Uutinen

Köyhän pienviljelijän paras kaveri on vahva järjestö

Haikossa pidetyn kansainvälisen maatalousseminaarin keskeinen viesti oli, että vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi - köyhyyden ja nälän puolittamiseksi - pienviljelijöiden on kasvatettava poliittista voimaansa.
Sanna Jäppinen
20.10.2004

 

  Kuva: Mike Muleba FOSUPista. (Kuvaaja: Tuomo Tarvas)
Sambialaisesta Mike Mulebasta seminaarin parasta antia oli tukijamaiden tavoitteiden kuuleminen.

Maailman kauppajärjestöllä (WTO) riittää arvostelijoita, mutta erityisen paljon on kyseenalaistettu maatalouskaupan sopivuutta järjestön toimialaan. Kyse kun on kauppaa suuremmasta asiasta: ruokaturvasta eli miljardien ihmisten jokapäiväisestä leivästä, jonka tuottaa pääasiassa pienviljelijä.

Kehitysmaan pienviljelijälle suurin globalisaation seuraus lienee se, että edes omille markkinoille ei tahdo enää mahtua. Perinteisesti torilla tai tienpenkereellä kaupatun hedelmän voi nyt ostaa edullisemmin viereisestä supermarketista, joka saattaa hankkia tuotteen naapurimaasta tai toiselta mantereelta.

Maatalouden globalisaatioon pyrittiin löytämään uusia ratkaisuja ulkoministeriön, maa- ja metsätalousministeriön ja MTK:n Porvoon Haikossa 18.-19. lokakuuta järjestämässä seminaarissa. YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamista jouduttavan maatalouspolitiikan suuntaviivoja oli pohtimassa virkamiehiä, tutkijoita ja järjestöaktiiveja ympäri maailmaa, erityisesti Suomen kehitysyhteistyömaista Tansaniasta, Mosambikista, Sambiasta, Etiopiasta, Nicaraguasta ja Vietnamista.

WTO:n ajamaa maatalouskaupan vapauttamista ei seminaarissa tuomittu, mutta aikatauluun kaivattiin joustoa: vapauttamisen on tapahduttava eri vauhdilla eri alueilla, sillä maataloudessa ei voida hypätä tiettyjen kehityskulkujen yli.

Pääsanomaksi nousi maaseudun ongelmien tarkasteleminen kokonaisuutena ja paikallisista lähtökohdista. Muutokset kauppapolitiikassa johtavat väistämättä myös rakenteellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin: tilakoot kasvavat, hankintaketjut muuttuvat, osa pienviljelijöistä siirtyy maaseudun palkollisiksi, osa työttömiksi kaupunkeihin. Maatalouspolitiikan olisi siis kuljettava käsi kädessä sosiaalipolitiikan kanssa.

Jos pienviljelijä aikoo muuttuvassa maailmassa ammatissaan pysyä, on hänen parannettava tuotteidensa laatua, luotava yhteydet kauppaketjuihin, kuljetettava tuotteensa tuoreena myyntiin, tunnettava lainsäädäntöä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin... Liki mahdoton yhtälö yksittäiselle viljelijälle, mutta hieman realistisempi, jos tukea ja koulutusta saa viljelijöiden yhteenliittymältä.

Viljelijäjärjestöjä tarvitaan - mutta millaisia?

 

Kuva: Antonio Toleva UNACista. (Kuvaaja: Tuomo Tarvas)
Mosambikilainen Antonio Toleva olisi kaivannut seminaariin enemmän keskustelua kaikkein köyhimipien pienviljelijöiden asemasta.
 

Monen heikon lyöttäytyminen yhteen ei vielä takaa vahvaa ryhmää, muistutettiin seminaarissa. Järjestöltä vaaditaan itsenäisyyttä, poliittista osallistumista ja taloudellisesti kestävää toimintaa.

Seminaariin osallistunut Mike Muleba työskentelee Sambiassa FOSUPissa, paikallisten viljelijäyhdistysten verkostossa. Myös Kepa on mukana FOSUPin työssä.

"Taloudellisen itsenäisyyden ja taloudellisesti kestävän toiminnan vaatimus järjestöltä on mahdotonta maissa, joissa hallituksenkaan toiminta ei ole kestävällä pohjalla, ja valtion tuloista suuri osa saadaan ulkomaisilta avustajilta. Viime aikoina ongelmana on ollut myös se, että monia ulkomaisia kansalaisjärjestöjä ei enää kiinnosta maatalous, vaan esimerkiksi hiv/aids-projektit", Muleba arvioi. "Poliittista valtaa meillä kuitenkin on, ja itsenäisyydestä puhuisin mieluummin oikeutena päätöksentekoon ja mielipiteiden ilmaisuun."

Pienviljelijät ovat onnistuneet kasvattamaan poliittista painoarvoaan Sambiassa muun muassa vuotuisen viljelijäfoorumin avulla. "Olemme viiden vuoden aikana institutionalisoineet foorumin aseman. Viljelijät itse organisoivat kokoontumisen, isännöivät sitä ja päättävät siellä käsiteltävistä teemoista. Tärkeä saavutus on se, että viljelijät jakavat tietojaan keskenään. Loppuraportti lähetetään hallitukselle. Mukana on myös ministereitä ja alueellisia päättäjiä vastaamassa suoraan viljelijöiden kysymyksiin."

Mosambikista saapunut, Kepan kumppanijärjestö UNACia edustanut Antonio Tovela muistuttaa puolestaan pienviljelijäjärjestön roolista maaseutuväestön kokonaistilanteen parantajana.

"Ruokaturva on äärimmäisen tärkeä osa-alue esimerkiksi hiv/aids-kriisiä ratkottaessa. Jos köyhillä on syötävää, riski ajautua tartunnalle alttiisiin tilanteisiin vähenee huomattavasti. Myös jo sairastuneille riittävä ravinto on olennaista", Tovela huomauttaa.

Likeistä yhteistyötä tehdään muun muassa naisfoorumin kanssa. "Naisviljelijöitä on paljon, mutta heitä on vaikea saada mukaan järjestön toimintaan. Perinteiset roolit miesten ja naisten välillä vaikuttavat myös siihen, että sukupuolille erikseenkään suunnattu toiminta ei välttämättä johda toivottuihin vaan pikemminkin päinvastaisiin tuloksiin. Naiset joutuvat esimerkiksi kurssien jälkeen hoitamaan kotona samat velvollisuudet kuin aina ennenkin eli tekemään kaksinkertaisen työmäärän."

Tovela oli tyytyväinen seminaarissa käytyyn keskusteluun viljelijäorganisaatioiden tärkeästä roolista, mutta jäi kaipaamaan pienviljelijä-termin tarkempaa määrittelyä.

"Esimerkiksi meillä on jäseninä kaikkein köyhimpiä viljelijöitä, mutta monissa maissa yhdistyksissä saattaa olla esimerkiksi lähinnä keskituloisia viljelijöitä."