Uutinen

Kondomin pelko syvässä

Sambian naiset taistelevat aidsia vastaan monin keinoin.
Esa Salminen
4.12.2002

Romanttinen uskollinen rakkaus kumppania kohtaan, sielun perimmäisiä sopukoita raastava rakastuminen ja turvallinen tasainen rakastaminen ovat lujasti nivoutuneet ajatteluumme. Ne ovat kulttuurisia ilmiöitä, myöhään keksittyjä humanistien ja runoilijoiden päiväunia, joita Sambiassa näkee televisiosta silloin tällöin. Niille vähän hymyillään, mutta ei kyseenalaisteta. Ei niitä myöskään automaattisesti oteta osaksi omaa olemista. Eteläisessä Afrikassa rakkaus, naimisissa olo ja uskollisuus ovat toisenlaisia.

Isoimpien kaupunkien muurien ulkopuolella moniavioisuus kukoistaa, vaikka jotkut sambialaiset naisasianaiset kurtistavat kulmiaan. Paheksunta yltää niin pitkälle, ettei oman miehen anneta ottaa nuorempaa vaimoa. Se, että miehellä on liiton ulkopuolisia tyttöystäviä ei ennen häirinnyt puheeksi asti, nykyään se häiritsee sen verran, että vaimot vaativat miestensä käyttävän kondomia harharetkillään. Koska tähän ei voi aina luottaa, osa vaatii kondomia nykyään kotonakin.

"Eivät kuitenkaan monet, sillä kotona halutaan olla luonnollisesti, ja naisetkin puhuvat siitä, ettei sadetakki päällä voi mennä suihkuun", kertoo Sambian itäprovinssissa vapaaehtoistyötä tekevä Misozi Zulu. Hän ja muut naisjärjestöjen aktiivit puhuvat peltometsäviljelystä, ravitsemuksesta sekä aidsista oikean työnsä, maanviljelyn, ohella. Tuhansien vapaaehtoisten joukossa vajaa kymmenen saa palkkaa kehityksestä. Hanketta tukevat Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen opiskelijat.

Ei muuta tekemistä

Aidsista on viime vuosina tullut yhä läpileikkaavampi osa maaseudun elämää ja kuolemaa, samoin kuin lähes kaikkia hankkeita joita täällä toteutetaan. Rikkinäisiä perheitä ja orpoja alkaa olla niin paljon, että aidsin sanotaan olevan yksi suurimmista syistä myös eteläisen Afrikan tämänhetkiselle ruokakriisille. Jos viljelijät ovat sairaita tai kuolevat kesken satokauden, kärsii tuottavuus ja kaikille jää nälkä.

Seksuaalisuus on iso ja luonnollinen osa elämää Sambiassa. Kollegani vitsailee, että kun kylissä ei monesti ole sähköä eikä pimeän tullen juurikaan tekemistä, keskittyvät ihmiset pitkälti luonnolliseen ajanvietteeseen kotien pimennossa. Lapset nukkuvat samassa huoneessa vanhempien kanssa, ja vaikka vanhemmat yrittävätkin häveliäästi toimia salassa, oppivat lapset jo hyvin nuorina kukkien ja mehiläisten salat.

"Nykyään täytyykin kertoa lapsille niin aikaisin kuin mahdollista seksistä, aidsista ja turvallisuudesta", kerrotaan kylässä lähellä Kateten kaupunkia. Lapset istuvat äitien syleissä ja ihmettelevät hiljaa kun keskustelemme kyläläisten kanssa siitä mikseivät miehet halua käyttää kondomeja.

Ei banaania kuorineen

"Niin kauan on nyt valistettu, että kaikki kyllä tietävät mikä aids on ja miten siltä voi suojautua", kertoo Misozi Zulu. "Mutta miesten asenne on ongelmallinen; ennakkoluulot ja pelot ovat syvässä." Kondomi ei tunnu luonnolliselta ja häiritsee mielihyvää, sanovat monet. Toisten mielikuvitus laukkaa kovempaa ja kylissä kuulee tarinoita kondomien mukana leviävästä viruksesta, joka vie mieskunnon.

"Banaania ei voi syödä kuorineen eikä sadetakki päällä sovi mennä suihkuun", perustelee nuori mies, ja hymyilee hiukan häpeillen. Mietin mistä myytti tulee, sillä en ole nähnyt Sambiassa yhtä ainutta sadetakkia.

Yksi erikoisimmista huhuista kertoo, että kondomi voi käytettäessä imeytyä naisen sisään ja viedä osan peniksestä mukanaan. Tämä taitaa olla sukua vanhalle uskollisuutta varjelevalle tavalle "lukita" tyttäret ja vaimot. Suvun tarkkaan varjelemilla riiteillä nainen voidaan tarinan mukaan lukita siten, ettei kukaan voi harrastaa seksiä hänen kanssaan, tai oikeus voidaan rajata vain aviomiehelle.

Jos lukittu nainen harhailee toisiin sänkyihin, tai jos kuriton tytär vietellään pahoille teille, jää mies kiinni kesken toimituksen. Ainoastaan lukitusmekanismin tietävä sukulainen voi tästä pinteestä pelastaa, ja kiinni jäänyt joutuu väistämättä maksamaan korvauksia suvun miehille.

Uudet taktiikat

Uskomuksen voima piilee siinä, että huhut lukitsemista leviävät nopeasti ja osaltaan hieman hillitsevät monien kumppanien pitämistä. Vanhat tarinat eivät ole enää riittävän voimakkaita, joten uskollisuuden ja turvallisuuden puolesta kampanjoidaan nykyään voimallisemmin.

"Ennen valistus keskittyi pidättäytymiseen. 'Jos ei harrasta seksiä, ei tule sairaaksi' oli logiikka vielä jokin aika sitten", kertoo Zulu. Edelleen pidättäytyminen on ensimmäinen strategia useimmissa ehkäisykampanjoissa. "Kondomit ovat kuitenkin nykyään joka paikassa - radiosta kirkkoihin - ja klinikoilta niitä saa ilmaiseksi niin paljon kuin jaksaa kantaa", Zulu naurahtaa.

Hautajaisissa surevalle kansalle kerrotaan että vainaa on kuollut aidsiin, ja että jos tämä olisi käyttänyt kondomia, olisi hän vielä elossa. Vielä kymmenisen vuotta sitten aids oli tabu ja ihmisten sanottiin kuolleen keuhkotautiin tai noituuteen mieluummin kuin aidsiin. "Nykyään kaikki tietävät, jos joku kuolee aidsiin, eikä asiasta enää jakseta hurskastella ja valehdella", kertoo Zulu.

Valistuksessa ja muistuttelussa käytetään keskusteluja ja draamaa. "Näytelmät ja vertauskuvat ovat tärkeitä afrikkalaisille, ja niitä käytetään paljon kylissä. Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä viestiä viihteen keskeltä, joten lopuksi asiat sanotaan myös suoraan", kuvaavat kylien vapaaehtoiset.

Nuorten keskuudessa uusien tartuntojen määrä ei enää kasva vuosittain, mikä onkin ainoa valopilkku synkässä aids-todellisuudessa. Useimmin siteeratun tiedon mukaan noin kaksikymmentä prosenttia Sambian seksuaalisesti aktiivisesta väestöstä kantaa HI-virusta tai sairastaa aidsia. Taudin leviämistä edistää vapaahko seksuaalinen toiminta, tietämättömyys ja välinpitämättömyys. Virusta voi kantaa pitkään tietämättään, ja tiedon jälkeenkin jotkut katkeroituvat ja jatkavat taudin levittämistä. "En halua kuolla yksin, joten jatkan istuttamista", kuvailee nuori mies aika yleistä ikätovereidensa asennetta.

"Kondomin käyttö tarkoittaa että rakastat toista niin paljon, että haluat suojella hänen elämäänsä", kertoo reggaerappari Shaggy televisiossa ja radiossa. "Kohtalo piirtää eteemme polun. Tällä polulla on kuitenkin valintoja, jotka meidän pitää itse tehdä. Käytä kondomia joka kerta kun harrastat seksiä", jatkavat Destiny's Child -yhtyeen Sambiassa huippusuositut kaunottaret.