Uutinen

Kepa vaatii hallitusta pitämään kiinni päätöksestään

Juha Rekola
3.8.2000

Yli kahtasataa kansalaisjärjestöä edustava Kehitysyhteistyön palvelukeskus ry. Kepa on budjettiriihen alla lähettänyt hallitusryhmille huolestuneen kirjelmän, koska julkisuuteen annetuissa budjettiesityksissä vuodelle 2001 alitetaan hallituksen itsensä määrittelemä kehitysyhteistyön häpeäraja, 0,34% bruttokansantuotteesta.

Hallitus sopi viime vuonna, että kehitysyhteistyömäärärahojen ehdottomana alarajana pidetään vuonna 1996 noteerattu 0,34 prosentin bkt-osuus ja huolehditaan siitä että määrärahoja kasvatetaan riittävästi tämän tason turvaamiseksi.

Ulkoministeriön julkistetussa esityksessä mainitaan kehitysyhteistyön tavoitteeksi vain 0,33 prosenttia bkt:sta. Valtiovarainministeriö on jättänyt oman prosenttitavoitteensa auki, mutta leikkaisi UM:n esityksestäkin vielä 35 miljoonaa markkaa. Kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa koskevat lopulliset neuvottelut ja päätökset on jätetty budjettiriiheen.

Kepa muistuttaa, että hallituksen 0,34% tavoitteen saavuttaminen edellyttää noin 2 676 miljoonan markan kehitysyhteistyöbudejttia vuonna 2001.

- Johdonmukaista politiikkaa on se, että toteutetaan yhteisesti sovittuja päätöksiä. Jos päätös 0,34 prosentin bkt-tason pitämisestä kehitysyhteistyön ehdottomana alarajana edelleen on voimassa, budjettiesitys tulee korjata vastaamaan tavoitetta. Tämä merkitsisi noin 115 miljoonan markan lisäystä valtiovarainministerin esitykseen, sanoo Kepan toiminnanjohtaja Folke Sundman.

Sundman hämmästelee myös kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön tukemiseen käytettävien määrärhojen pudotusta budjettiesityksissä 205 miljoonasta 190 miljoonaan markkaan.

Hallitus on itse päättänyt, että kansalaisjärjestöjen tuen pitää olla vähintään 10-15% varsinaisesta kehitysyhteistyöstä. Jotta tämäkin päätös pitäisi ja kansalaisjärjestöjen osuus pysyisi tämän vuoden suhteellisella tasolla, Kepa esittää että myös varsinaisen kehitysyhteistyön kasvusta vähintään 10 prosenttia kohdistetaan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön tukemiseen.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Folke Sundman: 09-584 233 / 040 - 550 1517

Tiedotuspäällikkö Juha Rekola: 09-584 233 / 040 - 512 0036