Uutinen

Kepan kansainvälisyyskasvatushanke päättyy - verkoston toiminta jatkuu

Kepalla on vastuu siitä, että kolmivuotisen kansainvälisyyskasvatushankkeen tulokset kantavat ja teemat jatkuvat.
Pauliina Koponen
12.10.2004

Kepassa on toteutettu kolmen vuoden ajan hanketta, jolla on vahvistettu järjestöjen tekemää kansainvälisyyskasvatustyötä. EU-rahoitteinen hanke päättyy marraskuussa, mutta hankkeen myötä vahvistunut kansainvälisyyskasvatusverkosto jatkaa toimintaansa. Verkoston jäsenet tapasivat toisiaan Virtaa verkkoihin -seminaarissa 6.10.2004 Helsingissä.

Seminaarissa keskusteltiin muun muassa kansainvälisyyskasvatusverkoston jatkosta. Kepan hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Heidi Hautala painotti, että Kepalla on vastuu siitä, että kolmivuotisen hankkeen tulokset kantavat ja sen teemat jatkuvat.

Kepan ohjelmajohtaja Maija Seppo vahvistaa, että Kepassa toimii hankkeen jälkeen väliaikainen kansainvälisyyskasvatuskoordinaattori, jonka tehtävä on yhdessä verkoston muiden toimijoiden kanssa suunnitella ja kehittää verkoston tulevaisuutta.

"Kepa huolehtii, etteivät kansainvälisyyskasvatushankkeen hedelmät putoa puusta ennen niiden kypsymistä", kuvailee Maija Seppo. Samalla Kepaan perustetaan uusi kansainvälisyyskasvatuksen työryhmä, jossa järjestöt voivat vaikuttaa verkoston kehitystyöhön.

Lisää tietoa aiheesta

KVK-verkoston verkkosivut