Uutinen

Köyhyyden mittatikku

Apupäätösten pohjana käytetyt numerot näyttävät erilaisilta riippuen siitä, missä jakartalaisessa kahvilassa niitä pohtii.
Henri Myrttinen
2.12.2005

Inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) on yksi monista mittareista, joilla maailman maita listataan paremmuusjärjestykseen. Vuosittain kehityksen etenemisestä raportoidaan niin alueellisesti kuin maailmanlaajuisestikin.

YK:n kehitysohjelman UNDP:n viimeisimmässä tilastossa Suomi löytyy sijalta 13. Indonesia on listan 177 maan joukossa sijalla 110, eli lukeutuu inhimillisen kehityksen indeksin mukaan keskitason maihin.

Indeksin pohjana on kaava, jossa tulokseen vaikuttavat niin tarkasteltavan maan tai alueen asukkaiden keskimääräinen elinikä, lukutaitoisuus, koulunkäynti kuin ostovoimakin.

Suomen kaltaisessa valtiossa ei HDI:n laskeminen ole vaikeaa, sillä Tilastokeskukselta ja viranomaisilta löytyy tilastoja joka lähtöön. Indonesiassa tilanne on aivan toinen. Kuinka hyvin sitten HDI:n avulla voi määritellä, millä tasolla inhimillinen kehitys on?

***

Indonesiassa maan yli 300 eri hallintoaluetta on laitettu köyhyyden tai sen puutteen mukaan järjestykseen. Pääkaupungin Jakartan eri osat ovat maanlaajuisen vertailun kärkipaikoilla, rikkaimpien alueiden joukossa.

Aivan yksiselitteistä ei pääkaupungin hyvä sijoittuminen ole. Tilastotieteilijät törmäävät heti laskelmien alkumetreillä perustavanlaatuiseen ongelmaan: kukaan ei tiedä, montako ihmistä Jakartassa asuu. Arviot väkiluvusta vaihtelevat 10 miljoonasta 27 miljoonaan. Moni Jakartassa asuva ei edes voisi kaupunkilaiseksi rekisteröityä, sillä tilapäisessä asunnossa asuva ei rekistereihin kelpaa.

Erot todellisten ja tilastoitujen jakartalaisten määrässä heiluttelevat rankasti kaikkia keskiarvoina ilmoitettavia lukemia. Virallisesti itä-jakartalaiset käyvät keskimäärin 10.9 vuotta koulua. Keskivertomies tienaa keskimäärin noin 50 euroa kuussa. Lähes kaikki jakartalaiset ovat terveydenhuollon piirissä, ja yli puolella on ulottuvillaan puhdasta vettä. Lukujen suhde todellisuuteen on kuitenkin kyseenalainen.

****

Jos pohtii lukuja ilmastoidun ostoskeskuksen kahvilassa cappuccino kädessä, vaikuttavat luvut aivan liian pessimistisiltä. Jos sen sijaan juo kahvinsa aseman laidalla sijaitsevassa katukahvilassa, saavat vastaukset kysymyksiin palkasta, koulunkäynnistä ja terveyspalvelujen käytöstä viralliset luvut tuntumaan varsin optimistisilta.

Valitettavasti jälkimmäinen tilanne on lähempänä totuutta. Keskiarvoina lasketuissa tilastoissa eivät näy lainkaan kaupungin köyhimmät asukkaat, ne jotka eivät ole virallisesti rekisteröityneet jakartalaisiksi. Ilman rekisteröintiä taas ei ole asiaa terveyskeskukseen tai kouluun. Viralliset, rekistereihin päätyneet jakartalaiset ovat juuri heitä, joilla on asunto, koulutus ja palkkatyö.

Inhimillisen kehityksen indeksi antaa karkean arvion siitä, millä tasolla köyhyys suhteissa muihin on, mutta paljon jää yhä piiloon. Todellisen kuvan saa vasta paikan päällä, kun yrittää nähdä ihmisten elämän tilastojen takana.

Numerojen valta

PIA LAINE

Tilastoilla ja numeroilla on valtaa. Ne ovat pohjana lähes kaikelle päätöksenteolle. Ei ole yhdentekevää, minkä sijaluvun maa erilaisilla kehityksen listoilla saavuttaa.

Maiden eroja kehityksessä ja taloudessa pyritään tasaamaan erilaisin kansainvälisesti sovituin mekanismein. Niiden nojalla vähiten kehittyneiksi luokitellut maat saavat esimerkiksi kansainvälisessä kaupassa tiettyjä etuja kehittyneempiin maihin verrattuna.

Myös kehitysavun kohdemaista päätettäessä ovat tilastot tärkeä työkalu. Suuri osa kehitysavusta pyritään suuntaamaan nimenomaan vähiten kehittyneisiin maihin. Kun kehityspolitiikassa keskustellaan avun tarpeesta, teemoista ja määristä, tarvitaan päätöksenteon tueksi tutkittua, luotettavaa tietoa eri maiden tilanteesta.