Uutinen

Lääkärit kampanjoivat halpojen aids-lääkkeiden puolesta Etelä-Afrikassa

Jukka Aronen Laura Hakokongas
12.3.2001

Lääkärit ilman rajoja -järjestö kerää kaikkialla maailmassa kansalaisten nettinimikirjoituksia "Drop the Case" -vetoomukseen, jolla pyritään saamaan 39 monikansallista lääkefirmaa luopumaan Etelä-Afrikan hallitusta vastaan nostamastaan oikeusjutusta.

Kyseessä on ennakkotapaus, jolla on huomattava merkitys miljoonien kehitysmaissa asuvien HIV/aids-potilaiden tulevaisuudelle: kenellä on oikeus saada hoitoa ja mitä se saa maksaa?

Kopiolääkkeitä tarpeeseen

Oikeusjutussa on kyse Nelson Mandelan hallituksen vuonna 1997 säätämästä ja hyväksymästä laista, joka sallisi halpojen ns. geneeristen aids-yhdistelmälääkkeiden maahantuonnin mm. Brasiliasta, Intiasta ja Thaimaasta. Sen lisäksi sallittaisiin kalliiden patentoitujen lääkkeiden paikallinen valmistus.

Etelä-Afrikan laki ei ole maailmankauppajärjestö WTO:n sääntöjen vastainen, mutta lääkejätit haastoivat Etelä-Afrikan hallituksen oikeuteen ja ovat siten jarruttaneet lain voimaanastumista kolmen vuoden ajan. Sinä aikana noin 400 000 eteläafrikkalaista on kuollut aidsiin.

Eteläisessä Afrikassa on enemmän HIV-tartunnan saaneita kuin missään muualla, mutta suurimmalla osalla potilaista ei ole varaa monikansallisten lääkejättien valmistamiin ylihinnoiteltuihin lääkkeisiin. Yhdysvalloissa lääketerapian vuosihinta on noin 10 000 - 15 000 dollaria. Esimerkiksi keskiverto kenialainen ansaitsee noin 1 500 dollaria vuodessa.

Joidenkin arvioiden mukaan edullisilla kopiolääkkeillä voitaisiin lieventää jopa 35 miljoonan ihmisen kärsimyksiä Afrikassa.

Salakuljettaja nosti esiin epäkohdan

Jertta Blomstedt kertoi helmikuun lopulla Radio Suomessa maailman erikoisimmasta lääkkeiden salakuljettajasta Zackie Achmatista, joka on 38-vuotias musta eteläafrikkalainen HIV-potilas. Brittiläisen Guardian-lehden haastattelema Achmat lensi viime lokakuussa Thaimaahan ja osti tuhansia lääkkeitä, joilla hoidetaan ihmisiä jotka ovat kuolemassa aidsiin. Achmat ilmiantoi itsensä, kun pääsi takaisin kotiin ja luovutti viranomaisille videon siitä, miten hän lääkkeineen pääsi läpi tullin. Lääkkeet hän luovutti hallitukselle.

"Kyseessä on Pfizer-nimisen lääkeyrityksen tuote, Jos lääkettä ostaa Afrikassa apteekin tiskiltä, se maksaa melkein 90 markkaa kappaleelta. Thaimaassa saman lääkkeen halpa sukulaiskopio maksoi runsaan markan kappaleelta. Vielä tämän vuoden tammikuussa Zackie Achmat oli elossa, mutta hyvin sairaana. Hän pystyi puhumaan vain kuiskaten. Achmat sanoi [...] että sadat ihmiset Etelä-Afrikassa kuolevat joka päivä ainoastaan siksi, että he eivät saa oikeita lääkkeitä. Ainoa este on lääkkeen hinta. Achmatin mielestä on moraalitonta, että ihmisten on kuoltava siksi, että he ovat köyhiä."

Oikeudenkäynti jatkuu

Maaliskuun alussa alkanut, kohua herättänyt oikeudenkäynti on keskeytetty ja jatkuu vasta huhtikuun 18. päivän jälkeen, koska yksi paikallinen aids-aktivistiryhmä on hyväksytty oikeusjutussa asianomistajaksi. Lisäaikaa on annettu lääkefirmoille, koska niiden on otettava kantaa aktivistiryhmän esittämiin perusteluihin, kun oikeudenkäyntiä jatketaan.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö kerää nyt nimiä, jotka toimitetaan lääkefirmojen etuja valvovalle liitolle. Muun muassa Saksan ja Hollannin hallitukset ovat ilmaisseet tukensa Etelä-Afrikan hallitukselle ja vaatineet yhtiöitä luopumaan jutusta.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön nettivetoomuksen voi allekirjoittaa osoitteessa:

http://www.msf.org/petition/