Uutinen

Korruptiotutkimus pysäytti vedenpuhdistamohankkeen Thaimaassa

Kaakkois-Aasian suurimman jätevedenpuhdistamon rakentaminen Bangkokin itäpuolelle on lopetettu korkea-arvoisten poliitikkojen ja virkamiesten korruptioepäilyjen vuoksi.
Timo Kuronen
3.3.2003

Aasian kehityspankin lainoittama hanke ehti lähes valmiiksi ja rahaa siihen paloi noin puoli miljardia euroa.

Thaimaan ympäristö- ja luonnonvaraministeri Praphat Panyachartrak kertoi helmikuun lopulla, että hallitus on päättänyt keskeyttää Klong Daniin rakenteilla olevan jättimäisen jätevedenpuhdistamon rakentamisen, koska hanketta tutkinut sisäministeriön komitea on löytänyt todisteita vakavista väärinkäytöksistä. Seuraavana päivänä pääministeri Thaksin Shinawatra julisti, että hanketta ei jatketa, vaan se jää monumentiksi. Jättipuhdistamo voidaan korvata kahdella pienemmällä Chao Phraya –joen molemmin puolin rakennettavalla laitoksella.

Ministerit kertoivat, että pääsyy jo 95-prosenttisesti valmiiksi ehtineen hankkeen keskeyttämiseen on se, että rakennuskonsortio on valehdellut vuosikausia. NVPSKG-yhteenliittymä ei ilmoittanut, että yksi sen jäsenistä, brittiläinen North West Water International, oli vetäytynyt hankkeesta juuri ennen rakennussopimuksen allekirjoitusta vuonna 1997. North West Waterin piti hoitaa puhdistamon toimintaa sen valmistuttua. Sopimus yrityksen kanssa irtisanotaan välittömästi eikä sille makseta sen vaatimia lisärahoja. Valtio on käyttänyt hankkeeseen jo 20 miljardia bahtia (nykykurssilla noin 0,45 mrd euroa).

Tutkimuskomitean mukaan myös saastevalvontaviranomaisen korkein johto oli juonessa mukana. Virkamiehet on nyt siirretty syrjään odottamaan jatkotutkimuksia. Lisäksi neljä vuosina 1997-98 vaikuttanutta ministeriä on ollut joko puhdistamon maakauppoihin tai rakennussuunnitteluun liittyvien yritysten osakkaina. Vuonna 1998 viranomaiset päättivät rakennuttaa kahden pienemmän puhdistamon sijasta yhden suuren noin 30 kilometrin päähän Bangkokista – kustannusarvio nousi yhdessä yössä 13:sta 23 miljardiin bahtiin. Pelkästään uuden sijaintipaikan maan lunastuksesta valtio maksoi ministerin yritykselle moninkertaisen ylihinnan eli lähes 2 miljardia bahtia.

Kustannukset kaatuvat veronmaksajille


Klong Danin epäselvyydet eivät ole uutinen kansalaisjärjestöille ja paikallisasukkaille, jotka ovat vastustaneet puhdistamohanketta ankarasti. He vetosivat jo vuonna 2000 Aasian kehityspankkiin (ADB), että sen tulisi keskeyttää myönnetyn lisälainan maksatus korruptioepäilyjen ja hankkeen ympäristövaikutusten vuoksi. Pankin johtokunta kertoi ymmärtävänsä huolet, mutta kertoi samalla vastuun hankkeesta olevan Thaimaan hallituksella. ADB oli myöntänyt lainaa jo 230 miljoonaan dollaria eli noin kolmanneksen kokonaiskustannuksista.

Vuonna 2001 hankkeen kriitikot saivat tukea Thaimaan senaatilta eli parlamentin ylähuoneelta, jolloin yli puolet sen 200 jäsenestä vaati ADB:n vetäytyvän hankkeesta, joka johtaa paikallisten ihmisten elinkeinojen ja alueen omavaraisen talouden tuhoutumiseen. Heidän mukaansa puhdistamon puolen miljoonan kuution päivittäiset vesipäästöt ja teollisuusjätevesien tuomat raskasmetallit tuhoaisivat rannikkomatalikon simpukanviljelyn, joka on tuhansien klongdanilaisten pääelinkeino.

Klongdanilaisten sinnikäs painostus johti siihen, että ADB teetti vuonna 2002 historiansa ensimmäisen itsenäisen tarkastuksen omasta lainanannostaan – järisyttävä tulos oli, että pankin virkamiehet olivat rikkoneet kuutta pankin omaa periaatetta liittyen muun muassa ympäristövaikutuksiin, kansalaisten kuulemiseen ja kustannusten ylittymiseen.

Nyt lopultakin myös Thaimaan hallitus on tehnyt johtopäätöksensä ja Klong Danin jätevedenpuhdistamo jäänee surullisenkuuluisaksi esimerkiksi poliitikkojen, virkamiesten, yritysmaailman ja jopa alueellisen kehityspankin korruptiokytkennöistä. Pääministeri Thaksinin päätöstä pysäyttää hanke ollaan myös luonnehdittu poliittiseksi: koska korruptiosyytettyjen listalla ovat muiden puolueiden tunnetut poliitikot, Thaksin voi käyttää tilannetta oman puolueensa suosion kasvattamiseen. Taloudelliset seuraukset kaatuvat joka tapauksessa thaimaalaisten veronmaksajien niskoille. Uutta käyttöä puhdistamokolossille ollaan toki suunniteltu: siitä voisi kehittää merimuseon tai merellisen tutkimuskeskuksen.