Uutinen

Kepa kerää YK:n rauhankulttuurin julistuksen allekirjoituksia

Matti Lahtinen
13.8.2000

Vuosi 2000 on julistettu viralliseksi YK:n rauhankulttuurin vuodeksi. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa on hyväksytty mukaan kansainväliseen järjestöjen ketjuun, jonka jäsenet tukevat rauhankulttuurin vuotta keräämällä allekirjoituksia ns. Manifesto 2000 -dokumenttiin.

Ajatus Manifesto 2000 -dokumentista lähti muutamalta Nobel-palkinnon saajalta. He laativat rauhankulttuurin vuodelle julistuksen, jonka perussanoma on, että uusi vuosituhat merkitsee uutta alkua.

Dokumentin mukaan sodan ja väkivallan on muututtava rauhan edistämiseksi ja kehityksen rakennuttava kestävälle ympäristön hyödyntämiselle, jotta tulevien sukupolvien elämä voitaisiin turvata. Jokaisen tulee myös kantaa oma vastuunsa sellaisen maailman rakentamisesta, jossa vallitsee oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, vapaus, ihmisarvojen kunnioitus ja yhtäläiset mahdollisuudet hyvinvointiin.

Unesco luovuttaa Manifesto-julistuksen allekirjoitukset YK:n Millennium Summit -kokoukselle ensi syyskuussa. Kokouksen puheenjohtajina toimivat presidentit Tarja Halonen ja Sam Nujoma.