Pienlaina ei ehkä nosta pienyrittäjää köyhyydestä, mutta helpottaa elämää, sillä pankkipalvelut ovat peruspalveluja ja tärkeitä itsessäänkin.
Kuva:
Lorenzo Codacci
iStockphoto
Uutistausta

Kirja: Mikrolainat eivät vähennä köyhyyttä

Mikrorahoituksen merkitys piilee siinä, että ne tarjoavat pankkipalveluja miljoonille pankkien ulkopuolisille, kehutaan tuoreessa kirjassa. Köyhyydestä ne eivät näytä ihmisiä silti juuri nostavan — ainakaan enää.
Esa Salminen
10.1.2012

Mikrolainoitus on hyvästä, sanotaan, koska se vähentää köyhyyttä ja auttaa erityisesti kehitysmaiden naisia.

Tämä ei tuoreen kirjan mukaan pidä paikkansa, vaan järjestelmän hyödyt piilevät muualla: mikrorahoitus tarjoaa kaivattuja palveluja miljoonille köyhille ympäri maailman.

Se on pääsanoma David Roodmanin tuoreessa "Due Diligence: An Impertinent Inquiry Into Microfinance" -tietokirjassa.

"Nykyisen todistusaineiston mukaan paras arvio mikrolainojen keskimääräisestä hyödystä asiakkaidensa köyhyyteen on nolla", Roodman kirjoittaa ajatushautomo CGD:n (Centre for Global Development) julkaisusarjaan tekemässään lyhennelmässä.

Satunnaisotannalla tehtyjen vertailevien tutkimustensa pohjalta Roodman päätyy toteamaan, että väärässä ovat niin mikrolainojen puolesta varauksetta liputtavat tahot kuin ne, jotka maalavat synkkiä velkavankeuden piruja lainoitusohjelmien seinille.

"Se ei ole ihmeparannus köyhyydestä, eikä se ole finanssimaailman vastine tupakoinnille", Roodman sanoo. Sen sijaan maalaisjärjen mukainen vastaus näyttää vastaavan todellisuutta: luotto on hyväksi kohtuudella ja huonoksi liiallisuuksiin mennessään

Roodman haluaa kirjallaan rauhoittaa maailmalla käytävää kiivasta debattia mikrolainojen autuudesta tai kauheudesta ja antaa mikrorahoitusta tarjoaville kehitystoimijoille neljä suositusta. Heidän tulisi Roodmanin mukaan:

  • välttää kaikista köyhimpien lainoittamista, koska se lisää riskejä jo nyt hyvin riskialttiiseen elämään
  • tukea ohjelmien kehittämistä kohti säästöohjelmia, vakuutuksia ja rahansiirtoja
  • etsiä tapoja käyttää tietotekniikkaa turvallisempien ja joustavampien rahoituspalvelujen takaamiseksi 1980-luvulla kehitettyjen matalan teknologian mikrorahoitusohjelmien tilalle
  • valmistautua mikrorahoituksen — ja erityisesti mikrolainoituksen — tuen vähentämiseen, koska laaja rahoitus kasvattaa kuplia.

Finanssipalvelut hyviä sinänsä

Ennen kuin mikrolainoittajat marssivat köyhien maiden markkinoille, köyhien olot olivat kurjemmin. Mikrorahoitussäätiö Fincan johtaja Rupert Scofield kuvailee blogissaan, kuinka koronkiskurit — eräänlaiset kehitysmaiden vippilainaajat — kulkivat köyhien maiden toreilla toisella olkapäällään repullinen käteistä, toisessa kädessä revolveri. Pahimmillaan lainoista joutui maksamaan 10 prosentin päiväkorkoja.

Siihen nähden pienkorkoiset pienlainat ovat varmasti tuntuneet autuaallisilta. Vaikka Roodman ei huomannut pienlainojen vaikuttavan köyhyyteen, on hänestä rahoituspalveluiden tarjoaminen yhä laajemmalle joukolle jo kehitystä sinänsä.

Hän siteeraa tunnettua kehitystaloustieteilijää ja filosofia Amartya Seniä, jonka mukaan kehityksessä on ennen muuta kyse vapauksien laajentamisesta, jolloin ihminen voi suuremmin päättää elämänsä kulusta.

Jos on vaikkapa enemmän rahaa, voi valita korkeamman kouluttautumisen, mikä voi taas johtaa korkeampiin tuloihin. Finanssipalvelut keskimäärin lisäävät ihmisten taloudellisia vapauksia, vaikka velkaantuminen voikin niitä joissain tapauksissa rajoittaa.

Kun ottaa huomioon, että valtaosa maailman köyhistä elää ilman pankkipalveluja, ovat mikrofinanssipalvelut eittämättä askel parempaan suuntaan. Lainat eivät ole tähän ainoa vaihtoehto, Roodman muistuttaa: yhtenä uusimmista rahoitusaalloista on esimerkiksi piensäästämisen edistäminen. Myös maailman tunnetuin mikrolainoittaja, nobelisti Mohammed Yunusin perustama bangladeshilainen Grameen-pankki on nykyään enemmän säästämis- kuin lainoituslaitos.

Roodman esittää, että mobiiliteknologian avulla myös perinteisiä pankkipalveluita voitaisiin tarjoa yhä laajemmalle joukolle ihmisiä.

Odottamattomia kuplia

Teollistumista ja yrittämistä on pidetty köyhyyden poistamisessa avainasemassa. Se lienee yksi syy mikrolainojen vetovoimaan.

Tässäkin käytäntö on osoittanut nurjat puolet, kirjoittaa Roodman. Ylivelkaantuminen on aito riski, ja niin kuin kaikessa lainoittamisessa, myös mikrolainoittamisessa kuplien mahdollisuus on olemassa. Marokossa, Pakistanissa, Nicaraguassa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Intian Andhra Pradeshin osavaltiossa tällaisia on viime aikoina puhjennut.

Oletus siitä, ettei mikrolainoissa voi olla mitään vikaa, on Roodmanin mukaan itse asiassa kasvattanut tällaisia kuplia.

Kaksi koulukuntaa

Roodmanin kirja on osa keskustelua, jota maailmalla käydään pienlainoituksen puolesta ja sitä vastaan. Pahimmillaan tähän entiseen lempilapseen on yhdistetty ylivelkaantuneiden intialaisnaisten itsemurhia.

Menestystarinoitakin toki on, mutta ne ovat Roodmanin mukaan käytännössä aina laadullisia todisteita, mahdollisesti yksittäistapauksia, joita ei voida yleistää koskemaan koko järjestelmää, saati maailmaa. Harvinaiset taloustieteelliset tutkimukset aiheesta on Roodmanin mukaan sittemmin todettu epäluotettaviksi.

Mikrorahoitussäätiö Fincan Rupert Scofield piti Roodmanin väitteitä todisteiden kaunistelusta, liioittelusta tai tarkoitushakuisuudesta kuitenkin väärinä.

"Olen oppinut istumaan hiljaa, kun ihmiset väittävät, että me toimijat olemme liioitelleet mikrorahoituksen merkitystä köyhyyden poistamisessa — että se ei voi yksinään vetää ihmisiä köyhyydestä, ei voimaannuta naisia ja niin edelleen", Scofield kommentoi blogissaan osallistuttuaan Roodmanin kirjan julkistustilaisuuteen.

"Ongelmani on, että tiedän mikrorahoituksen pystyvän näihin asioihin ja että tärkeintä ei ole se, kuinka köyhä ihminen on, vaan se, kuinka päättäväinen tämä on noustakseen köyhyydestä."

Jos Finca olisi 25 vuotta sitten toiminut Roodmanin suositusten mukaisesti, olisi moni menestystarina jäänyt kertomatta. Scofieldin mukaan tilanne oli toisenlainen mikrorahoituksen "kulta-ajalla", kun ensimmäiset mikrolainat annettiin yhteisöjen yritteliäimmille ihmisille, jotka saivat aikaan huimia voittoja lainoillaan.

"Kun David [Roodman] saapui mikrorahoituksen kentälle, mikrolainoja oli helppo saada ja ne houkuttelivat yhä marginaalisempia yrittäjiä, joiden yritykset taistelivat entistä tiukemman kilpailun ja laskevien tuottojen kanssa. Hän luonnollisesti — mutta virheellisesti — päätteli, että me olimme liioitelleet menestystarinoitamme."

Mistä mikrolainahuuma syntyi?

Kiittävässä kirja-arviossaan brittilehti Guardian puolestaan olisi toivonut, että Roodman olisi pohtinut, miksi mikrolainat pääsivät nousemaan sellaiseen asemaan kuin ne pääsivät. Roodman kyllä mainitsee kirjassaan, että ne vetoavat sekä poliittiseen oikeistoon (joka toivoo, että kehitysapu olisi yksityishenkilöiden antamaa vapaaehtoista laina-apua) että vasemmistoon (joihin taas vetoaa naisten tukeminen).

Tämä ei kuitenkaan lehden mukaan vielä riitä selittämään, miksi perusteettomista väitteistä tuli niin voimakkaita ja kyseenalaistamattomia. Syyn löytyminen on tärkeää, jotta voitaisiin nykyistä paremmin ymmärtää kansainvälisiin kehitystoimiin vaikuttavaa rahan ja vaikutusvallan monimutkaista verkkoa.

Arvostelun jälkeen Guardianin kommenttipalstalla kirjailija Roodman yrittikin niin tehdä.

"Hypen ongelma kulkee läpi koko hyväntekeväisyys- ja kehityskentän, ja on yksi syy muotivillityksille", Roodman kirjoittaa. "Mutta mikrorahoituspuhe nousi erityisen suurille kierroksille muutamastakin eri syystä."

Vasemmistoon ja oikeistoon vetoamisen lisäksi tarinat yrittämisestä ja luotoista ovat olleet omiaan vetoamaan menestyneisiin hyväntekijöihin — filantrooppeihin —, jotka ovat luoneet omaisuutensa yritystoiminnan avulla.

"Mielikuvitusmaailmassa lainan tuottamat mahdollisuudet ovat loputtomat. Mutta toisaalta — ja tämä ansaitsee kunnioitusta — mikrorahoitus kasvoi todellisessa maailmassa ilmiömäisesti. Miljoonat ihmiset osallistuvat järjestelmään vapaaehtoisesti. He eivät voi kaikki olla väärässä. Ja siksi mikrorahoitustoiminta on niin tunnettua kaikkialla."