Kuva:
Shutterstock
Uutistausta

Kompromissiksi kuihtunut rahoitusmarkkinavero

Kymmenen EU-maan viime viikolla hyväksymä rahoitusmarkkinoiden transaktiovero ei tyydytä ketään.
Christer K. Lindholm
15.5.2014

Kymmenen EU-maan valtiovarainministerit sopivat 6. toukokuuta ottavansa käyttöön rahoitusmarkkinoiden transaktioveron vuoteen 2016 mennessä. Reaktioiden perusteella kyseessä näyttää olevan tyypillinen EU-kompromissi, joka ei ole oikein kenellekään mieleen.

Kannattajien mielestä sopimus vesittää komission alkuperäisen ehdotuksen, ja myös verotuottojen kohdentamisesta vallitsee epäselvyyttä. Vastustajien mielestä  veron kevytversiokin on kohtuuttoman suuri rasite niin eurooppalaisille pankeille kuin Euroopan taloudelle yleensä.

Kumpikin osapuoli on osittain oikeassa.

Johdannaiskaupan vesitetty verotus

Veron kannattajien kritiikki kohdistuu kahteen pääkohtaan: johdannaiskaupan verotuksen epämääräisyyteen ja verotuottojen kohdentamiseen liittyvään epävarmuuteen. Ensin mainittu on ratkaisevan tärkeä transaktioveron tuoton kannalta; ennen vuoden 2008 rahoitusmarkkinakriisin puhkeamista johdannaisten pörssikaupan arvo oli noin 40 kertaa suurempi kuin maailman yhteenlaskettu bruttokansantuote.

Päälle tulee vielä pörssin ulkopuolinen niin sanottu OTC-kauppa ("Over The Counter" eli "tiskin yli"), joka samoihin aikoihin oli noin 20-kertainen maailman bruttokansantuotteeseen nähden.

On siis selvää, että tällaisella kaupankäynnin volyymilla pienikin veroprosentti – 0,01 prosenttia komission alkuperäisen ehdotuksen mukaan – tuottaisi varsin muhkeat verotulot. Jos vastaavasti juuri johdannaiskaupan verotus vesittyy kun nyt sovittu transaktiovero pannaan täytäntöön, verotulot tulevat jäämään selvästi odotettua pienemmiksi.

Johdannaisten verokohtelu on tärkeä myös transaktioveron toisen keskeisen tavoitteen eli rahoitusmarkkinoiden vakauttamisen kannalta. Koska johdannaisten avulla on mahdollista "lyödä vetoa" arvopapereiden (tai valuuttojen tai raaka-aineiden tai elintarvikkeiden) tulevista hinnanmuutoksista omistamatta itse arvopapereita, niillä on mahdollista tehdä suuriakin voittoja suhteessa alkuperäiseen sijoitukseen.

Johdannaiskaupan ikävämpi puoli on, että myös tappiot voivat olla huomattavan suuria. Siinä missä esimerkiksi osakekaupassa ei voi menettää enempää kuin on sijoittanut, johdannaiskaupan tappiot voivat olla moninkertaiset sijoitettuun pääomaan nähden.

Menikö reaalitalouden lapsi finanssikeinottelun pesuveden mukana?

Jos transaktioverolla halutaan vaikuttaa rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseen, johdannaiskauppa on avainasemassa. Aivan yksiselitteinen asia ei kuitenkaan ole. Vaikka suurin osa johdannaiskaupasta on tänä päivänä puhdasta keinottelua pikavoittojen toivossa, johdannaisia käytetään edelleen myös alkuperäiseen tarkoitukseensa eli riskeiltä suojautumiseen.

Esimerkiksi keskisuurella vientiyrityksellä, jolla ei ole tuotantoa oman kotimaansa ulkopuolella, ei usein ole johdannaisten lisäksi muita tehokkaita keinoja suojautua valuuttariskeiltä.

Koska millään realistisella veromallilla ei ole mahdollista erottaa hyödyllistä (tai ainakin hyväksyttävää) johdannaiskauppaa hyödyttömästä tai suorastaan vahingollisesta keinottelusta, on  olemassa riski, että reaalitalouden lapsi heitetään ulos finanssikeinottelun pesuveden mukana.

Vaikka spekulatiivisen johdannaiskaupan kutistuminen lisäisikin rahoitusmarkkinoiden vakautta, reaalitaloudessa toimivat yritykset joutuisivat kantamaan osan kustannuksista entistä kalliimman riskienhallinnan muodossa.

Suuret monikansalliset yritykset selviäisivät varmasti tästä taakasta ilman suurempia vaikeuksia, mutta monille pienille ja keskisuurille yrityksille suojautuminen riskeiltä johdannaisten avulla saattaisi sen sijaan käydä ylivoimaisen kalliiksi.

Vakauttaako volyymin supistaminen markkinoita?

Johdannaisten verotukseen liittyvät ongelmat eivät ole ainoa syy epäillä transaktioveron tehokkuutta rahoitusmarkkinoiden vakauttajana. Olemassa olevat tutkimustulokset osoittavat varsin yksiselitteisesti, että arvopaperikaupan transaktiokustannusten nousu johtaa kaupankäyntivolyymien supistumiseen.

Tämän perusteella voi sodottaa, että myös transaktiovero tulee toteutuessaan pienentämään arvopaperikaupan volyymia; onhan yksi veron tavoitteista juuri keinottelumielessä käytävän arvopaperikaupan vähentäminen.

Tilannetta mutkistaa se, että arvopapereiden hintavaihtelut – ja niiden myötä arvopaperisijoituksiin liittyvä riski – ovat riippuvaisia kaupankäynnin volyymista.

Tältä osin tutkimustulokset eivät tosin ole aivan yksiselitteisiä: useimmissa tapauksissa kaupankäyntivolyymien supistuminen joko lisää hintavaihteluja tai ei vaikuta niihin ollenkaan. Sen sijaan on äärimmäisen harvinaista, että kaupankäyntivolyymien supistumisella olisi vakauttava vaikutus arvopapereiden hintoihin.

EU-talous vs. kehitysapu

Tärkeimmäksi argumentiksi veron puolesta nousee siitä saatavat verotulot. Euroopan komission arvion mukaan kymmenen EU-maan hyväksymä veromalli tuottaisi 30-35 miljardia euroa vuositasolla, mitä useimmat komission ulkopuoliset analyytikot tosin pitävät liian optimistisena.

Vaikka transaktioveron tuotto yltäisikin komission arvioon, se ei ole mitenkään päätä huimaava, vain noin kaksi kolmasosaa Suomen valtionbudjetista. Vielä vaatimattomammalta summa näyttää, jos sen suhteuttaa eurooppalaispankkien kriisin aikana aiheuttamiin kustannuksiin: yksin Espanjan pankkisektorin pönkittämiseksi myönnetty 100 miljardin euron tukipaketti olisi niellyt kolmen vuoden verotulot.

Oikein kohdennettuna transaktioveron tuottamilla verotuloilla voisi toki olla suurikin vaikutus. Rahoitusmarkkinoilla pyörivien tähtitieteellisten summien rinnalla 30-35 miljardia euroa vuodessa voi olla pelkkää portsarirahaa, mutta esimerkiksi koko maailman yhteenlaskettuun kehitysapuun (noin 100 miljardia euroa vuodessa) se olisi huikea lisäys.

Valitettavasti toukokuun alussa tehty veropäätös jäi kovin epämääräiseksi myös verotulojen käyttötarkoituksen suhteen, eikä kehitysyhteistyö välttämättä ole etusijalla tilanteessa, jossa yhä useampi EU-maa joutuu kamppailemaan julkisen taloutensa tasapainottamiseksi.

Kuka olisi maksaja?

Entä kenen maksettavaksi transaktiovero lopulta lankeaa?

Transaktioveron kiihkeimpiin vastustajiin lukeutuvan, Britannian valtiovarainministerin George Osbornen sanoin vero ei suinkaan kohdistu pankkiireihin, vaan työpaikkoihin, investointeihin ja eläkkeisiin. Vaikka kyseessä onkin reilusti yliampuva retorinen sutkautus, Osborne ei valitettavasti ole aivan hakoteillä.

Kuten kokemukset pankkiverosta ja vakavaraisuusvaatimusten kiristämisestä ovat osoittaneet, pankit ovat varsin taitavia siirtämään uusia kustannuksia asiakkaidensa kannettavaksi, usein vieläpä ennalta ehkäisevästi.

Tässä yhteydessä kaikki asiakkaat eivät kuitenkaan ole tasavertaisia, vaan suurimman taakan joutuvat kantamaan pankkien kannalta vähemmän tärkeät asiakasryhmät: pienet yritykset sekä ne henkilöasiakkaat jotka, erään tunnetun pankinjohtajan sanoin, eivät tuo pankkiin muuta kuin hiekkaa pankkisalin lattialle.

Ei ole mitään syytä olettaa, että pankit toimisivat toisin transaktioveron aiheuttamien lisäkustannusten suhteen. Tämä tekisi hallaa erityisesti pankkirahoituksesta riippuvaisille pienyrityksille, joilla on pankkien antolainauksen kiristymisestä johtuen muutenkin vaikeaa saada tarvitsemaansa rahoitusta.

On tartuttava tulonjakoon

Rahoitusmarkkinoiden transaktioverolla on kieltämättä suuri symbolinen merkitys. Finanssikeinottelun hillitsemiseksi ja rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseksi se on kuitenkin kovin epätarkka ase, jolla helposti osuu varsinaisen kohteen sijasta viattomiin sivullisiin.

Verotulojen lähteenä transaktioverolla voi toki olla merkitystä, mutta sen aiheuttamia suoria ja epäsuoria kustannuksia vastaan punnittuna veron nettotuotto jäänee parhaassakin tapauksessa melko vaatimattomaksi. Tämä ei tietenkään tarkoita, että transaktioverosta pitäisi luopua, mutta liikoja siitä ei kuitenkaan kannata odottaa.

Viime kädessä säännöllisin välein toistuvat rahoitusmarkkinakriisit johtuvat siitä, että maailman rahoitusmarkkinoilla liikkuu aivan liian paljon rahaa reaalitalouden investointitarpeisiin nähden.

Tämä taas johtuu siitä, että yhä suurempi osa maailman tuloista ja varallisuudesta on viimeisen 20-30 vuoden aikana keskittynyt yhä harvempien käsiin. Yleensä superrikkaat eivät nimittäin kuluta kuin suhteellisen pienen osan tuloistaan, ja lopulle on sitten löydettävä sopivia sijoituskohteita globaalin finanssitalouden suuresta kasinosta.

Jos aidosti halutaan vakauttaa rahoitusmarkkinoita ja ehkäistä uusia kriisejä, pitää ryhtyä radikaaliin tulojen ja varallisuuden uusjakoon verotuksen ja tulonsiirtojen avulla. Mutta se onkin sitten huomattavasti haastavampi projekti kuin transaktioveron toteuttaminen pienellä porukalla.