Uutinen

Kepan vaalitarkkailijat Nicaraguassa

Outi Perähuhta
5.12.2000

Kepan kaksi edustajaa olivat ainoat kansainväliset tarkkailijat Siunan alueella. Vaaleja edeltänyt tunnelma oli jännittynyt, sillä alue oli vielä puoli vuotta aiemmin ollut sotatilassa. Maaseudulla aseellisten ryhmien mahdollinen sekaantuminen äänestyksen kulkuun herätti pelkoa, mutta armeijan läsnäolo tasapainotti tilannetta.

Vaalit sujuivat odotettua rauhallisemmin. Äänestysprosentti tosin oli yksi maan alhaisimpia eli noin 30 %. Laimeaan äänestysintoon on nähtävissä sekä yleisiä koko maata koskevia että alueellisia syitä.

Viimeisen vuoden aikana maan parlamentti on vaikeuttanut puolueiden osallistumista vaaleihin jättämällä muun muassa paikalliset ja pienvieljelijöiden puolueet kunnallisvaalien ulkopuolelle. Tämä vaikutti äänestyvilkkauteen ja -tuloksiin erityisesti Atlantin rannikon autonomisella alueella. Siellä alkuperäisväestön laajasti kannattama Yatama-puolue (suom. "äiti maan lapset") ei saanut lupaa osallistua vaaleihin, ja siitä nousi vakavia levottomuuksia vaaleja ennen.

Keskusvaalilautakunta kärsi myös teknisistä ongelmista Kolmasosalla alkuperäiskansojen edustajista ei ole syntymätodistusta, eivätkä he saa äänestämään. Lähes yhtä moni oli myös ilman henkilökorttia. Tilannetta ei auta yleinen luottamuspula, joka kohdistuu politiikkoihin. Muutamaa päivää aiemmin alueen eri kirkot sanoivat, että äänestäminen on myönnytystä korruptiolle ja huonolle hallinnolle.