Kuubassa työtä olisi tarjolla lähinnä rakennuksilla, maataloudessa ja huoltotehtävissä, mutta ne eivät kiinnosta nuoria.
Kuva:
Kent Wilska
Kepan arkisto
Uutinen

Kuuban nuoriso kohtaa mullistuvan työelämän

Työttömyys tai muutoksen kaipuu ajavat kuubalaisnuoria epätyypillisiin töihin.
Ivet González
19.4.2011

IPS -- Kuuban sosialistisen talouden "uudelleenjärjestelyt" vaikeuttavat nuorten työnsaantia. Moni onkin alkanut toteuttaa urahaaveitaan systeemin ulkopuolella.

Presidentti Raúl Castron talousuudistukset voivat ajaa tänä vuonna miljoona ihmistä työttömäksi reilun 11 miljoonan asukkaan Kuubassa.

Vuoden 2009 virallisten tilastojen mukaan Kuuban miesten työttömyysaste oli 1,5 ja naisten 2 prosenttia. Julkisen sektorin laajojen irtisanomisten vuoksi tilanne on muuttumassa rajusti.

Iloisena minimipalkalla

Paperitehtaan työläinen Fanny Morales, 27, oli jäädä työttömäksi, kun väkeä irtisanottiin, mutta hänelle löytyi paikka toisesta laitoksesta.

"Olen iloinen siitä, että minulla on työtä", Morales sanoo. Hän saa minimipalkkaa, joka on 225 Kuuban pesoa (6,2 euroa) kuukaudessa.

Morales opiskelee työn ohessa agronomiksi ja toivoo työtilanteensa kohenevan valmistumisen jälkeen.

"Uuden työpaikan haussa nuoret ovat heikoimmilla", yliopistossa opettava 25-vuotias Yonnier Angulo arvioi. Castro on kuitenkin korostanut, että vastavalmistuneille tulee tarjota harjoittelupaikkoja, jotta heiltä ei evätä tulevaisuutta.

Omia valintoja

Hallitus tarjoaa työttömille mahdollisuutta työllistää itse itsensä, mutta se tarkoittaa lähinnä pienimuotoista ruoanvalmistusta myyntiin.

Moni nuori on jo valinnut oman polkunsa. Yaimelis Acosta, 24, valmistui pari vuotta sitten Havannan yliopistosta historia pääaineenaan. "Kuvittelin aina ryhtyväni tutkijaksi", nainen kertoo.

Acostaa kiinnosti tasa-arvotutkimus, mutta koska siihen ei ollut mahdollisuutta, hän päätyi freelance-tuottajaksi.

Kuubaan on ilmaantunut riippumattomia filmi- ja videoyhtiöitä, kuten vuonna 2004 perustettu Producciones de la 5ta Avenida, joka on rekisteröity Boliviaan. Nämä firmat eivät kuitenkaan mahdu hallituksen salliman yksityisyritteliäisyyden piiriin.

"Nuorten odotuksia ei ole täytetty", Acosta sanoo.

Valikoivalla mielellä

"Nuorten asenne työelämään on hyvin valikoiva", Kuuban nuorisotutkimuksen keskuksen johtaja Natividad Guerrero korostaa. Hänen mukaansa valtiolta irtisanottuja houkuttavat lähinnä talouden uudet alat, kuten ulkomaiset yritykset.

"Jotkut saavat ulkomailta rahalähetyksiä, joilla tulevat toimeen, mutta muutkin ovat valikoivia eivätkä tahdo tehdä työtä tai opiskella", hän jatkaa.

Guerreron mukaan työtä olisi tarjolla lähinnä rakennuksilla, maataloudessa ja huoltotehtävissä, mutta ne eivät kiinnosta nuoria.

Nimettömänä haastateltu 27-vuotias ylioppilas kertoo kokeilleensa satunnaisia hommia muun muassa vartijana, apteekkiapulaisena ja kirjapainossa.

Mies on sittemmin siirtynyt mustan pörssin kauppaan. Hän myy vaatteita, tietokoneen osia ja muuta tavaraa, jota kulkeutuu tiskin alle valtion yrityksistä tai ulkomailta.

"Olen katsellut muitakin töitä, mutten halua tarttua mihin tahansa vanhaan ammattiin", hän kuittaa.