Uutinen

Laos karkotti europarlamentaarikon

Timo Kuronen
14.11.2001

Laosilainen tuomioistuin antoi marraskuun alussa europarlamentin jäsenelle ja neljälle muulle eurooppalaisaktivistille kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja määräsi heidät karkotettavaksi maasta välittömästi.

Belgialainen Monikansallista radikaalipuoluetta edustava Oliver Dupuis ja saman puolueen venäläinen ja kolme italialaista jäsentä järjestivät mielenosoituksen demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta Laosin pääkaupungissa Vientianessa 26. lokakuuta. Tasan kaksi vuotta aiemmin Vientianessa nähtiin ensimmäinen julkinen hallituksen vastainen protesti sitten kommunistisen puolueen valtaannousun vuonna 1975. Osa tuolloin pidätetyistä opiskelijoista on edelleen vangittuina.

Eurooppalaisten aktivistien tuomion peruste oli propagandan levittäminen ja Laosin kansan demokraattisen tasavallan vakauden ja turvallisuuden vahingoittaminen. Laosin viranomaisten mukaan oikeudenkäynti oli avoin ja tuomio osoittaa, että maassa vallitsee laki ja järjestys. Tuomituilla oli ranskalainen asianajaja ja oikeudenkäyntiä saivat seurata myös suurlähetystöjen edustajat.

Dupuis järjesti itselleen karkotuksen ja ei-toivotun henkilön aseman myös Vietnamissa viime kesäkuussa, jolloin hän ystävineen järjesti tukimielenosoituksen vangittuna olevan vietnamilaisen buddhalais-toisinajattelijan puolesta. Brysselissä päämajaansa pitävä radikaalipuolue yrittää vaikuttaa Euroopan parlamenttiin, jotta ihmisoikeudet otettaisiin paremmin huomioon, kun kehitysapua annetaan yksipuoluemaihin. Laos on vuoden 1986 jälkeen saanut Euroopan Unionilta tukea yli 100 miljoonaa euroa. Vuonna 1997 allekirjoitetun kehyssopimuksen yhteydessä perustettiin yhteistyötä ja poliittista dialogia seuraamaan erityinen komitea, joka kokoontuu joka toinen vuosi. Dupuisin mukaan Laosille annettava humanitaarinen apu päätyy hallitukselle ja poliittisten vankien asema maassa on hyvin huono.
 

Lähteet: Bangkok Post ja The Nation 31.10. - 13.11.2001