Uutinen

Kun uskonto on rikos

Chuye Kunsang, 26, ja Passang Lhamo, 25, pakenivat kaksi vuotta sitten Tiibetistä Nepalin kautta Intiaan. Viikkojen kävelymatka Himalajan lumihuippujen poikki oli pientä siihen verrattuna, mitä naiset olivat saaneet kokea kiinalaisten vankeina.
Ilona Niinikangas
28.2.2002



Kunsang ja Lhamo ovat poliittisesti aktiivisia nunnia. He eivät tyytyneet korjaamaan Tenpossa sijaitsevan kotiluostarinsa kattoa ja istumaan hiljaa kiinalaisten pakollisilla oppitunneilla, vaan lähtivät helmikuussa 1995 Lhasan kaduille osoittamaan mieltään vapaan Tiibetin puolesta.

Mielenosoitus loppui lyhyeen, kun kiinalaiset sotilaat saapuivat paikalle ja vangitsivat heidät. Naisille langetettiin neljän vuoden tuomiot hallituksen vastaisesta toiminnasta. "Meidän rauhanomaista mielenosoitustamme pidettiin poliittisena vastarintana", Helsingissä Amnestyn vieraana käynyt Kunsang kertoo. "Kiinalaisten mielestä Tiibet on jo vapaa maa."

Elämä ihmisoikeusrikkomuksista kuuluisassa Drapchin vankilassa oli rankkaa, eikä nunniin suhtauduttu yhtään sen suopeammin kuin muihinkaan vankeihin. "Emme saaneet puhua buddhalaisuudesta emmekä edes sanoa sanaa 'nunna'. Jos joku istui yöllä selkä suorana lattialla, häntä syytettiin meditaatiosta. Huulia ei saanut liikutella, sillä silloin vartijat epäilivät meidän lausuvan mantroja."

Luostarielämää



Tiibetin buddhalaisuus on Kunsangille ja Lhamolle enemmän kuin elämäntapa, se on koko elämä. Molemmat ryhtyivät nunniksi teini-iässä "auttaakseen kaikkia elollisia olentoja", mutta luostarielämä osoittautui varsin toisenlaiseksi kuin mitä he olivat kuvitelleet. Kiinalaiset vierailivat säännöllisesti luostareissa kertomassa mitä asukkaat saivat tehdä. Uskonnon harjoittamista rajoitettiin, eivätkä pitkälle ehtineet opettajat saaneet perehdyttää tulokkaita pyhiin teksteihin.

Amnestyn adoptoimasta 250 tiibetiläisestä poliittisesta vangista suurin osa on munkkeja ja nunnia, mitä voi pitää eräänlaisena saavutuksena. "Kyse ei ole siitä, että olisimme muita urhoollisempia tai motivoituneempia", väittää Kunsang. "Meidän tilanteemme on yksinkertaisesti helpompi. Tavallisten ihmisten täytyy ajatella perhettään, työpaikkaansa ja tulevaisuuttaan - me voimme paremmin kantaa poliittisen toiminnan seuraukset."

Poliittisten vankien elämä on vaikeaa myös vankilasta vapautumisen jälkeen. Kunsang ja Lhamo erotettiin luostarista eivätkä he saanet mistään apua. "En voinut harjoittaa uskontoa enkä etsiä töitä. Minua seurattiin ja Kiinan viranomaiset kävivät tarkastuskäynnillä vanhempieni luona kerran viikossa. Kaikki pelkäsivät, että joutuisin takaisin telkien taakse. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Tiibetistä," kertoo Kunsang hiljaa.

Nykyään nuoret naiset asuvat nunnaluostarissa Pohjois-Intiassa sijaitsevassa Dharamsalassa, Dalai Laman naapureina. "Emme vihaa vanginvartijoita, emmekä etsi kostoa. Meidän protestimme on rauhallinen ja väkivallaton".