Uutinen

Kepa-foorumi: Supersankareita vai kumppaneita?

Mitä tarkoitamme, kun puhumme kumppanuudesta ja kehitysmaiden omistajuudesta, pohdittiin Kepa-foorumissa 11.12.
Katariina Hillo
11.12.2007
KATARIINA HILLO
Kepaforum_ryhmakuva.jpgVasemmalta Jeremy Gould, Timo Lappalainen, Besinati Mpepo ja Erkki Helminen.

Kehityspoliittiselle arvokeskustelulle näyttää olevan tilausta, sillä 11. joulukuuta Lasipalatsissa pidetty Kepa-foorumi oli täpötäynnä järjestöväkeä ja ja ulkoministeriön edustajia. Tilaisuudessa etsittiin vastauksia siihen, kenen ehdoilla kehitysyhteistyötä tehdään.

Keskustelua alustanut Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen yliopistolehtori Jeremy Gould pohti sankareiden esiintymistä hyväntekeväisyyden keulakuvina. Esiin nousivat muun muassa äiti Teresa, tv-tähti Oprah Winfrey ja U2-yhtyeen keulahahmo Bono, jotka ovat tehneet omalla työllään kehitysmaiden ongelmia näkyviksi.

Haluammeko ihailla näitä "supersankareita", vai tunnistammeko riskit, joita showbisneksen avulla tehtävään apuun saattaa liittyä, Gould kysyi.

Hänen mukaansa sankaruuden ihannointi voi olla sokeaa todellisuudelle: vaarana on avunsaajien passivoituminen ja riippuvuus avusta, jota rikkaat länsimaalaiset ovat valmiita antamaan hyväntekeväisyystempauksissa. Silloin köyhyyttä synnyttävät ja ylläpitävät rakenteet eli köyhdyttämisen mekanismit jäävät piiloon, eikä todellista kehitystä pääse välttämättä syntymään.

"Esimerkiksi rikas-köyhä-asetelma sidotaan kumppanuuden käsitteeseen. Onko muita vaihtoehtoja? Mitä ajattelua me itse edustamme?" Gould kysyi.

Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston apulaisjohtaja Erkki Helminen muistutti, että todellisen kumppanuuden pitäisi opettaa puolin ja toisin.

"Kenen tahansa 'hyväntekijän` pitäisi ensin istua puhumatta vuosi puun alla siinä kylässä, jota aikoo auttaa. Vasta sen jälkeen hän voisi opettaa, saarnata tai auttaa millään tavoin kyläläisiä", Helminen kuvaili.

Omistajuus lähtee yksilötasolta

Suomen uudessa kehityspoliitisessa ohjemassa painotetaan kehitysmaiden omistajuutta ja päätösvaltaa omasta tulevaisuudesta - mutta mitä sillä oikeasti tarkoitetaan?

Sambian CSPR-verkoston (Civil Society for Poverty Reduction) entinen johtaja Besinati Mpepo tarjosi yhden vastauksen ja puhui omistajuudesta kehitysmaassa asuvan yksilön näkökulmasta.

"Sambialainen 10-vuotias tyttö ei voi käydä koulua, koska hänellä ei joko ole rahaa kirjoihin tai kylässä ei ole koulua tai sitten siellä ei ole opettajaa. Hän päätyy viimeistään 15-vuotiaana naimisiin, ja usein mies on hiv-positiivinen. Tytöllä ei ole muita vaihtoehtoja. Häneltä puuttuu täysin omistajuus omaan elämäänsä", Mpepo totesi.

Hän painotti ihmisen oikeutta omaan mielipiteeseen: "Kehitysyhteistyössä pitää edistää ihmisen äänen kuulemista päätöksenteossa ja tukea kehitysmaiden hallituksia tässä. Kyseessä ovat kansalaisoikeudet ja ihmisarvo."

"Yhteistyömaiden on tarjottava osaamistaan ja apuaan mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman pian, jotta rakenteet voidaan saada kuntoon. Valtasuhteet on muutettava niin, että päätöksenteon prosessi saataisiin toimivaksi myös kehitysmaissa. Tässä kansainväliset järjestöt ovat avainasemassa", Mpepo sanoi.