysää köyhien maiden kehityksen uudelle vaihteelle.

Huonoja tuloksia Uruguaysta

OLPC:n vauhti on hiljentynyt viime vuosina. Halvat taulutietokoneet ja kännykät ovat ajaneet kannettavien ohi, eikä läppäreiden positiivisesta roolista oppimisessa ole saatu mitään näyttöä.

Viime vuoden joulukuussa ilmestynyt uusi arvio löi kenties viimeisen naulan OLPC:n arkkuun.

Latinalaisessa Amerikassa sijaitsevaan Uruguayhin ostettiin 570 000 läppäriä, mutta evaluaation mukaan laitteilla ei saatu mitään lisäarvoa lukemisen tai matematiikan opettelussa.

Kannettavia tietokoneita käytti aluksi lähes päivittäin 41 prosenttia oppilaista, mutta kolmessa vuodessa käyttöaste romahti 4,1 prosenttiin.

Suuri osa käytöstä liittyi viihteeseen: neljäosa ajasta käytettiin nettisurffailuun (joka ei lisännyt internet-taitoja) ja 14 prosenttia ajasta nettipelien pelaamiseen. Vain kahdeksan prosenttia laitteen kanssa käytetystä ajasta liittyi "tekstin kirjoittamiseen".

Amerikan kehityspankin arviointeja tekevä ekonomisti Francisco Mejia sanoo blogissaan, että "tietokoneilla itsessään ei ollut mitään vaikutusta oppimiseen, vaan merkitystä on lähinnä niillä instituutioilla, jotka viime kädessä mahdollistavat oppimisen: perheellä, opettajalla, luokkahuoneella ja muilla oppilailla".

Liian teknologinen lähestymistapa

OLPC-ohjelman kautta on tavoitettu lähestulkoon kaksi miljoonaa lasta, ja samankaltaisia heikohkoja tuloksia on saatu myös muista ohjelman kohteista: Israelista, Perusta, Romaniasta, Nepalista ja yhdysvaltalaisesta Pohjois-Karoliinan osavaltiosta.

Asiantuntijoiden mukaan läppärihankkeen epäonnistumisen taustalla on ollut se, että laitteita ei ole osattu ottaa osaksi opetusohjelmaa. Lähtökohdat kiertyivät liiaksi teknologian ympärille.

Kun hankkeen varat kuihtuivat ja Negroponte siirtyi muihin hankkeisiin, Wayan Vota kirjoitti OLPC:n uutisiin viime maaliskuussa:

"OLPC on kuollut. Nyt ymmärrämme, että vaikka teknologia helpottaa oppimista, meidän on oltava tarkkoina, milloin, missä ja miten sitä käytetään."

Vantaalla lähtökohdat ovat toisenlaiset. Taulutietokoneet tullaan ottamaan osaksi oppimisprosessia, jopa niin, että opettajat ja oppilaat tuottavat yhdessä oppimateriaalia.

Suomessa teknologian käyttöä voidaan tukea toimivilla instituutioilla. Köyhissä maissa sen sijaan teknologiaa ei useinkaan päästä kunnolla hyödyntämään, vaikka joku tiputtaisi luokkahuoneen täyteen läppäreitä.