Uutinen

Kenen ehdoilla halpoja aids-lääkkeitä kehitysmaille?

Max von Bonsdorff
24.6.2001

"Aids on saanut Sambiassa maanjäristyksen kaltaisen katastrofin mittasuhteet", toteaa John Ng'anjo CHIN-verkostosta (Children In Need). "Kuten maanjäristyksissä, ensin tarvitaan hätäapua ja sitten jälleenrakennusta", hän jatkaa. John Ng'anjon mielestä nyt suurelta osin aids-potilaiden ulottumattomissa olevien kalliden aids-lääkkeiden halpa hinnoittelu on Sambian potilaille ensiarvoisen tärkeätä. Aikuisväestöä koettelevien aids-kuolemien määrä on hänen mukaansa saatava laskuun mahdollisimman nopeasti. Ilman sitä tulevaisuus näyttää hyvin vaikealta.

Maanantaina 25. kesäkuuta Harri Holkerin johtama kansainvälinen yhteisö kokoontuu YK:n päämajaan New Yorkiin keskustelemaan maailmaa, erityisesti Afrikkaa, koettelevan aids-kriisin ratkaisukeinoista. John Ng'anjon painottama kysymys aids-lääkkeistä onkin YK-kokousta edeltäneen kansainvälisen keskustelun perusteella nousemassa yhdeksi sen keskeisimmistä teemoista.

Maailman ihmisoikeuskonferenssi korosti huhtikuussa, että aids-kriisi on nähtävä ihmisoikeuskysymyksenä ja että kehitysmaiden kansalaisilla on oikeus terveyteen ja aids-lääkehoitoon. Monien kehitysmaiden voimakkaasti ajama ihmisoikeusnäkökulma on saanut laajaa tukea kansainväliseltä yhteisöltä, mutta suurten lääkefirmojen emämaa Yhdysvallat on asettunut vastustamaan sitä. Yhdysvallat on erityisesti asettunut vastustamaan muutamien kehitysmaiden pyrkimyksiä lisätä kalliita patentinalaisia lääkkeitä halvempien kopiolääkkeiden tuotantoa ja tuontia.
 

Lääkeyhtiöt oikeustaistelussa



Huhtikuun 19. oli tärkeä päivä kansainvälisessä aids-lääkekeskustelussa. Tuolloin päättyi Davidin ja Goljatin taistelua muistuttanut mittelö 39 ylikansallisen lääkefirman ja Etelä-Afrikan hallituksen välillä, kun lääkefirmat vetivät kanteensa takaisin. Ne olivat kyseenalaistaneet Etelän-Afrikan vuona 1997 säätämän lain, jonka mukaan maan hallitus voi myöntää paikallisille yrityksille lisenssin tuottaa tai tuoda ulkomailta patenttilääkkeitä edullisempia kopiolääkkeitä. Lääkefirmat kohtasivat kuitenkin niin vahvan kansainvälinen vastarinnan, että ne lopulta joutuivat taipumaan tässä kolme vuotta kestäneessä oikeuskiistassa.

Tämä kohua herättänyt lakiepisodi ei ole ainoa rintama, jolla ylikansalliset lääkefirmat - pitkälti Yhdysvaltain tuella - ovat käyneet kamppailua kehitysmaiden pyrkimyksiä vastaan. Muutamaa kuukautta aikaisemmin, tammikuussa 2001, Yhdysvallat jätti Brasiliaa koskevan kanteen Maailman kauppajärjestön WTO:n riitojenratkaisuelimeen. Brasilia on säätänyt - Etelä-Afrikan mallia noudattaen - patenttilain, jonka tarkoituksena on mahdollistaa halpojen kopiolääkkeiden tuotanto maassa hallituksen aids-ohjelmien käyttöön. Brasilia onkin muutaman vuoden ajan toimittanut aids-potilaille ilmaisia aids-lääkkeitä. Tämän politiikan tulokset ovat olleet erittäin rohkaisevia. Brasilia on onnistunut vähentämään aids-kuolemat puoleen.

Tuorein esimerkki Brasilian kohtaamasta vastarinnasta saatiin toukokuun lopulla Genevessä Maailman terveysjärjestön WHO:n vuosikonferenssissa. Kokouksessa kaatui Brasilian tekemä aloite, jossa ehdotettiin muun muassa, että kansainvälisen yhteisön olisi varmistettava aids-lääkkeiden saatavuus kehitysmaissa tasa-arvon periaatteiden mukaisesti, eli hinnoin, jotka ovat köyhän maan potilaille mahdollisia. Brasilia ehdotti myös aids-lääkehintatietopankin perustamista WHO:n yhteyteen. Tietopankin tarkoituksena olisi lisätä köyhien kehitysmaiden tietoa kopiolääkkeiden tuontihinnoista.

Brasilian aloitteen sijasta hyväksyttiin kuitenkin Yhdysvaltojen ja EU:n aloite, jonka mukaan kansainvälisellä yhteistyöllä ja yksityisen sektorin tuella pyritään ainoastaan lääkkeiden saatavuuden parantamiseen. Brasilian tekemä aloite kansainvälisen lääkehintatietopankin perustamisesta WHO:n yhteyteen ei saanut johtavien länsivaltojen tukea. Lääkärit ilman rajoja -järjestö, kuten monet muut kansalaisjärjestöt, ilmaisivatkin syvän pettymyksensä Geneven kokouksen tuloksiin.

WTO-sopimukset



Lääkefirmojen keskeinen argumentti on ollut, että kansalliset lait, jotka sallivat kopiolääkkeiden tuotannon ja tuonnin, ovat WTO:n kansainvälisiä patentteja säätelevän TRIPS-sopimuksen (Trade Related Intellectual Property Rights) vastaisia. Intialainen tutkija Kavaljit Singh korostaa, että tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Hänen mukaansa nykyinen WTO-sopimus sallii järjestön jäsenmaille oikeuden erityistoimenpiteisiin, jos maan kansalaisten terveystilanne sitä vaatii. Tällaisia erityistoimepiteitä ovat juuri kopiolääketuotanto ja niiden tuonti. Singhin mukaan monet teollisuusmaat, kuten Japani ja Euroopan unionin jäsenmaat, turvautuvat itse usein tähän kansanterveyspykälään.

Singhin mukaan lääkefirmojen näkökulmasta kysymyksessä onkin paljon laajempi ongelma kuin pelkkä WTO-pykälän tulkinta. Hänen mukaansa ne ovat huolestuneita ennekaikkea siitä, että maailmassa aletaan säätää Brasilian ja Etelä-Afrikan kaltaisia kansanterveysnäkökulmaa korostavia patenttilakeja muidenkin sairauksien yhteydessä. Se vähentäisi kalliiden lääkkeiden kysyntää ja siten myös yritysten tuottoja - erityisesti siinä tapauksessa, että Yhdysvaltain kansalaiset alkaisivat myös vaatia halpoja lääkkeitä.

Ylikansalliset yritykset perustelevat usein patenttilääkkeiden kalliita hintoja sillä, että niiden on saatava lääkkeiden kehittelyyn sijoittamansa suuret rahamäärät takaisin. Singhin mukaan tämä ei kuitenkaan ole vedenpitävä argumentti, sillä aids-lääkkeiden kehittelyä on rahoitettu pitkälti julkisen tuen avulla. Yhdysvaltain kansallinen terveysvirasto on esimerkiksi arvioinut, että vuonna 1995 yksityisen sektorin investoinnit terveysalan tutkimukseen ja lääkekehityksen olivat ainoastaan 52 prosenttia kaikista investoinneista samalla kun kansallisen terveysviraston osuus oli yksin 30 prosenttia. Ja vuonna 1998 Boston Globe -lehti arvioi, että 50:stä Yhdysvaltojen myydyimmästä lääkkeestä 45 oli kehitetty osittaisella julkisella tuella. Singh korostaa, että voimakas patenttisuoja ei myöskään näytä olevan edellytys sille, että lääketutkimuksen ja kehittelyn varat kohdistuvat sinne, missä hätä on suurin. Ainoastaan 10 prosenttia globaalista lääketutkimuksesta kohdistuu köyhissä maissa tappaviin sairauksiin.

Lääkkeet eivät yksin ratkaise



Afrikan manner kamppailee maailman pahimman aids-ongelman kanssa, ja halvat aids-lääkkeet ovat sen tulevaisuuden kannalta elintärkeä kysymys. Huhtikuussa pidetyssä Afrikan aids-tapaamisessa Nigerian Abujassa tämä kysymys nousikin voimakkaasti esille. Etelä-Afrikan oikeustapauksen jälkeen monissa Afrikan maissa onkin otettu saman suuntaisia askelia. Kenia on esimerkiksi säätämässä lakia, joka helpottaisi halpojen kopiolääkkeiden tuontia ja tuotantoa, ja Botswanan hallitus suunnittelee aloittavansa lääkkeiden ilmaisjakeluohjelman aids-potilaille.

Mutta vaikka tulevat kansainväliset toimet takaisivatkin Afrikan aids-potilaille ilmaisia lääkkeitä, asia ei ole kuitenkaan ongelmaton. Monen Afrikan maan terveydenhuoltojärjestelmä on vaikean taloudellisen tilanteen takia niin heikossa tilassa, että onnistuneen lääkehoidon takaaminen vaatii usein lisäinvestointeja. Kenia joutuu esimerkiksi tekemään huomattavia investointeja, jotta maassa levitettävien kopiolääkkeiden laatu voidaan tarkistaa. Laatutarkkailun lisäksi aids-lääkkeiden vaikutuksia potilaisiin on tarkkailtava säännöllisesti. Näistä syistä Etelä-Afrikan hallitus on hiljattain ilmoittanut, että se ei ole aloittamassa laajamittaista aids-lääkkeiden ilmaisjakeluohjelmaa maan potilaille. Myös Sambian terveysalan asiantuntijoihiin kuuluva professori Nkandu Luo on todennut, että maasta puuttuu aids-hoitoon tarvittava seurantajärjestelmä.

Niin sanottu kapasiteettikysymys onkin muodostunut yhdeksi aids-lääkekeskustelun kuumaksi perunaksi. Erityisesti Yhdysvalloissa USAIDin johtaja Andrew Natsiosin viimeaikaiset kommentit, joissa on vähätelty aids-lääkehoidon mahdollisuuksia Afrikassa, ovat herättäneet suurta hämmennystä. Monet kansalaisjärjestöt ovatkin olleet sitä mieltä, että kesäkuussa pidettävän YK:n aids-kokouksen alustava asiakirja antaa ylisuuren painoarvon lääkehoidon kapasiteettiongelmille. Joukko Harvard-lääkäreitä vastasi hiljattain Natsiosokselle, että kapasiteettiongelmista riippumatta laaja-alaisen lääkehoidon onnistumisten mahdollisuudet Afrikassa ovat hyvät.

Kevään 2001 aids-lääkekeskustelu on jo saanut monia lääkefirmoja laskemaan kehitysmaille tarjoamiensa lääkkeiden hintoja. Mutta lisätoimia tarvitaan. Afrikan ja muiden kehitysmaiden näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeätä, että New Yorkissa päästään sopuun siitä, miten aids-lääkehoito voisi olla todellinen mahdollisuus kehitysmaiden kansalaisille.