Uutinen

Kirkon Ulkomaanavulta 500 000 mk afganistanilaisten auttamiseen

Aija Lintula
2.10.2001

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on tehnyt päätöksen avustaa Afganistanin kriisin uhreja Afganistanissa, Pakistanissa ja Iranissa yhteensä 500 000 markalla. Kolmen vuoden kuivuus ja epävarma poliittinen tilanne vaikeuttavat myös pakolaisongelmaa.

Arvioiden mukaan Afganistanista on siirtynyt naapurimaihin viime vuosina yli 3,5 miljoonaa ihmistä, ja pelko sodasta lisää pakolaisten määrää edelleen. Ihmiset pakenevat myös Afganistanin sisällä kaupungeista maaseudulle.

Kirkon Ulkomaanavun yhteistyökumppanina toimii Afganistanissa ja Pakistanissa sen norjalainen sisarjärjestö Norjan Kirkon Ulkomaanapu (NCA), joka on toteuttanut alueella laajaa kuivuudentorjuntaohjelmaa. KUAn yhteistyökumppaneilla on alueella yhteensä yli paikallista 1 500 työntekijää.

Koska NCA:lla on valmiit kanavat muun muassa ruuan jakamiseen, tekee se yhteistyötä Maailman elintarvikeohjelman WFP:n kanssa. Pakistanin ja Afganistanin raja-alueen pakolaisille jaetaan ruokaa, telttoja ja lääkkeitä.

Pakolaisleireillä yhteistyötä tehdään YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa. Norjan Kirkon Ulkomaanapu vastaa pitkälti leirien vesihuollosta ja sanitaatiosta.

Työskentely Afganistanin sisällä on tällä hetkellä hankalaa, mutta NCA:lla on valmius laajentaa avustustoimintaa myös maan sisällä, mikäli poliittinen tilanne helpottuu. Tärkeä avustusalue on Kabulin kaakkoispuolella sijaitseva Lowgar.

Iranissa Kirkon Ulkomaanavun yhteistyökumppanina toimii Lähi-idän kirkkojen neuvosto MECC, jolla on alueella paljon erilaisia sosiaalisia ohjelmia. Sillä on myös valmiit avustuskanavat muun muassa ruoka-avun jakamiseen. Ohjelma toimii Iranin koillisosissa Khorasanin maakunnassa.

Iranissa on yli 1,5 miljoonaa afgaanipakolaista.

"Meidän on varauduttava myös siihen, että suunnitelmat muuttuvat poliittisen tilanteen muuttuessa. Harkitsemme myös lisäavun lähettämistä, mikäli siihen ilmenee tarvetta. Iranin ja Pakistanin lisäksi selvitämme avustusmahdollisuuksia Tadzhikistanin ja Uzbekistanin puolella", kertoo Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun suunnittelija Helena Manninen-Visuri.

Yhteensä Kirkkojen katastrofiapu ACTin - johon Kirkon Ulkomaanapu kuuluu - Afganistanin avustusohjelman budjetti on 44 miljoonaa markkaa.

Lisätietoja asiasta antavat Kirkon Ulkomaanavun suunnittelija Helena Manninen-Visuri, puh. (09) 1802 386 tai 040 766 3542 ja ulkomaantyön päällikkö Leo Siliämaa, puh. (09) 1802 396 tai 040 512 8938 sekä tiedottaja Riitta Saarinen, puh. 1802 459. Digikuvia voi kysyä tiedotuksesta Aija Lintulalta, puh. 1802 391.


Kirkon Ulkomaanavun avustustilit ovat: Sampo 800018-223340 ja Merita 206638-3874 merkinnällä "Afganistan". Lahjoituspuhelimen numero on 0700-88600 (20 mk + pvm) tai 0700-88300 (60 mk + pvm) Internet-lahjoituksen voi tehdä osoitteessa www.evl.fi/kua.