Uutinen

Kiinalta Kongolle jättilaina infrastruktuurin kohentamiseksi

Kiina on myöntänyt Kongolle viiden miljardin dollarin lainan muun muassa kaivosteollisuuden kunnostamiseen.
Sanna Jäppinen
21.9.2007

Kiina on on myöntänyt tähän mennessä suurimman yksittäisen lainansa Afrikan valtiolle: viisi miljardia dollaria (3,6 miljardia euroa) Kongon demokraattiselle tasavallalle, Reuters uutisoi. Keskeisenä tavoitteena on kohentaa maan kaivosteollisuutta, joka on pahasti rempallaan sisällissodan jäjiltä.

Ensi vaiheessa rahaa suunnataan kuitenkin teiden, sairaaloiden, asuintalojen ja yliopistojen rakentamiseen, maan infrastruktuurista vastaava ministeri Pierre Lumbi kertoi BBC:n mukaan.

"Tämä laina mahdollistaa tärkeiden suuren mittakaavan hankkeiden toteuttamisen", Lumbi totesi.

Kiinan Afrikan-valloituksen pääsyyksi arvioidaan maan jatkuvasti kasvava raaka-aineiden tarve. Myös Kongolta Kiina tulee saamaan lainan takaisinmaksuna mineraaleja, kuten kuparia, kobolttia, nikkeliä ja kultaa. Velkaa aiotaan lyhentää myös aikanaan valmistuvilta teiltä ja rautateiltä kerättävillä tullimaksuilla, The Financial Times kirjoittaa.

Raaka-aineiden tuonnin ohella Kiina on kiinnostunut Afrikasta yhä enemmän myös rakennushankkeiden kohteena. Esimerkiksi Kiinan valtion omistamalla China Road and Bridge Construction -yhtiöllä on 29 projektia 22 Afrikan maassa.

Kiinan lainaamilla miljardeilla on tarkoitus rakentaa muun muassa 3 400 kilometriä maanteitä ja 3 200 kilometriä rautateitä, joten rahoista suuri osa saattaa lopulta päätyä kiinalaisyritysten käsiin, BBC arvioi.

Lisää tietoa aiheesta