Avoimet ja reilut suhteet Afrikassa ovat Kiinalle yhä tärkeämpiä. Kuvassa Kiinan Kap Verden -suurlähettiläs Chunhua ja Kap Verden maatalousministeri Viega avaamassa paikallista patoa.
Kuva:
Alexander Manykin
Shutterstock
Uutistausta

Kiinalla paineita kehittää politiikkaansa Afrikassa

Kiinan kuherruskuukausi Afrikassa alkaa olla ohi, ja paineet toimia aiempaa reilummin ja avoimemmin kasvavat. Kiina julkaisi äskettäin apupolitiikkansa suuntaviivat ja alkaa olla huolissaan maineestaan maailmalla.
Esa Salminen
5.5.2011

Kiinan Afrikan-valtaus on saanut paljon huomiota maailmalla. Afrikan johtajat ovat ottaneet kiinalaiset sijoitukset avosylin vastaan, ja länsimaiset demokratiat ovat kauhistelleet sitä, kuinka Kiina tukee häikäilemättömiä itsevaltiaita, ilmeisesti vain luonnonvarojen kiilto silmissään.

Nyt kun laajamittaista Afrikan-valloitusta on takana parin viisivuotissuunnitelman päivät, näyttää siltä, että Kiinan on alettava muuttaa politiikkaansa sekä eettisemmäksi että avoimemmaksi — jo sen itsensä tähden.

Pakko alkaa tehdä oikeudenmukaisempaa kauppaa

Kiinan sijoituksia Afrikkaan pidettiin Afrikassa pitkään pelkästään positiivisina. Kiina on tehnyt teitä, kaivoja ja kouluja. Se on kahden viime vuoden ajan antanut Afrikan maille enemmän lainoja kuin Maailmanpankki. Markkinoille on tullut edullisia tuotteita, ja monet ovat saaneet töitä.

Afrikkalaiset poliitikot ovat olleet myös mielissään kilpailevasta huomiosta: useampi ulkopuolinen sijoittaja ja avunantaja antaa afrikkalaisille poliittista liikkumatilaa ja varaa valita kehityksen suuntia.

Mutta kuherruskuukausi alkaa olla ohi, kirjoittaa brittiläinen The Economist.

Afrikkalaisten makuun liiaksi rehottava korruptio, työntekijöiden surkea kohtelu, luonnonvarojen ja luonnonpuistojen tuhoaminen ja huonolaatuiset tiet ja rakennukset alkavat käydä isäntien hermoille, ja asenneilmasto on kääntynyt kiinalaisia vastaan.

Oppositiopuolueet ovat nostaneet Kiina-vastaisuuden teemakseen useassa maassa, ja valtapoliitikkojakin harmittaa yhä useammin, että Kiina pelaa Afrikan maita toisiaan vastaan ja hankaloittaa maiden välisiä integraatiohankkeita.

Afrikkaan on Economistin mukaan muuttanut enemmän kiinalaisia viimeisen kymmenen vuoden aikana kuin eurooppalaisia viimeisen neljän sadan. Useat kiinalaisyritykset saavat valtioltaan edullisia luottoja, joilla he pystyvät hyvin kilpailemaan paikallisten pienyrittäjien kanssa.

Kiina alkaa olla huolissaan maineestaan, sillä Afrikka on sille tärkeä. Yli kolmannes Kiinan öljystä tulee Afrikasta, eivätkä kiinalaiset voi luottaa ainoastaan ystävällismielisten, lahjottujen despoottien tukeen, vaan laajaa luottamusta tarvitaan: kiinalaisyritykset sijoittavat esimerkiksi maatalouteen, vähittäiskauppaan ja pankkisektorille.

Afrikka on todennäköisesti Kiinalle astinlauta maailmaan. Afrikan-politiikka on Kiinalle osa sen hallituksen tietoista Going Global -strategiaa: Kiinalaiset liikemiehet oppivat läksynsä Brazzavillessä ja Accrassa ja muuttavat sitten Vancouveriin ja Zagrebiin. Viimeistään silloin Kiinan ja kiinalaisten yritysten maineella on kunnolla merkitystä.

Economistin mukaan korruption kitkeminen kotimaan lisäksi myös ulkomailla ja kiinalaisyritysten käytöksen suitsiminen on Kiinalle välttämätöntä. Sen oma etu vaatii sitä, että markkinat kasvavat ja kehittyvät ja kiinalaisiin yrityksiin luotetaan maailmalla.

Avoimuuden askelia kehityspolitiikkaan

Kiinan kehitysapua on kritisoitu salamyhkäisyydestä. Tässä suhteessa Kiina on jo avaamassa politiikkaansa: se julkaisi viime viikolla ensimmäisen kehityspolitiikkaansa linjaavan dokumentin — suurehko askel siihen nähden, että Kiinan apu on aiemmin ollut valtionsalaisuus.

Kiinan kehityspoliittinen "valkoinen paperi" on yleisluontoinen katsaus, joka korostaa Kiinan roolia Etelä—Etelä-yhteistyössä ja yhteistyötä köyhimpien maiden ja maailman suurimman kehitysmaan Kiinan välillä.

Antaa paperi kuitenkin myös dataa. Siitä selviää, että Kiinan apu on kasvanut vuosittain noin 30 prosentilla vuodesta 2004 lähtien. Nelisenkymmentä prosenttia Kiinan avusta on lahjamuotoista ja loput halpakorkoisia tai nollakorkoisia lainoja. Poiketen suuresta osasta länsimaita Kiinan apua koordinoivat suoraan lähetystöt eri maissa, ei erillinen kehitysapuviranomainen.

Toisin kuin monesti uutisoidaan, Kiinan apu ei kohdistu infrastruktuurin kehittämiseen. Erityisesti maatalous ja tekninen koulutus ovat olleet viime aikojen painopisteitä.

Avunantajana Kiina on paljon pienempi tekijä kuin usein kuvitellaan. Se antaa noin miljardi dollaria apua Afrikkaan vuosittain, saman verran kuin vaikkapa Belgia.

Afrikan ja Kiinan suhteita kolmisenkymmentä vuotta tutkinut Deborah Brauticam kuitenkin muistuttaa, että Kiina tekee tämän lisäksi paljon avunkaltaista yritysyhteistyötä, antaa pehmeitä lainoja ja tekee avunkaltaisia sijoituksia, joita ei länsimaisin kriteerein lasketa avuksi.

Siinä kun Kiinan kehityspolitiikan valkoinen paperi valottaa ensimmäistä kertaa maan apupolitiikan rakennetta ja kokonaiskuvaa, jää sitä analysoinut brittilehti Guardian kaipaamaan tarkempaa maakohtaista ja sektorikohtaista erittelyä. Lehden tulkinnan mukaan sille voi olla sisäpoliittisia syitä: Kiinassa on niin paljon omia köyhiä, että kovin tarkat miljoonaluvut voisivat aiheuttaa närää kotimaassa.

Development Drums -podcastissa puhunut Brauticam on samaa mieltä, mutta huomauttaa, että maakohtaisia lukuja saa nykyään melko helposti kysymällä kiinalaisilta virkamiehiltä.

"Monet Kiinan suurlähetystöt julkaisevat maakohtaisia lukuja verkkosivuillaan, samoin kuin suurlähettiläidensä haastatteluja. Se mitä ei vielä nähdä, on läpinäkyvyys kaupallisessa toiminnassa", Brauticam sanoo.

Pysyvätkö sotilaat poissa?

Kiina on osallistunut Afrikassa joihinkin rauhanturvaoperaatioihin, mutta muuten se on pitänyt sotilaallisen läsnäolonsa verrattain pienenä — Kiinan imagoon kuuluu, ettei se vahingossakaan leimaudu samaan leiriin entisten siirtomaaisäntien kanssa.

Asia Times -lehden toimittajan Pepe Escobarin mukaan tämä voi muuttua.

Pommitukset uhkaavat Kiinan miljoonasijoituksia Libyassa, ja Kiina on joutunut evakuoimaan 35 000 asukastaan Gaddafin maasta. Kiinan armeijan lehti China Military onkin alkanut vaatia, että maa hylkää matalan profiilin politiikkansa ja alkaa suojella investointejaan myös sotilaallisesti — niin kuin vaikka Yhdysvaltain Pentagon tekee Africom-ohjelmansa alla.

Sotilaallinen läsnäolo ei tarkoita välttämättä kiinalaisia sotilaita kiinalaisten kaivosten porteilla: Africom esimerkiksi on solminut kahdenvälisiä kumppanuussopimuksia Afrikan maiden kanssa. Joitain askelia tähän suuntaan Kiina on jo ottanutkin lähettämällä merivoimiensa aluksia turvaamaan kiinalaisia kalastusaluksia Somalian merirosvoja vastaan.

Aljazeera-uutispalveluun kirjoittaneen Escobarin hieman poleemisen tulkinnan mukaan Pentagon valmistautuu paraikaa kylmään sotaan Kiinan kanssa, palkintona Afrikan luonnonvarat.

Pysyykö Peking linjassaan ja koettaa pitää Afrikan-asemastaan kiinni taloudellisin ja poliittisin keinoin? Vai voittaako Kiinan armeijan aktiivisempi linja?

Vastaukset riippuvat epäilemättä paljolti siitä, kuinka hyvin Kiinan Afrikan-politiikka onnistuu pitämään Afrikan maat ja erityisesti kansat suopeina Pekingille.