Uutinen

Laos lainan avulla pois köyhyydestä

Timo Kuronen
8.10.2001

Kaakkois-Aasiassa sijaitseva viiden miljoonan asukkaan Laosin kansandemokraattinen tasavalta, yksi maailman vähiten kehittyneimmistä maista, on tehnyt vastikään sopimuksen Aasian kehityspankki ADB:n kanssa köyhyyden vähentämiseksi. Tavoitteena on vuoteen 2010 mennessä pudottaa köyhien osuus Laosin väestöstä nykyisestä 39 prosentista 10 prosenttiin.

Köyhyyttä vastaan tullaan taistelemaan Aasian kehityspankin myöntämällä 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruisella matalakorkoisella lainalla. Lainaa myönnetään seuraavien viiden vuoden ajan 45-55 miljoonan dollarin vuosivauhtia ja teknistä apua annetaan 5 miljoonan dollarin edestä vuosittain.

Kymmenen vuoden sisällä Laosissa on määrä olla vesijohtojuomavesi ja sähköt 60 prosentissa maaseudun kylistä. Neljään viidestä maaseudun kunnasta pitäisi päästä joka sään maantietä pitkin. Infrastruktuurihankkeiden lisäksi Laos on sitoutunut alentamaan pikkulasten ja äitien kuolleisuutta, nostamaan koulua käyvien osuutta ikäluokasta, parantamaan aikuisten lukutaitoa sekä vähentämään "kestämätöntä kiertoviljelyä".