Dubain turismibisnes käyttää paljon Intiasta ja Pakistanista tullutta halpatyövoimaa. Kumpikin lähtömaa kuuluu alempiin keskituloisiin maihin. Kuvassa rakennustyömiehiä.
Kuva:
Ed Stock
IStock
Uutistausta

Köyhien maiden vaurastuminen ei vähennä maastamuuttoa

Halu matkustaa ulkomaille paremman elämän toivossa vähenee vasta kun kotimaa on reilusti keskituloinen, väittää tuore tutkimus.
Jukka Aronen
16.4.2014

Mitä vauraammaksi köyhät maat tulevat, sitä vähemmän niiden kansalaiset haluavat muuttaa rikkaisiin maihin kuten Suomeen.

Tämän väitteen kuulee usein, ja sen kontolla jopa perustellaan kehitysyhteistyötä tai Kiva.orgin tapaisia palveluita, joiden kautta voi antaa suoraan lainoja niitä tarvitseville köyhille.

Mutta pitääkö väite paikkansa?

Ei pidä, sanoo yhdysvaltalainen kehitystutkija Michael Clemens, joka on käynyt läpi tuoreiden tilastojen lisäksi vanhoja maastamuuttoa koskevia tutkimuksia 45 vuoden ajalta.

Clemens on päätynyt laskelmissaan siihen, että maastamuutto alkaa vähentyä vaurauden ansiosta vasta sitten kun bruttokansantuote henkeä kohden on noussut noin 7 000 dollariin eli Albanian, Algerian tai El Salvadorin tasolle.

Maissa, jotka jäävät alle 7 000 dollarin rajan, maastamuutto näyttäisi lisääntyvän käsi kädessä vaurastumisen kanssa. Sellaisia valtioita on noin puolet maailman maista, se köyhempi puolisko.

Ilmiö toistuu kaikilla mantereilla ja kaikkina vuosikymmeninä samanlaisena: köyhien maiden väestöistä asuu ulkomailla sitä suurempi osa, mitä vauraampia ne ovat - ennen kuin ne saavuttavat 7 000 dollarin kynnyksen, minkä jälkeen maastamuutto vähenee.

Vähennystä vasta "ylemmillä keskituloisilla"

Maailmanpankki jakaa maailman maat tulojen mukaan neljään luokkaan: matalatuloisiin (joissa bkt henkeä kohden on alle 1 036 dollaria), alempiin keskituloisiin (1 036-4 085), ylempiin keskituloisiin (4 086-12 615) ja korkeatuloisiin (yli 12 615) maihin.

Clemensin tulokset viittaavat siis siihen, että maan pitää kuulua toiseksi ylimpään luokkaan, ylempiin keskituloisiin, jotta maastamuutto alkaisi "luonnostaan" vähentyä.

Tuloksia voi tulkita myös niin, että maastamuutto tulee jatkumaan ja lisääntymään lähivuosikymmenet.

Matalatuloiselta maalta, kuten Burundilta, jonka bkt henkeä kohden on noin 500 dollaria, kestäisi rivakalla kolmen prosentin kasvuvauhdilla saavuttaa 7 000 dollarin taso vasta 89 vuoden päästä. Alemman keskitulon maalta, kuten 2 000 dollarin tasolla olevalta Sambialta, se veisi 42 vuotta.

Vaurastuminen lisää mahdollisuuksia

Clemensin mukaan tutkijoilla on useitakin teorioita vaurastumisen ja maastamuuton välisestä kytkennästä.

On selvää, että taloudellinen vaurastuminen lisää matkustamiseen käytettäviä varoja ja helpottaa maastamuuttoa käsittelevän tiedon leviämistä.

Talouden kohentumisen ja monipuolistumisen on nähty myös vapauttavan ihmiset rakenteista, jotka ovat pitäneet heitä aloillaan, ja rohkaisevan ulkopuolisia maita antamaan viisumeita köyhän maan asukkaille.

Ja väestön nuortumisenkin on todettu edistävän liikkuvuutta ja sen myötä maastamuuttoa.

Maahanmuutto otettava agendalle

Clemensin mukaan kehitysyhteistyötä ei pitäisi enää harjoittaa siksi, että sillä vähennettäisiin maahanmuuttoa, vaan hallittu siirtolaisuus olisi otettava osaksi kehitysyhteistyön agendaa.

Kehitysmaiden näkökulmasta työskentely vauraassa maassa on sijoitus, josta saadaan rahat takaisin perheelle tai suvulle lähetetyn käteisen muodossa. Rahalähetysten arvo on vähintäänkin kolme kertaa niin suuri kuin kaikki kehitysyhteistyövarat yhteenlaskettuna.

Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta.

"Emme saa ajatella, että rajojen yli liikkuminen on normaalia vauraalle kansainväliselle eliitille, mutta epäonnistumisen merkki köyhille", Clemens summaa.