Uutinen

Köyhyys kuriin hyvinvointivaltion lääkkeillä

Köyhyysloukussa elää 320-440 miljoonaa ihmistä. Uuden tutkimuksen mukaan ulospääsyyn tarvitaan valtion ja kansalaisten vahvaa sidettä sekä konkreettista sosiaaliturvaa.
Eeva Eronen
18.8.2008

Kansainvälinen tutkimus esittää, että köyhyys voitaisiin jopa selättää vuoteen 2025 mennessä. Keinot ovat suomalaisille tuttuja, sillä Etelään suositellaan sosiaaliturvaa ja julkisten palveluiden parantamista. Yhtenä tehokkaimmista keinoista tutkijat pitävät tulonsiirtoja.

Kroonisella köyhyydellä tarkoitetaan pirullista köyhyyden kierrettä, johon solahtaneet ihmiset elävät aliravittuina, syrjittyinä ja vailla perusterveydenhuoltoa sekä mahdollisuuksia paremmasta tulevasta. Kroonisen köyhyyden tutkimuskeskuksen (CPRC) mukaan köyhyysloukkuun on pudonnut 320-440 miljoonaa ihmistä.

Köyhyysloukun olemukseen kuuluu se, etteivät ihmiset pääse elämässään eteenpäin, vaikka miten yrittävät - olosuhteet ovat liian huonot ja heikon mahdollisuudet vain heikkenevät.

Tutkijoiden mukaan köyhyyden kahleet on kuitenkin mahdollista katkoa, jos maailma ottaa tavoitteen tosissaan. He perustavat ajatuksensa Aasiassa ja Afrikassa tehtyihin haastatteluihin, joiden perusteella tutkijat pääsivät kiinni kroonisen köyhyyden syihin ja mahdollisiin purkukeinoihin.

Tutkimuskeskus on yliopistojen, kansalaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten verkosto, jossa on mukana väkeä Bangladeshista, Ugandasta, Intiasta, Ugandasta, Etelä-Afrikasta ja Britanniasta.

Vahva valtio apuun

Tutkimuksen mukaan syitä köyhyysloukkuun putoamiseen on monia. Tavallisesti elämä jää elämättä esimerkiksi yleisen turvattomuuden, rajoitettujen kansalaisoikeuksien, sosiaalisen syrjinnän tai olemattomien työmahdollisuuksien vuoksi. Yhteistä syille on, että valtion tiukempi vastuu kansalaisistaan helpottaisi tilannetta.

Raportti esittääkin, että valtion koordinoima sosiaaliturva ja etenkin sosiaaliset avustukset ovat ensisijaisen tärkeitä köyhyyden kitkemisessä. Käytännön kokemukset Brasiliassa, Kiinassa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa todistavat, että lisäresurssit tekevät köyhistä vähemmän haavoittuvaisia ja antavat heille paremmat mahdollisuudet ansaita elantoaan.

Tuki voi olla myös koulutusta aikuisille ja lapsille, lapsille suunnattuja terveyspalveluja ja ruoka-apua. Valtioiden tulisi myös esimerkiksi pyrkiä estämään syrjintää, edistämään sukupuolten tasa-arvoisuutta ja hallitsemaan muuttoliikkeitä.

Kehitykseen voidaan vaikuttaa

Raportissa huomioidaan, ettei talouskasvu ole hyvinvointiautomaatti - köyhät voivat jäädä siitä osattomiksi, ellei kehitykseen kiinnitetä huomiota. Käytännön kokemukset todistavat myös, ettei köyhyyden vähentäminen välttämättä edellytä täysin demokraattista hallintoa. Siitä todistavat muun muassa Etiopian ja Kiinan kehitys.

Tutkijoiden mukaan köyhyyden selättäminen on mahdollista ja sen pitäisi olla maailmanlaajuisesti ensisijainen tavoite.

"Köyhyyden hävittäminen ennen vuotta 2025 mahdollista saavuttaa, jos hallitukset ja kansainväliset organisaatiot ovat halukkaita tekemään tarpeelliset poliittiset sitoumukset ja antamaan resursseja", raportissa todetaan.

Köyhyyden puolittaminen on ensimmäinen vuosituhannen vaihteessa sovituista niin sanotuista YK:n vuosituhattavoitteista, jotka pitäisi saavuttaa vuonna 2015.

 

Lisää tietoa aiheesta