Uutinen

Kepa vaatii hallitusta hylkäämään ministeriön selvityksen Tobinin verosta

Mika Railo
29.1.2001

Valtiovarainministeriön tuore selvitys valuuttaspekulaatioiden hillitsemisestä on asenteellinen eikä sitä pitäisi käyttää hallituksen jatkotoimien pohjana, sanoi Kehitysyhteistyön palvelukeskus tänään Helsingissä. Kepa julkaisi valtiovarainministeriön selvitykselle vastaselvityksen "Vapaus verottaa, vastaselvitys pääomaliikkeiden seurauksista ja niiden hallinnasta", jonka on kirjoittanut Nottingham Trent yliopiston apulaisprofessori Heikki Patomäki.

"Luja usko ilman hyviä perusteita on ongelmallinen lähtökohta poliittisille suosituksille. Ministeriön asiantuntijaryhmän selvitys on sisällöllisesti heikko. Taustalla on teoria maailmanhistoriasta, jonka mukaan kaikki muutokset kohti uusliberaalia globaalia taloutta ovat olleet väistämättömiä ja positiivisia", sanoi Patomäki.

Ministeriön työryhmä selvitti pääomaliikkeiden verotusta viime syksynä. Ryhmän tehtävänanto ja kokoonpano rajattiin kuitenkin niin kapeaksi, että se päätyi suosittelemaan niin kutsutun Tobinin veron hylkäämistä. Kepan näkemyksen mukaan ryhmä on pikemminkin esittänyt uusliberalistisen taloustieteen tulkinnan Tobinin verosta kuin käyttökelpoisen toimintasuunnitelman. Verosta olisikin kirjoitettava uusi, laaja-alaisempi selvitys, ennen kuin hallitus alkaa pohtia kantaansa veromalliin. Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitellee selvitystä helmikuun aikana.

"Oikein toteutettuna Tobinin vero lisää taloudellista vakautta ja tehokkuutta. Koska kaikki perusteet eivät mahdu 'taloustieteellisen näkökulman' sisälle, on tarpeen keskustella myös demokratiasta ja oikeudenmukaisuudesta. Vapaus verottaa kansainvälisiä pääomaliikkeitä on oikeudenmukaisemman globalisaation edellytys", sanoi Patomäki.

Taloustieteilijä James Tobin esitti 1970-luvulla ajatuksen valuuttakeinottelun rajoittamisesta veron avulla. Tobinin mukaan keinottelijoiden halu pelata heikkoja valuuttoja vastaan heikkenisi, jos mahdollisia voittoja verotettaisiin. Kansantalouksia niin Euroopassa kuin Aasiassakin 1990-luvulla heilutelleiden valuuttakriisien seurauksena keskustelu Tobinin verosta on kiihtynyt. Myös Suomeen ollaan parhaillaan perustamassa Ranskasta alkunsa saanutta Attac-verkostoa, joka ajaa muun muassa Tobinin veron käyttöönottoa.

"Valtiovarainministeriön selvitys on yksipuolinen ja täysin riittämätön poliittisen päätöksenteon pohjaksi. Tobinin veron selvittelyä on jatkettava laajemmalta pohjalta, eikä sitä saa jättää muutaman uusliberalistisen talousteoreetikon varaan. Myös Suomen hallituksen on toimittava aktiivisesti veron saamiseksi EU:n agendalle", sanoi Kepan toiminnanjohtaja Folke Sundman.