Uutinen

Kuinka saapui yö

Marko Lehto
11.11.2002

Kuva Marko Lehdosta

Istun Havannan Obisbo-kadun baarissa. Täällä kokoontuvat turistit, jotka ylistävät Kuuban saavutuksia ja pitävät Yhdysvaltain kauppasaartoa syyllisenä kaikkiin sen ongelmiin. "Kaikilla kuubalaisilla on oikeus terveydenhuoltoon ja koulutukseen", kuuluu viereisestä pöydästä.

Mietin tiskillä, miten on mahdollista, että näin "täydellisen" systeemin täytyy pitää toisinajattelijat vangittuina. Yritän miettiä, miten lääkkeet ja kirjat voivat korvata sananvapauden puutteen. Olen nimittäin juuri lukenut Huber Matosin kirjan "Kuinka saapui yö" (Como llegó la noche). Kuubalaiset ystäväni olivat sanoneet, ettei kukaan tervejärkinen ihminen voi enää tukea Fidel Castron diktatuuria kirjan luettuaan.

Huber Matos taisteli Batistan diktatuuria vastaan Fidelin rinnalla Sierra Maestran vuorilla. Muutama kuukausi vallankumouksen jälkeen Huber Matos lähetti eroanomuksensa Fidelille. Tämä jakoi koko saaren. Matos oli vaatinut vaalien järjestämistä, kuten vallankumoukselliset olivat radio-ohjelmissaan kansalaisille luvanneet. Fidelin aatteet olivat kuitenkin jo vaihtuneet.

Castron veljekset vangituttivat Matosin. Järjestettiin Fidelin manipuloima oikeudenkäynti, ja Matos passitettiin vankilaan. Tästä alkoi Matosin kaksikymmentä vuotta jatkunut kidutus, kunnes Costa Rican delegaatio sai hänet vapautettua ja pois saarelta. Kirja loppuu siihen. Kuitenkin lähes kaikki Huber Matosin vuonna 1959 esittämät argumentit ovat yhä ajankohtaisia. Tämä tekee Matosista, miehestä joka ei myynyt periaatteitaan, yhden Fidelin kiusallisimmasta vastustajista.

Poistun baarista toimittaakseni päivän asiat. Nicaraguassa asuvat kuubalaiset ovat lähettäneet mukanani vaatteita, lääkkeitä ja rahaa perheilleen. Olen sopinut kaikkien kanssa tapaamisen samaan ravintolaan, ettei hommassa kuluisi koko päivää.

Kävelen kiinalaiskorttelin läpi kohti vanhaa rautatieasemaa. Lehdenmyyjä roikkuu paidassani: Osta "Joven Rebelde" (nuori kapinallinen). En viitsi sitä ostaa, koska olen jo aamuisen Granma-lehden lukenut. "Bin Laden on vangittu, osta Joven Rebelde", toistaa lehdenmyyjä. Siitä ei Granma ollut maininnut mitään. Ostan lehden ja pysähdyn kahvilaan sitä lukemaan: ei sanaakaan Bin Ladenista. Taas on suomalaista junttia jymäytetty.

Jatkan kävelyä ja silmiini osuu tuore graffiti yliopiston seinässä. Entisen "isänmaa tai kuolema" iskulauseen päälle on sprayattu "säätö tai kuolema". Sen sisältö kuvaa aika osuvasti Kuuban tämänhetkistä tilaa. Saaren koko väestö, poliittista yläluokkaa lukuun ottamatta, "säätää" varsinaisen työnsä lisäksi jotain muuta tullakseen toimeen. Näin oli toiminut lehdenmyyjäkin.

Pääsen vihdoin vanhan rautatieaseman baariin. Osa ihmisistä on jo paikalla. Ryhdyn jakamaan lääkkeitä ja rahaa. Viereiseen pöytään tulee istumaan korttelikomitean valvoja, joka on kiinnostunut pöytämme tapahtumista. Pyydämme musiikkia hieman kovemmalle ja jatkamme keskustelua vapauden positiivisen ja negatiivisen tulkinnan eroista.

Näillä ihmisillä on hirvittävä tarve puhua asiasta. He haluaisivat olla aktiivisia toimijoita eivätkä pienen poliittisen yläluokan toiminnan kohde. Yleensäkin ihmiset haluaisivat olla suorittajia, päätöksen tekijöitä, jotka kantavat vastuun valinnoistaan ja kykenevät ne selittämään.

Nicaraguassa asuvan ystäväni sisko muistelee kaiholla ja katkeruudella opiskeluaikojaan: "Miksi meidät opetettiin analysoimaan ja suhtautumaan asioihin kriittisesti, jos se yliopistosta lähdön jälkeen on rangaistua? Haluaisin yhä elämäni ja päätösteni riippuvan minusta itsestäni enkä mistään ulkoisista voimista. Haluaisin tehdä oman tahtoni mukaisia tekoja, en toteuttaa muiden ihmisten tahtoa."

Rautatieaseman baari sulkeutuu ja palaan vanhankaupungin turistialueelle. Täällä ei paikallisilla ole varaa nojata baaritiskiin, sillä hinnat ilmoitetaan dollareissa ja hintataso on korkea. Paikallinen bändi soittaa nurkassa vanhoja vallankumouslauluja. Tunnelma on korkealla ja turistit viihtyvät. Tilaan Cuba Libren.