Nuorten huomioiminen kehityspolitiikassa edellyttää kunnollisen peruskoulutuksen ja ammatti- ja korkeakoulutuksen ohella erityisesti aktiivista työmarkkinapolitiikkaa
Kuva:
Muriel Lasure
Shutterstock
Uutinen

KPT: Nuoriso tulee ottaa kehitysyhteistyön keskiöön

Nuorisossa on kehitysmaiden tulevaisuus. Potentiaali jää kuitenkin toteutumatta, mikäli nuoret jäävät vaille koulutusta ja työpaikkaa, todetaan Kehityspoliittisen toimikunnan vuosiarviossa. Lisäksi raportti luotaa globaalin toimintaympäristön muutoksia ja jakaa evästystä tulevalle hallitukselle.
Lauri Haapanen
16.3.2011

Kehityspoliittiseen keskusteluun on tullut kuluneen vaalikauden aikana uusi sävy. Kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen linjaukset nostivat ensin hämmästystä ja väittelyä, sittemmin keskustelua ja jopa ymmärrystä. On ollut hyödyllistä huomata, että kehitys voidaan ymmärtää eri tavoin: tavoitteet voivat olla samoja, tai samansuuntaisia, mutta keinot erilaisia — niin kuin muussakin politiikassa.

Näin todetaan Kehityspoliittisen toimikunnan tuoreessa vuosiarviossa "Suomen kehityspolitiikan tila 2011". Koska kyseessä on toimikunnan neljäs ja viimeinen arvio ennen vaalikauden päättymistä, raportin katse on jo vahvasti tulevaisuudessa.

Erityisteemana vuosiarviossa ovat nuoret. Heidän osuutensa maailman väestöstä tulee saavuttamaan huippunsa seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Siitä huolimatta nuoret ovat harvoin kehitysyhteistyön keskiössä — monesti heitä ei mainita erikseen edunsaajina tai osallistujina, eikä ohjelmia kohdisteta heille.

Nuorten lisäksi vuosiarvio kartoittaa geopolitiikassa ja kehityspolitiikassa tapahtuvia väistämättömiä muutoksia sekä luotaa Suomen kehityspolitiikkaan tulevalla hallituskaudella.

Nuoret ovat tulevaisuuden tekijöitä

Maailman väestöstä 19 prosenttia eli 1,1 miljardia ihmistä lukeutuu YK:n mukaan "nuoriin" eli 15—24-vuotiaisiin.

"YK:n työjärjestö ILO:n arvion mukaan jopa kolmasosalta maailman nuorista puuttuu tällä hetkellä mahdollisuus ihmisarvoiseen työhön. Tässä on kyse henkisten ja taloudellisten resurssien valtavasta tuhlauksesta", sanoi Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja Nina Suomalainen (kok.). Hän luovutti vuosiarvion ministeri Väyryselle 15. maaliskuuta järjestetyssä julkistamistilaisuudessa Eduskunnan lisärakennuksessa.

"Toisaalta nuorisossa voi kyteä myös turhautumisen ja jopa radikalisoitumisen siemen, jos he eivät pääse osallisiksi kehityksestä. Siksi kunnollisen peruskoulutuksen ja ammatti- ja korkeakoulutuksen ohella tarvitaan erityisesti aktiivista työmarkkinapolitiikkaa, joka kannustaa yrityksiä työllistämään nuoria", Suomalainen totesi.

Vuosiarvion julkistamispäivänä toimikunta antoi lisäksi lausunnon, jossa se toteaa, että raportissa esille tuotu erityisteema koskien nuorten tilannetta köyhissä maissa on jopa ajankohtaisempi nyt maaliskuun 15. päivä kuin raporttia kirjoitettaessa.

Niinpä lausunnossa todetaan, että vaikka avun painopisteen tulee olla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa nuorten osuus väestöstä pysyy korkeana myös tulevien vuosikymmenten aikana, seuraavassa kehityspoliittisessa ohjelmassa tulisi huomioida ja erikseen resursoida rauhanomaista demokratiakehitystä arabimaailmassa ja EU:n lähialueilla kuten Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Kehitysapua vai itsekkäitä intressejä?

Nuorison lisäksi vuosiarvio katsoo tulevaisuuteen myös pohtimalla kehityspolitiikan toimintaympäristön muuttumista.

OECD:n kehitysapukomitea DACiin kuuluvien valtioiden kehitysyhteistyömäärärahat ovat viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana kasvaneet. Siitä huolimatta niiden osuus suhteessa kehitysmaihin suuntautuviin muihin pääomavirtoihin on vähentynyt.

Raportissa muistutetaan, että maailmantalouden ja -politiikan painopiste on siirtymässä vääjäämättä teollisuusmaista niin sanottuihin kehittyviin talouksiin. Kiina ja Brasilia ovat hyviä esimerkkejä nopeasti kasvavista talouksista, jotka ovat paitsi vähentäneet köyhyyttä omassa maassaan, myös lisänneet samaan aikaan muihin kehitysmaihin suuntautuvaa kehitysrahoitusta.

"Nopeasti kehittyvät maat ovat yhä enemmän läsnä Afrikan maissa vahvojen kaupallisten ja poliittisten intressien ajamina. Perinteisten kehitysyhteistyöohjelmien merkitys saattaa silloin kuihtua marginaaliseksi ja niiden rooliksi jää teollistuneiden maiden omantunnon hiljentäminen", Suomalainen sanoi.

"Siksi meidän tulisikin pyrkiä sopimaan yhteiset pelisäännöt ja tavoitteet niin kutsuttujen BRIC-maiden kanssa eli Brasilian, Venäjän, Etelä-Afrikan, Intian ja Kiinan kanssa."

Laiton pääomapako ylittää kehitysavun

Vuosiarviossa todetaan, että kehitysmaista lähteneiden siirtotyöläisten kotimaahansa lähettämät rahavirrat ovat yli kaksi kertaa virallista kehitysbudjettia suuremmat — taantuman aiheuttamista työllistymisongelmista huolimatta.

"Siirtolaisten rahalähetykset eivät ole kehitysapua, mutta niitä käytetään usein kehitystä edistäviin asioihin", Suomalainen totesi.

Huomionarvoista kuitenkin on, että kun vuonna 2009 siirtolaisten rahalähetysten kokonaisarvo oli 316 miljardia dollaria, siitä lähes 90 prosenttia suuntautui keskituloisiin kehitysmaihin.

"Mutta kuka auttaisi kaikkein köyhimpiä maita?" Suomalainen kysyi.

Kehityspoliittinen toimikunta myös muistuttaa, että kehitysmaista lähtee vuosittain 1 000—1 600 miljardia dollaria laittomia rahavirtoja — moninkertaisesti julkisen kehitysavun verran. Tämä pääomapako muodostuu muun muassa suuryritysten veronkierrosta, rikollisuuden tuotoista ja korruptiosta.

Toimikunta suosittaakin, että Suomi tukisi aktiivisesti kansainvälisiä aloitteita laittoman pääomapaon patoamiseksi ja veronkeräämistä tehostavien lainsäädäntöjen luomiseksi.

"Suomalainen lisäarvo" — kyllä vai ei?

Päättyvällä hallituskaudella Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ovat kasvaneet sekä suhteellisesti että absoluuttisesti, toisin kuin useimmissa muissa avunantajamaissa. Vuonna 2011 määrärahojen ennustetaan nousevan edelleen 1,074 miljardiin euroon.

Toimintaympäristön ja vastaanottajamaiden tuntemus ovat kehitysyhteistyön tuloksellisuuden perusedellytyksiä. Sen vuoksi apua tulee Kehityspoliittisen toimikunnan mielestä keskittää jatkossakin tärkeimpiin kumppanimaihin ja välttää avun maantieteellistä hajaantumista.

Tällä hallituskaudella kehitysyhteistyötä on pyritty tekemään entistä enemmän "suomalaista lisäarvoa" tuovilla aloilla. Tämä on usein tarkoittanut hankkeita, joissa voidaan käyttää suomalaista henkilöstöä ja tehdä hankinnat Suomesta.

"Tämä painotus on osin kannatettava mutta osin haasteellinen", Suomalainen totesi vuosiarvion julkistamistilaisuudessa. Vaarana on, että avun tämänkaltainen sitominen johtaa kustannustehokkuuden laskuun.

"Kehityspoliittisen toimikunnan näkemys on, että 'lisäarvo' tulee käsittää laajemmin ja sen tulee kattaa myös suomalaisen yhteiskunnan perusarvot kuten demokratia, tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Kaikkein tärkeintä on, että avun suuntaamisen ensisijaisena lähtökohtana on köyhyyden vähentäminen, kohdemaan omistajuus ja avunantajien välinen työnjako."

Raportti myöntää, että kehitysyhteistyö yksin ei pysty köyhyyttä riittävästi vähentämään. Sen vuoksi seuraavan hallituksen tulee asettaa konkreettisia tavoitteita, joilla köyhyyden vähentämiseen tähdätään myös muiden kuin kehitysyhteistyön keinojen kautta.

"Vähimmäistavoite on, että toisten politiikkasektoreiden toiminnalla ei ole köyhyyttä lisääviä vaikutuksia", Suomalainen summasi.

Mikä Kehityspoliittinen toimikunta?

Kehityspoliittinen toimikunta on valtioneuvoston asettama kehityspolitiikan neuvoa-antava elin. Se seuraa kehitysmaiden tilanteeseen vaikuttavia eri politiikkalohkoja ja arvioi näillä tehtyjä keskeisiä päätöksiä. Toimikuntaan kuuluu 21 jäsentä, jotka edustavat poliittisia puolueita, etujärjestöjä, kansalaisjärjestöjä sekä tutkimusmaailmaa. Toimikunta aloitti toimintansa 1.10.2007. Kausi päättyy 31.5.2011.

  • KPT:n vuosiarvio: Suomen kehityspolitiikan tila 2011